Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nina Mikkonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nina Mikkonen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. syyskuuta 2009

"Maltilliset" feministit tukevat militantteja fanaatikkoja


Keskustelua facebookista:

Simo Hämäläinen

Joillekin yhden yksittäisen Audi-miehen sovinismi on pahempaa kuin kokonaisen uskontokunnan. Tasa-arvon edistäminen näyttää olevan Suomessa kovin valikoivaa.

Saara Jantunen
Se menee kato sillain, että kun kuulee loukkaavan mielipiteen, niin mielipiteenvapauden puitteissa siitä saa ilmaista oman vastamielipiteensä.

Musta on hassua, miten mies päättää että nainen on kohtuuton jos se loukkaantuu siitä että sitä pidetään kotityöautomaattina, pohditaan mihin kaikkeen naista voi "käyttää" ja asetetaan vaatimuksia sille, millaisia miellyttämisvelvollisuuksia naisella on, ja ilmaistaan että naisen pitäisi elää kuten vuonna 1950 opetettiin ("naisen pitäisi jatkaa sukua ennenkuin hän kehittää oman persoonallisuuden ja haluaa ruveta kehittämään itseään ihmisenä").

Ihan samalla tavalla kuin tyhmään kysymykseen todennäköisesti saa tyhmän vastauksen, niin moukkamaisella käytöksellä saat moukan maineen. Ei pitäisi yllättää ketään. Tää ei myöskään ole pois siitä halveksunnasta, mitä feministit, itseni mukaan lukien, tuntevat uskonnollisia ääriryhmiä tai ihmisarvoa alentavia kulttuureita kohtaan.


Mikko Ellilä

Saara Jantunen:
Tää ei myöskään ole pois siitä halveksunnasta, mitä feministit, itseni mukaan lukien, tuntevat uskonnollisia ääriryhmiä tai ihmisarvoa alentavia kulttuureita kohtaan.

Miksi feministit eivät ole koskaan julkisuudessa kritisoineet islamia tai muita ihmisarvoa alentavia kulttuureita?


Saara Jantunen

Kylläpä minun tietääkseni ovat. Eri juttu sitten jääkö se ihmisten mieliin, tai kiinnostaako se ketään. Suurelle osalle feministeistä feminismissä kyse on yksilönvapaudesta ja ihmisoikeuksista, eli niistä jutuista jotka eivät ole uskontoon tai sukupuoleen sidottuja. Se taas ei sovi yhteen sen brändin kanssa, johon feministit halutaan sitoa (itsekkäät, kovaääniset, tekopyhät, jne jne)


Kari Rantamäki

Oliko tuo retorinen kysymys? Uskotko eläinoikeusaktivistien heittelevät kiviä HALAL-lihaa myyviin etnisiin kauppoihin, tai tuhrivan niiden ikkunoita? Asioita ei voi vain tehdä, koska ne ovat näiden multiaktivistien ajatusmaailmaa vastaan, ja siinä ajatusmaailmassa suurin pahis on lihaa syövä fossiilisia polttoaineita paljon käyttävä audi-mies :D



Mikko Ellilä
No mieltä olet esim. Anne "haluan ampua miehiä" Moilasesta, jota pidetään tällä hetkellä Suomen johtavana feministinä?


Saara Jantunen
No mitä Mikko luulet että ajattelen ihmisistä jotka meuhkaavat ihmisten ampumisesta? Mä en viitsi tämmöseen "keskusteluun" osallistua... pointti katosi aikaa sitten, ja jäljelle jää tämmönen "no mitäs tähän sanot"-vänkääminen. Terveisin lihaa syövä, 50 000km vuodessa autoileva espoolainen feministi


Mikko Ellilä
Kielteinen suhtautuminen Anne Moilasen murhanhimoisiin sekopäihin on mielestäsi turhaa "meuhkaamista ihmisten ampumisesta", joten mielestäsi näitä murhanhimoisia sekopäitä ei siis pidä lainkaan kritisoida. Kaikki kritiikkihän on turhaa "meuhkaamista".

Tämä asenne nimenomaan johtaa siihen, että Anne "haluan ampua miehiä" Moilasen ja Akuliina "haluan tuhota heteroseksuaalisuuden" Saarikosken kaltaiset mielipuolet ovat Suomen tunnetuimpia feministejä. Muut feministit eivät koskaan kritisoi heitä, joten femistien "maltillinen" enemmistö antaa implisiittisen hyväksyntänsä näille mielisairaille miesvihamielisille feministifanaatikoille.

Way to go. Juuri tuolla tavalla varmistatte sen, että kaikkia feministejä pidetään mielisairaina fanaatikkoina.


Saara Jantunen
Anteeksi vaan, mutta nyt olet kyllä ainoa joka tässä meuhkaa. En tietääkseni ole sanonut, ettei ääriliikkeitä tai sen edustajia pidä kritisoida. Kysymyksesi siitä mitä Moilasesta ajattelen oli vain niin yksinkertaisen typerä, etten ajatellut sinun OIKEASTI odottavan vastausta.

Jokainen ihminen on vastuussa omista puheistaan. Toki mielipiteitä saa ja pitää ilmaista, mutta ei liene realistista odottaa, että feministin on jatkuvasti arvosteltava "ääripään feministejä" ollakseen oikeutettu olemaan "oikea feministi". En minäkään vaadi miehiltä elämässäni jatkuvaa sovinistien tuomitsemista - riittää minulle, etteivät he itse käyttäydy sovinistisesti. Jokainen vastaa itsestään.

Suomesta löytyy paljon kaltaisiani feministejä, jotka kritisoivat mm. naiskiintiöitä, yksinhuoltajaisien asemaa sekä vain miehiin rajoittuvaa asevelvollisuutta. Jos heidän olemassaolonsa on mennyt sinulta ohi, niin se lienee yksin sinun ongelmasi, ja saat pyhässä raivossasi jatkaa sitä samaa meuhkaamista josta miesvihaajatelaketjufeministejä syytät. Way to go.

Olen feministi, eikä kukaan ole minua leimannut "mielisairaaksi fanaatikoksi" - kaikkea muuta. Olet siis ennakkoluulosi kanssa vähemmistössä, joten tuota "kaikki ovat sitä mieltä"-retoriikkaa lienee aika turha viljellä. Toivon että jos jatkossa käyt tätä samaa keskustelua, osaat tehdä sen laittamatta lapsellisesti sanoja kenenkään suuhun. (Ja siltä varalta että seuraavaksi vastaat ettet niin tee, niin viittaan tokavikan kommenttisi ekaan lauseeseen.)


Mikko Ellilä

Olennaistahan tässä on juuri se, että vain minä "meuhkaan" Anne Moilasen esittämistä tappouhkauksista. Sinä et "meuhkaa" niistä, koska sinua eivät lainkaan häiritse veronmaksajien rahoilla toimivan Yleisradion ohjelmassa miehille esitetyt tappouhkaukset. Sinun mielestäsi tuollaisten mielisairaiden tappajien inhoaminen on vain turhaa "meuhkaamista", joka pitäisi lopettaa. Kiellät tappouhkausten esittämisen vastustamisen turhana "meuhkaamisena". Tämä on juuri sitä logiikkaa, jonka mukaan esim. islamilaisesta terrorismista puhuminen on "islamofobiaa" ja "rasismia" ja "meuhkaamista".

Saara Jantunen
Minun mielestäni tapoit tehokkaasti kaiken fiksun keskustelun, koska lienee turhaa keskustella, jos olet jo päättänyt mitä ajattelen ja päättänyt, että toisen sanomisten vääristely on jollakin tavalla osa järkevää dialogia. Jos haluat pyöriä ajatuksissasi mielisairaiden murhasta fantasioivien ääliöiden ympärillä niin ole hyvä. Siksi Nina Mikkonen ja Sarah Palinkin ovat julkkiksia.

Päähäsi ei nähtävästi uppoa se, että palokuntakin tietää että tulta vastaan ei taistella tulella, vaan vedellä. Eli tässä tapauksessa järjellä kohti fanatismia. Newsflash, hyvin harva ihminen tarvitsee sinun hyväksyntääsi. Eletään sen mukaan. Hyvää syksyä :)


Mikko Ellilä
En ole väittänyt sinun tarvitsevan minun hyväksyntääni. Minua vain ihmetyttää se, että "maltilliset" feministit eivät koskaan kritisoi Anne Moilasen ja Akuliina Saarikosken kaltaisia fanaatikkoja.

"Maltillisten" feministien suuri massa antaa painoarvoa Moilasen ja Saarikosken kaltaisille mielipuolille. Minä en "pyöri ajatuksissani" näiden fanaatikkojen ympärillä, mutta te "maltilliset" feministit annatte implisiittisesti tukenne heille olemalla kritisoimatta heitä. Teidän pitäisi nimenomaan eksplisiittisesti irtisanoutua heistä, koska he kuuluvat samaan feministiliikkeeseen kuin te. He ovat osa samaa brandi-imagoa kuin sinä. Kyllä minua vituttaisi, jos joku Moilasen tai Saarikosken kaltainen hullu tahraisi minun brandiani. Sinua se ei nähtävästi häiritse, joten sinun voidaan katsoa hyväksyneen heidät.

P.S.
Ilta-Sanomien sivustolta Nina Mikkosen kolumni:

Kun kiivas femakko laatii valkoisia sukkia myöten samanlaisen 10-100 -kohdan huomiolistan miespuolisista, ei se hetkeuta naisenemmistöisiä media- eikä nettikeskustelupiirejä. Valtaosa miehistä naurahtaa tyyppiluonnehdinnoille, jättää ne omaan arvoonsa eikä jää niitä herkkähipiäisisesti märehtimaan vaatien päitä vadille. Nainen ei. Mielipidediktatuuri henkisesti pienessä maassamme hakee vertaistaan. Meillä ei saa olla julkisesti asiosta kuin yhtä mieltä. Ennen tahdin määräsivät yya-henki ja UKK, nyt kumarretaan ei vain maahan saakka vaan sen allekin naisvaltaa.

Jos Audi-kaupasta vastaavan Keskon markkinointipuolella oltaisiin fiksuja, olisi nyt viikonvaihteessa tarjolla Audeja kaikin erikoisherkuin. Erikoishintaan tietysti! Naiset saapuisivat urputtamaan, kiukkuaan puhkuen kovaa kohtaloaan ja nuhtelemaan Esko Kiesiä. Vaan Audi-kauppiaat ottaisivat kaiken avosylin vastaan kuin miehiset miehet. ”Milloin Teille sopisi koeajo?” Tasa-arvon vuoksi edulliset autokaupat olisivat tarjolla miehillekin, mutta sitä ei tarvitsisi erikseen mainostaa. Rahaliikenne kun ei vaadi sukupuolitestiä. Ruusut ja tuoremehut vain Audeja päältä päin katselevillekin daameille. Vain naisille -erikoistarjoukseen kuuluisi humoristisena lisukkeena silitysrauta – kuten yritysjohtaja-ystävättäreni lisäsi. Minusta pitäisi vielä olla vielä kunnon silityslautakin kaupan päälle.

Julkisuuten kuin neulansilmästä päästetyt ja tarkoin ohjeistetut Audi-ajajat ovat myötäselityksineen surkeita esimerkkejä kaulimen ja sängyn väliin ahdistetuista jees-miehistä. Nyt näkee sen, mitä yhteiskunnan pelkin naisvoimin kasvattamat ja kaitsemat äijännysveröt uskaltavat sanoa. Eivät mitään. Ennen kaveria ei jätetty, nyt hänelle käännetään selkä. Muutenkin nettimeteli on nykyisin sitä samaa Barrabas-huutoa, jota parituhatta vuotta sitten päästettiin ilmaan pääsiäisen alla Jerusalemissa. Joukkohysteriaa.

Kun itse luin Audi-miehen 10 kohdan naishuomiot, totesin heti ykskantaan: Totta muuten joka sana. Naissukupuolessamme nykyisin niin yleiset ominaisuudet kuten huumorintajuttomuus ja kriisin- ja kritiikinsietokyvyttömyys, estävät vain monelta siskolta tuon huomiolistan syvemmän ymmärtämisen.

maanantai 3. elokuuta 2009

Oikea ongelma (alkoholismi), väärä ratkaisu (alkoholivero)

Nina Mikkonen:

Lomalla liian moni aikuinen on relannut, kas raskaat työt ovat vaatineet raskaat huvit. Viisveisaten lapsista. Liian monella putki on jäänyt päälle eikä työhön paluu suju ongelmitta. Monessa tapauksessa alkoholin kyytipoikina monenmoiset mömmöt ovat myös päänsekoituksessa mukana.

Liian moni ajattelee, että mitä se muille kuuluu miten kukin lomailee. Ehkei se aina kuulu, mutta näkyy kyllä tilastoissa, tuntuu kukkarossa ja seuraavan sukupolven mielenterveydessä.

Helsingin Sanomissa (28.7.09) oli asiasta suoraa tekstiä: joka kymmenes suomalainen on kasvanut kodissa, jossa vanhempien liiallinen alkoholinkäyttö on aiheuttanut lapselle ongelmia tai haittaa.

Ylen uutisissa kerrottiin äsken, kuinka selviämisasemille ja klinikoille riittää nyt lomakauden päätyttyä asiakkaita jonoksi asti.

Voi vain kuvitella, mitä kaikkea lapset ovat joutuneet tämänkin kesän aikana alkoholia kuluttavissa perheissä näkemään ja kokemaan. Kesä on saattanut kulua viinalla läträämistä katsoen ja pelkoa, huolta sekä murhetta tuntien. Pää on painettu tyynylle pelko kainalossa ja sen kanssa on noustu aamulla ylös. Alkaako juominen heti aamusta ja keitä liittyy seuraan? Milloin alkaa tappelu ja pystyykö sitä puolustamaan vanhempiaan? Jos tuhoaa pullot, hakevatko he lisää? Välittävätkö naapurit ja kuulevatko he hädän? Selviävätkö vanhemmat töihin? Aiheellisia pelkoja riittää.

Päihdeongelmista ollaan ympäristössä hyvin perillä vaikkei sitä virallisesti myönnetäkään. Menee muuten mukavan ihmisen maine. Naapurusto, koulut, kunnat ja työpaikat osallistuvat ainakin lain hengen rikkomiseen, jos päihdeongelmaisten perheiden menoa katsotaan läpi sormien.

Pahinta on, että sikiöllä ei ole ihmisoikeuksia. Tupakkaa ja päihteitä käyttäviä odottavia äitejä ja pienten lasten vanhempia ei viitsitä saattaa vastuuseen. Teettää työtä ja saattavat päättäjänkin äänet seuraavissa vaaleissa vähentyä. Lapsille alkoholista aiheutuvien haittojen vähennys on kirjattu hallitusohjelmaankin, käytännön toteutus vain puuttuu.



Tähän asti olen täysin samaa mieltä Nina Mikkosen kanssa. Tosin suhtaudun skeptisesti siihen, että alkoholista lapsille aiheutuvien haittojen vähentäminen julistetaan poliittiseksi tavoitteeksi. Eihän kukaan kannata sosiaalisten ja terveydellisten haittojen aiheuttamista lapsille, joten näiden haittojen vähentämisen kirjaaminen hallitusohjelmaan on melkein yhtä tyhjän kanssa. Yhtä hyvin voitaisiin kirjata hallitusohjelmaan tavoitteeksi vaikkapa parisuhdeväkivallan vähentäminen. Eihän kukaan rehellinen ihminen kannata parisuhdeväkivaltaa, mutta ei sitä voi poliittisilla julistuksilla juurikaan vähentää.



Nina Mikkonen:

Jokaisella lapsellakin on oikeus virkeään ja iloiseen mieleen loman jälkeen. Niinpä ehdotan, että viina- ja virvoitusjuoma-, viihde- ja makeisteollisuus antaisi VAPAAEHTOISESTI kauniin kesän tuomista myyntituotoistaan prosentin päihdeongelmaisten perheiden ja lasten auttamiseksi. Alkoholi- ja tupakkaveron voi huoletta tuplata. Kukaties siten välittämisen henki yhteiskunnassa vahvistuu ihan käytännössä ns. hyvinvointi-Suomessa.


Viimeksimainitusta poliittisesta tavoitteesta eli alkoholi- ja tupakkaveron kaksinkertaistamisesta olen tietysti täysin eri mieltä Nina Mikkosen kanssa.

Ensinnäkin on lähtökohtaisesti väärin rangaista kollektiivisesti kaikkia alkoholinkäyttäjiä muutamien ongelmakäyttäjien törkeästä käytöksestä, kuten sikiövaurioiden aiheuttamisesta.

Eihän esimerkiksi rattijuoppoudestakaan anneta sakkoja tai vankeutta kaikille autoilijoille tai kaikille alkoholinjuojille, vaan nimenomaan pelkästään rattijuopoille.

Alkoholinkäytöstä rankaiseminen verotuksella muutamien ongelmakäyttäjien väkivaltaisen käyttäytymisen, päihteidenkäytön aiheuttamien sikiövaurioiden tai lastenkasvatuksen ja huoltajuusvelvollisuuksien laiminlyönnin takia on aivan sama asia kuin auton hallussapidosta tai autolla ajamisesta rankaiseminen muutamien rattijuoppojen takia.

Kollektiiviset rangaistukset ovat väärin. Ne ovat ensinnäkin moraalisesti väärin, koska ne rankaisevat syyttömiä. Toiseksi ne ovat myös pragmaattisesti väärin, koska ne eivät ehkäise ongelmakäyttäytymistä. Vastuun kollektivisointi eli vastuun siirtäminen syylliseltä yksilöltä koko väestölle tai muulle laajalle ihmisryhmälle johtaa vastuuttoman, rikollisen käyttäytymisen lisääntymiseen. Lopputulos on siis täsmälleen päinvastainen kuin se mitä on tavoiteltu: kielteinen ilmiö, jota on haluttu vähentää, lisääntyy.

Toiseksi alkoholi- ja tupakkaveron korottaminen johtaisi väistämättä alkoholin ja tupakan salakuljetuksen lisääntymiseen, alkoholin kotituotannon lisääntymiseen (kilju, kotiviini, pontikankeitto), korvikealkoholien käyttöön (Lasol, Masinol jne.) ja pimeän viinan epäpuhtauksien aiheuttamiin terveyshaittojen lisääntymiseen (esim. venäläinen Suomeen salakuljetettu piraattiviina voi sisältää esim. formaldehydia, joka aiheuttaa elinikäisen keskushermostovaurioita) sekä joidenkin alkoholinkäyttäjien ja tupakoitsijoiden siirtymiseen muihin päihteisiin (kannabis, amfetamiini, lääkkeiden väärinkäyttö jne.) näiden substituuttipäihteiden suhteellisen hinnan halventuessa alkoholi- ja tupakkaverotuksen korotuksen aiheuttaman alkoholin ja tupakan hinnannousun myötä.

Nämä ovat haittoja, joita Nina Mikkonen ei ole ottanut huomioon esittäessään alkoholi- ja tupakkaverotuksen kaksinkertaistamista perin kevyesti, ns. lonkalta, mutu-mielipiteenä.

Sanoin tämän blogin esittelytekstissä näin:

Järkevässä, terveessä yhteiskuntajärjestelmässä valtio sekaantuu asioihin mahdollisimman vähän.

Valtio on kuin ravintolan portsari, joka ei häiritse normaaleja asiakkaita. Mikäli ongelmia ilmenee, portsarin on yritettävä hoitaa ne puhumalla. Häiriköivän asiakkaan laittaminen käsirautoihin on vasta äärimmäinen hätäkeino.

Vastaavasti valtiovaltaan on turvauduttava vain äärimmäisessä hädässä. Tällöinkin on mietittävä, onko valtion toimenpiteistä varmasti enemmän hyötyä kuin haittaa. Yleensä ei ole.

Hippokrateen lääkärinvalan ensimmäinen kohta tunnetaan latinaksi muodossa primum est non nocere eli tärkeintä on olla aiheuttamatta haittaa. Tämä kelpaa myös yhteiskunnallisen päätöksenteon ohjenuoraksi. Ensisijaisen tärkeää on olla aiheuttamatta ihmisille haittaa valtiovallan toimenpiteillä.

Kieltolaki on varoittava esimerkki utopistisesta, naiiviin kaikkivoipuusharhaan perustuvasta valtiovallan toimenpiteestä, joka taustalla olleesta näennäisen hyvästä aikomuksesta (alkoholismin aiheuttamien terveyshaittojen ja sosiaalisten ongelmien eliminointi) huolimatta aiheutti kohtuuttoman suuria yhteiskunnallisia haittoja.


Nina Mikkosen mielipide alkoholiverotuksesta on vastaava malliesimerkki liian sokeasta luottamuksesta valtiovaltaan ongelmienratkaisijana, kyvyttömyydestä nähdä valtiovallan interventioiden aiheuttamia haittoja.

Suosittelen Nina Mikkoselle mietittäväksi em. periaatetta primum est non nocere eli tärkeintä on olla aiheuttamatta haittaa.

Valtion kykyyn ratkaista ongelmia pitää suhtautua äärimmäisen skeptisesti.

Valtiovallan interventioihin on suhtauduttava lähtökohtaisen epäluuloisesti.

Aina on pelättävä, että valtion sekaantumisesta asioihin on enemmän hyötyä kuin haittaa. Kansalaisten alkoholinkäytön ja tupakanpolton holhoaminen kovalla verotuksella ei ole poikkeus tästä.