maanantai 19. lokakuuta 2009

Lyhyt keskustelu uskonnosta

Jussi Halla-aho

Jussi Halla-aho kävi metallimessussa Temppeliaukion kirkossa. Hyvä meininki. Tuli mieleen, että oman aikansa konservatiivien korvissa Jeesuksen ja hänen kavereidensa touhut kuulostivat varmaan juuri samalta.





Rami Leskinen
Rami Leskinen
Tuotteistettu ja kuohittu sukkahousuhevi saattaa sopiakin kirkkoon kun sitä on sinne järkkäämässä joku nuorisoa nuoleskeleva poninhäntäinen "rokkipastori". Kuvaavaa sekä kirkon että rockin rappiolle.




Rami Leskinen
Rami Leskinen
No, kannattaa ehkä huolestua vasta siinä vaiheessa, kun kirkko alkaa madella suosion toivossa black metallin edessä ja pyytää Satanic Warmasteria soittamaan Tuomiokirkkoon. Mikä ei sinänsä olisi edes ihme ottaen huomioon kirkon islamia mielistelevät viralliset lausunnot.




Jussi Halla-aho
Jussi Halla-aho
Minun mielestäni metallimessu ei ole kirkon rappiota lainkaan. Kirkon rappioon voi tutustua lukemalla Kirkko&Kaupungin pääkirjoituksia.




Rami Leskinen
Rami Leskinen
Minusta kirkon nuorison ja nuorekkuuden nuoleskelu henkii epätoivoa, joka syntyy jäsenkadosta. Rappiota on se, että jäsenten kalastelussa ollaan valmiita antamaan foorumi musiikille, jonka juuret ovat Black Sabbathin kaltaisissa bändeissä. Kun perinpohjaisesti erilaisia ilmiöitä sekoitetaan syntyy yleensä huonoa tai vesistettyä jälkeä, siksi rokkia pitäisi soittaa vain rokkiluolissa ja kirkon pitäisi olla vapaa maallisesta hapatuksesta.




Elisa Siekkinen
Elisa Siekkinen
Herätyskristillistä meininkiä. Tulee mieleen eräs konsertti samaisessa kirkossa n. 10 vuotta sitten, missä rock-bändin trendivaatteisiin pukeutunut poika huusi yleisölle mm. "Jeesus on Stadin kovin jätkä!1!" (tyyppi oli uskossa muutaman vuoden, minkä jälkeen retkahti taas huumeisiin). Messu on parhaimmillaan gregoriaanisesti laulettuna.




Olavi Koskela
Olavi Koskela
Kirkko on valmis antamaan turvapaikkoja ja piilottamaan muslimeita yms. Kaikkea muuta saa tehdä mutta jos vastustaa "tasa-arvoa" niin lopputili tulee. Esim. vastustaa naispappeja.




Jussi Halla-aho
Jussi Halla-aho
Totean taas tähän kohtaan, että sinnikkäinkään jalkaansa oven rakoon tunkeva jehovantodistaja ei ärsytä minua yhtä paljon kuin "taisteleva ateisti".

Elisan ja kumppaneiden kannattaa muistaa, että Jesse oli aikansa partaradikaali, joka kauhistutti punaniskaisia piirejä. Kristinuskolla ja kommunismilla on se yhteinen ominaisuus, että kummassakin tapauksessa radikaali liike on fossiloitu toteemiksi, jolloin kaikkinainen sisäinen kehitys on estetty.

Tärkeintähän (kristinuskon kannalta) pitäisi olla se, että ihmiset saadaan kiinnostumaan sanomasta. Uskonnon pitää tarjota kiksejä ja kutitella ihmisen antureita, muuten se kuolee pystyyn. Juuri näin on käynyt luterilaisuudelle. Mielestäni metallimessun kaltaiset tilaisuudet ovat hyvin tarpeellisia. Siellä oli tupa täynnä jos minkälaista nuorta porukkaa, jotka lauloivat hartaan näköisinä virsiä (ja heiluttivat siinä välissä tukkaa).




Rami Leskinen
Rami Leskinen

Jussi Halla-aho: "Tärkeintähän (kristinuskon kannalta) pitäisi olla se, että ihmiset saadaan kiinnostumaan sanomasta. Uskonnon pitää tarjota kiksejä ja kutitella ihmisen antureita, muuten se kuolee pystyyn."

-Tämän tyrmään vielä syvemmältä kuin tapakristillisyydeen ja perusteena on erään toisen partaradikaalin, Friedrich Nietzschen, etiikan tutkielmat. Länsimaiden krooninen immuniteettikato ulkomaailman hyökkäystä vastaan johtuu kristinuskon ja maallisen humanistisen etiikan symbioosista. Rakkauden teologialla / etiikalla ei ole mitään koossapitävää selkärankaa, ellei se pysty vetämään tiukkoja rajoja suhteessa toisuskoisiin ja muukalaisiin. Jeesushan oli tosiasiassa erittäin suvaitsematon toisuskoisia kohtaan, mikä tuntuu unohtuneen nykykristityiltä. Ennen näitä rajoja vetivät toisaalta tiukka raamatun tulkinta mikä heijastui myös maalliseen etiikkaan. Kun kaikki käy tulos on se minkä me näemme.




Elisa Siekkinen
Elisa Siekkinen
Jussi, luterilaisuus on menettänyt uskottavuutensa nimenomaan uudistumalla ja luopumalla kristinuskon alkuperäisestä sanomasta. Olen seurannut monta vuotta karismaattisten liikkeiden toimintaa ja tullut siihen tulokseen, että ei ole terveellistä etsiä uskonnosta kiksejä. Kyllä katolinen kirkko täyttyy joka sunnuntai nuorisosta ilman mitään ihmeellisiä tempauksia.

Rikot uskonrauhaani vertaamalla kristinuskoa kommunismiin ja puhumalla Jeesuksesta typerällä lempinimellä. En minä näe Jeesusta minään partaradikaalina vaan Jumalan poikana, joka on itsekin Jumala. Ero on silloittamaton. Sanoma on muuttumaton.




Mikko Ellilä
Mikko Ellilä
Kristinusko on täyttä paskaa, kuten kaikki muutkin uskonnot. Missään uskonnossa ei ole mitään hyvää.

Olen aina ihmetellyt tuota Halla-ahon edustamaa asennetta, jonka mukaan uskonnottomien pitäisi olla kritisoimatta uskontoja. Jos joku lähimmäisesi esimerkiksi kieltäytyisi elintärkeistä lääkkeistä (esim. diabeetikko insuliinista) uskonnollisin perustein, kunnioittaisitko tällaista suisidaalista käyttäytymistä hienona vakaumuksellisena valintana? Mitä järkeä on siinä periaatteessa, että mielisairaita uskomuksia ja niihin perustuvia tekoja ei saisi arvostella? Miksi pitäisi kunnioittaa mielisairaita harhakuvitelmia? Sitähän muslimit juuri vaativat. Vihasi uskonnottomia kohtaan on samanlaista kuin muslimien viha vääräuskoisia kohtaan.




Jussi Halla-aho
Jussi Halla-aho
Mikko: Sinun uskonnottomuutesi ei häiritse minua yhtään. En pyri tekemään sille mitään. Sinä sen sijaan vihaat toisten uskonnollisuutta hysteerisesti ja toimit itse samalla tavoin kuin musulmaanit.

Elisa: "En minä näe Jeesusta minään partaradikaalina vaan Jumalan poikana, joka on itsekin Jumala."

Jiri Keronen puhui joskus osuvasti "juutalaisesta zombiesta, joka on oma isänsä".




Mikko Ellilä
Mikko Ellilä
"Mikko: Sinun uskonnottomuutesi ei häiritse minua yhtään. En pyri tekemään sille mitään. Sinä sen sijaan vihaat toisten uskonnollisuutta hysteerisesti"

Olet täysin väärässä. Hysteeristä on nimenomaan uskonto. Uskonnon vastakohtana on rationaalinen, objektiivisiin tosiasioihin perustuva ajattelu. Tosiasioiden kiistäminen on mielisairauden oire.

"ja toimit itse samalla tavoin kuin musulmaanit."

Muslimit esittävät tappouhkauksia ihmisille, jotka eivät kunnioita heidän mielisairaita harhakuvitelmiaan. Minä en esitä tappouhkauksia kenellekään. Minä en siis todellakaan toimi millään tavalla samoin kuin muslimit. Ihmettelen suuresti, miten kuvittelet voivasi väittää moista.



Jussi Halla-aho
Jussi Halla-aho
Mikko: En vihaa uskonnottomia sen enempää kuin uskovaisiakaan. Suhtaudun kumpaisinkiin täysin neutraalisti. Sen sijaan en suhtaudu neutraalisti sellaisiin, jotka tulevat kertomaan minulle, mihin minun pitäisi uskoa tai olla uskomatta.

Esim. sinä ja musulmaanit harrastatte tällaista uskonnonvapauden häirintää.

"Tosiasioiden kiistäminen on mielisairauden oire."

Tästä kaikki ovat samaa mieltä. Erimielisyys vallitsee siitä, mitkä ovat tosiasiat. Tyhmyyttä on kuvitella tietävänsä kaikki oleellinen maailmankaikkeudesta ja sen olemuksesta.



Mikko Ellilä
Mikko Ellilä
"Mikko: En vihaa uskonnottomia sen enempää kuin uskovaisiakaan. Suhtaudun kumpaisinkiin täysin neutraalisti. Sen sijaan en suhtaudu neutraalisti sellaisiin, jotka tulevat kertomaan minulle, mihin minun pitäisi uskoa tai olla uskomatta. Esim. sinä ja musulmaanit harrastatte tällaista uskonnonvapauden häirintää."

Ei se ole uskonnonvapauden häirintää, että uskonnottomat kertovat uskontojen olevan väärässä.

Harrastat orwellilaista vääristelyä: väität, että oman mielipiteen ilmaisu loukkaa toisten uskonnonvapautta. Tämä on täsmälleen samaa logiikkaa kuin muslimeilla, joiden mielestä Muhammad-pilakuvien julkaisu loukkaa muslimien uskonnonvapautta.



Mikko Ellilä
Mikko Ellilä
"Erimielisyys vallitsee siitä, mitkä ovat tosiasiat."

Ei, vaan idioottien mielestä myös ilmiselvästi VÄÄRIÄ uskomuksia pitää "kunnioittaa" olemalla kritisoimatta niitä.

Idioottien mielestä rationaalisten ihmisten ei pitäisi esim. kertoa uskovaisille sitä tosiasiaa, että Jeesus ei ollut historiallinen henkilö. Se kun loukkaa uskovaisten herkkiä tunteita eikä niitä saa missään nimessä loukata.



Jussi Halla-aho
Jussi Halla-aho
Äläs nyt, Mikko, höpötä. Ei minua loukkaa sinun mielipiteesi uskonnosta. Minua häiritsee se, ettet tahdo suoda uskovaisille oikeutta heidän mielipiteeseensä.

Olet myös epäkäytännöllinen. Uskonnotonta ja rationaalisuuteen perustuvaa maailmaa ei ole ikinä ollut eikä sellaista ikinä tule. Meuhkaaminen kannattaisi rajoittaa sellaisiin uskontoihin, joista on jotakin haittaa.



Mikko Ellilä
Mikko Ellilä
"Minua häiritsee se, ettet tahdo suoda uskovaisille oikeutta heidän mielipiteeseensä."

Minä en kiellä uskovaisten oikeutta mielipiteisiinsä.

Minä vain käytän omaa oikeuttani omaan mielipiteeseeni kertomalla, että kaikki uskonnot ovat väärässä.

"Meuhkaaminen kannattaisi rajoittaa sellaisiin uskontoihin, joista on jotakin haittaa."

Olen kritisoinut islamia noin sata kertaa enemmän kuin kristinuskoa.



Mikko Ellilä
Mikko Ellilä
"Tyhmyyttä on kuvitella tietävänsä kaikki oleellinen maailmankaikkeudesta ja sen olemuksesta."

Tyhmyyttä on kuvitella, että mielisairaat houreet eli uskonnot toisivat jotain tietoa maailmankaikkeudesta ja sen olemuksesta.



Jussi Halla-aho
Jussi Halla-aho
En minä kuvittelekaan, että uskonnot toisivat jotakin tietoa maailmankaikkeudesta. Sinä sen sijaan kuvittelet olevasi positiossa, josta käsin voit autoritatiivisesti sanoa, onko jumalia olemassa vai ei.

"Idiootti"-sanan viljely kertoo, että olet (taas vaihteeksi) lämpenemässä. Miksi olet hysteerinen?



Mikko Ellilä
Mikko Ellilä
"En minä kuvittelekaan, että uskonnot toisivat jotakin tietoa maailmankaikkeudesta."

Miksi sitten käytät sellaista relativistista argumenttia, että uskonnottomat eivät muka tiedä asioita paremmin kuin uskovaiset?

"Sinä sen sijaan kuvittelet olevasi positiossa, josta käsin voit autoritatiivisesti sanoa, onko jumalia olemassa vai ei."

Uskonnot eivät ole totta. Ne ovat satua. Yrität epätoivoisesti väittää, että rationaalinen, objektiivinen tieto ei ole yhtään sen enempää totta kuin uskonnollinen folklore. Tämä on järjetön relativistinen argumentti.

"Miksi olet hysteerinen?"

En minä ole hysteerinen. Minä vain sanon tosiasioiden sensuroimista "suvaitsevuuden" perusteella kannattavia idiootteja idiooteiksi. Puhun asioista niiden oikeilla nimillä.






3 kommenttia:

  1. Jättäkää uskonnot muuten rauhaan, vastustakaa vain niiden yhteiskunnallisen ja poliittisen vallan kasvua. Tällä hetkellä se on erityisen ajankohtaista islamin kohdalla.

    VastaaPoista
  2. Julistaminen on julistamista riippumatta asiasta. Ateismin levittäminen ovelta ovelle on sama asia kuin jehovan todistaminen.

    VastaaPoista
  3. Epäilen hyvin vahvasti, että 'hallis' tavoittelee näillä läpillään perussuomalaisten perusjoukon(koti,uskonto,isänmaa) sekä kristillis-konservatiivisten ihmisten ääniä. Katolisen kirkon pedofilisuudesta olisi kiva lukea Jussin blogista, vuan eipä ou näkynä. :) lolololola

    VastaaPoista