perjantai 23. maaliskuuta 2012

Naistenlehtien logiikkaa

Linkki
Kauppalehti:


Naisen euro Kauniaisissa 60 senttiä, Kemijärvellä 95 senttiä

Keskiviikko 21.03.2012

Olisitko arvannut, mitkä kolme kaupunkia nousevat kärkeen, kun selvitetään, missä kolmikymppisen naisen on paras asua? Kristiinankaupunki, Mänttä-Vilppula ja Närpiö. Tämä selviää tuoreen Olivia-lehden kyselystä.

Lehti on selvittänyt asian erilaisia tilastoja tutkimalla. Selvityksessä on otettu huomioon muun muassa naisten palkkatulot, naisten osuus kaupungin johdossa, kampaamoiden määrä naisasukasta kohti ja masennuslääkkeitä syövien naisten määrä.

- Halusimme herättää keskustelua siitä, millaisessa kaupungissa lukijamme, kolmekymppisen naisen, on hyvä asua, sanoo Olivian päätoimittaja Mari Paalosalo-Jussinmäki.

Peräpäätä pitävät Ulvila, Nokia ja Orimattila.

Kauniainen ja Espoo peränpitäjinä kahdessa tilastossa

Naisen euro on korkein Kemijärvellä 95,1 senttiä. Kauniaisissa nainen puolestaan tienaa vähiten suhteessa miehiin - naisen euro on vain 59,9 senttiä.

Naisten osuus kaupunginvaltuutetuista on korkein Helsingissä: lähes 58 prosenttia. Suhteellisesti vähiten naisia on Loimaan ja Kauhavan valtuustoissa, vajaat 19 prosenttia.

Kaupunginhallituksissa Helsinki on jälleen kärjessä. Naisten osuus Helsingin kaupunginhallituksesta on 60 prosenttia. Peränpitäjissä on muun muassa Espoo: 40 prosenttia. Saman verran naisia on myös Virtain, Paimion, Uusikaarlepyyn, Loviisan, Kuhmon, Kouvolan, Kiuruveden, Alavuden ja Haapaveden kaupunginhallituksissa.

Paras työllisyystilanne Maarianhaminassa

Olivian tutkimuksessa paras työllisyystilanne oli Ahvenanmaalla. Maarianhaminassa 25-45-vuotiaiden naisten työttömyys oli vain kolme prosenttia. Korkein työttömyysprosentti tämänikäisten naisten joukosta oli Kemissä, 19,6 prosenttia.

Maarianhaminassa myös päivähoidon kustannukset olivat suurimmat - Olivia on tulkinnut Tilastokeskusta niin, että mitä suurempi kustannus, sitä suurempi panostus lasten hoitoon. Heikoin tilanne oli Pudasjärvellä.

Vähiten velkaa oli kemijärveläisillä naisilla, 32 prosenttia bruttotuloista. Ylöjärvellä velkaantuneisuus sen sijaan on muuta maata suurempaa, naisten velkaantumisaste on peräti 111 prosenttia.

”Kampaamoindeksillä” mitattuna paras tilanne oli somerolaisnaisilla. Olivian mukaan: mitä pienempi joukko asiakkaita per kampaamo, sen parempi paikkakunnan naisille.

Somerolla yhtä kampaamoa kohti oli 152 naista, kun taas Kaarinassa vastaava luku on 564.Masennuslääkkeitä syödään eniten eniten Torniossa, vähiten Kuopiossa.

Leena Laakso
leena.laakso@kauppalehti.fi
+358-10 665 2439




Naistenlehtien toimittajat ovat imbesillejä, MOT.



Olisitko arvannut, mitkä kolme kaupunkia nousevat kärkeen, kun selvitetään, missä kolmikymppisen naisen on paras asua? Kristiinankaupunki, Mänttä-Vilppula ja Närpiö. Tämä selviää tuoreen Olivia-lehden kyselystä.

Lehti on selvittänyt asian erilaisia tilastoja tutkimalla. Selvityksessä on otettu huomioon muun muassa naisten palkkatulot, naisten osuus kaupungin johdossa, kampaamoiden määrä naisasukasta kohti ja masennuslääkkeitä syövien naisten määrä.



Naisten osuus kaupunginvaltuutetuista ei millään tavalla kerro, miten hyvä naisten on asua ko. kaupungissa.

KAMPAAMOIDEN MÄÄRÄN pitäminen indikaattorina naisten hyvinvoinnista on loukkaus naisia kohtaan.


Naisen euro on korkein Kemijärvellä 95,1 senttiä. Kauniaisissa nainen puolestaan tienaa vähiten suhteessa miehiin - naisen euro on vain 59,9 senttiä.


Naisten tulot siis mitattiin SUHTEESSA miesten tuloihin. Kauniaisissa naisten keskitulot ovat kuitenkin varmasti korkeammat kuin Kemijärvellä. Toimittajan mielestä on kuitenkin kivempaa olla köyhä nainen Kemijärvellä kuin hyvintoimeentuleva nainen Kauniaisissa.

Naisten tulojen pienuus Kauniaisissa SUHTEESSA miesten tuloihin johtuu siitä, että Kauniaisissa on paljon hyvintoimeentulevien miesten vaimoja. Tämä yksinkertainen ja yleisesti tunnettu tosiasia ei tämän Olivia-nimisen naistenlehden toimittajille juolahtanut mieleen. Kyllä on idioottimaista uutisointia.


‎Maarianhaminassa myös päivähoidon kustannukset olivat suurimmat - Olivia on tulkinnut Tilastokeskusta niin, että mitä suurempi kustannus, sitä suurempi panostus lasten hoitoon.


Jumalauta kun on idioottimaista logiikkaa. Kustannuksethan voivat olla suuria palvelujen järjestämisen tehottomuuden vuoksi, esim. liian suuren byrokraattimäärän vuoksi. Rahan tuhlaaminen ei ole mikään hyvä asia. Ilmeisesti Olivia-lehden mielestä on sitä parempi, mitä suurempia julkiset menot ovat.



Vähiten velkaa oli kemijärveläisillä naisilla, 32 prosenttia bruttotuloista.


Ehkä he ovat köyhiä ja heillä on siksi vaikeuksia saada lainaa. Hyvintoimeentulevillehan myönnetään helpommin lainaa kuin pienituloisille. Kemijärvellä työttömyys on suurta eikä työttömille yleensä anneta esim. asuntolainaa lainkaan. Niinpä kemijärveläisten vähäinen velkaantuminen voi johtua heidän huonosta luottokelpoisuudestaan. Olivia-lehden mielestä tämä on hyvä asia.





tiistai 20. maaliskuuta 2012

Valkee Oy:n valohoitolaitteen markkinointi ja viranomaisvalvonta


Valkee Oy:n perustaja Juuso Nissilä

Yle:

MOT: Taru korvavalosta



Oululainen Valkee Oy on lyhyessä ajassa myynyt 25 000 kappaletta korvissa pidettävää valolaitetta. Laite on saanut suunnattomasti julkisuutta, presidentin Inno-palkinnon ja veronmaksajilta 700.000 euroa Tekes-rahoituksena. Valkee väittää tieteellisesti todistetun, että korvavalo poistaa kaamosmasennuksen. MOT on käynyt läpi kaikki tutkimukset ja näyttää miten ne on tehty. Tutkimusten tekotavat ja niistä kerrotut tulokset herättävät kysymyksiä Oulun Yliopiston ja Oulun Diakonissalaitoksen tutkijoiden ja johtavan ylilääkärin roolista. Yliopiston arvovalta on ollut keskiössä kun Valkee on onnistunut myymään tarinaansa ja teknisesti yksinkertaista laitettaan. Laitteen haittavaikutuksista puhutaan vasta nyt.

Toimittaja Magnus Berglund




HAASTATELTAVAT:

Juuso Nissilä
tutkimusjohtaja, perustaja, Valkee

Timo Partonen
ylilääkäri, THL

Pirkko Räsänen
psykiatrian professori, Oulun Yliopisto, kirjallinen lausunto

Philipp-Robert Schulz

Timo Takala
johtava ylilääkäri, Oulun Diakonissalaitoksen säätiö

Markku Timonen
psykiatrian professori, Oulun Yliopisto

Mikko Tulppo
tutkimusjohtaja, Verve


MOT:n blogin kommenttiosastosta:


Käyttäjäkokemukseni: Valvira vastaa kirkasvalokuulokkeiden valvonnasta

Valkee Oy:n kirkasvalokuuloke on luokan II(a) lääkelaite ja Valkeella on Valvirasta varmennettujen tietojen perusteella oikeus kaupata laitetta ainoastaan kaamosmasennuksen hoitoon (CE-sertifiointi). Kyseinen Valvira valvoo kuulokkeita terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista annetun lain 629/2010 perusteella. Laissa valmistaja vastaa laitteensa toimivuudesta ja turvallisuudesta ilmoittamiinsa käyttötarkoituksiin. Tähän liittyen tämän lain tärkeimmät kohdat ovat: 5 § mom. 1 kohta 18) Määritelmät, 11 § Markkinointi, 6 § mom. 3 Olennaiset vaatimukset, 59 § mom. 3 Rangaistussäännökset, www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20100629

Kuitenkin Valkee lupaa CE-merkittyjen lääkelaitekuulokkeidensa auttavan (myynti-, facebook- ja twitter-sivustollaan sekä eri tiedotusvälineissä, tallennettu 10.3.2012) myös tavalliseen masennukseen, ahdistukseen, väsymykseen, uupumukseen, vuorokausirytmihäiriöön, PMS-oireisiin, energian lisäämiseen, aikaerorasitukseen ja migreeniin sekä parantavan urheilijan reaktioaikaa. Tämä on Valviran mukaan laitonta, mutta se ei viitsi nähdä vaivaa asian tarkistamiseksi pyynnöistäni huolimatta. Täytyy kuitenkin toivoa, että asiasta käyty julkinen keskustelu saisi Valviran hoitamaan sille kuuluvat lakisääteiset tehtävänsä.

Kuulokkeet ovat joillekin vaarallisia pitkäaikaisessa käytössä. Käytin kuulokkeita 10kk, jonka jälkeen yllättäen ja äkillisesti herkistyin niille ja sain jonkinlaisen tuntemattoman ja raportoimattoman hermostollisen valoherkkyysoireyhtymän, joka pahenee auringonpaisteessa (silmissä ja ihossa ei ole mitään vikaa). Osa haittavaikutuksistani on mainittu käyttöohjeessa, jossa niiden mainitaan olevan nopeasti ohimeneviä. Minulle ne jäivät kuitenkin päälle, vaikka käytön lopettamisesta on kulunut jo yli puoli vuotta. Olen edelleen kuulokkeiden käytön takia työkyvyttömänä sairauslomalla. Haittavaikutukset häiritsevät minua edelleen päivittäin, enkä uskalla juuri oleilla auringonpaisteessa. Pitkäaikaiskäytön haittavaikutuksista ei tiedetä mitään, koska kaikki asiaan liittyvät tutkimukset ovat kestäneet ainoastaan muutamia viikkoja. Eli Valkeen turvallisuusväite: "Laitteen mukaisen hoidon turvallisuus on todettu kerran vuorokaudessa toteutetulla hoidolla." on perätön.

Valkee kieltäytyi lakisääteisestä vastuustaan vastata vammastani, koska he olivat ilmoittaneet Valviralle, että kuulokkeita saa käyttää ainoastaan "kaamosaikana" ja kaamosmasennukseen, silti Valkee kuitenkin markkinoi kaikkialla muualla kuulokkeitaan ympärivuotiseen käyttöön ja mitä erilaisempiin vaivoihin. Itse käytin kuulokkeita myös valoisana aikana tavalliseen masennukseen ja vuorokausirytmihäiriöön verkossa olevan markkinointimateriaalin mukaisesti, mutta tämä olikin yllättäen kuulokkeiden väärinkäyttöä. Valkeen keulahahmo Juuso Nissilä markkinoi heinäkuussa 2010 käyttävänsä laitetta itse (Helsingin Sanomat 15.7.2010, www.hs.fi/tulosta/1135258601492) jo kolmatta kesää stressiin ja huolestuneeseen mieleen. Silti hänen luomansa yritys kertoo Valviralle, että kesäkäyttö on kielletty. Tämä törkeä paradoksi tietysti paljastaa Valkeen todelliset kasvot, kun eteen tulee ongelma.

Jos jollakin on lisätietoa kirkasvalokuulokkeiden haitoista tai tehon häviämisestä pitkällä aikavälillä, otan sitä mielelläni vastaan postiin: vaaralliset.kirkasvalokuulokkeet@yahoo.fi

Laissa 629/2010 on esittämästäni asiasta selkeät ohjeet
( www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20100629 ):

5 § mom. 1 kohta 18) Määritelmät
"Tässä laissa tarkoitetaan:
18) käyttötarkoituksella käyttöä, johon terveydenhuollon laite valmistajan merkinnöissä, käyttöohjeessa tai myynninedistämistä koskevassa aineistossa annettavien tietojen mukaan on tarkoitettu;"

11 § Markkinointi
"Terveydenhuollon laitteen markkinoinnilla tarkoitetaan kaikkia tiedottamis-, tilausten hankinta- ja kannustustoimenpiteitä, joiden tarkoituksena on laitteen määräämisen, toimittamisen, ostamisen tai käytön edistäminen.
Terveydenhuollon laitteen markkinointi, johon sisältyy myös mainonta ja muu myynninedistämistoiminta, ei saa olla epäasiallista eikä se saa antaa liioiteltua tai virheellistä kuvaa laitteesta tai sen vaikuttavuudesta tai käytöstä."

6 § mom. 3 Olennaiset vaatimukset
"Laitteen tulee olla käyttötarkoitukseensa sopiva ja sen tulee käyttötarkoituksensa mukaisesti käytettynä saavuttaa sille suunniteltu toimivuus ja suorituskyky. Laitteen asianmukainen käyttö ei saa tarpeettomasti vaarantaa potilaan, käyttäjän tai muun henkilön terveyttä tai turvallisuutta."

59 § mom. 3 Rangaistussäännökset
"Jos on syytä epäillä, että tätä lakia on rikottu, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston on tehtävä siitä ilmoitus esitutkintaviranomaiselle. Ilmoitus voidaan jättää tekemättä, jos epäilty rikos on vähäinen ja jos käy ilmi, että teko on johtunut olosuhteet huomioon ottaen anteeksiannettavasta huolimattomuudesta tai ajattelemattomuudesta eikä yleinen etu vaadi ilmoituksen tekemistä."



Huom. Jotkut ovat MOT:n blogin yleisönosastossa ilmoittaneet ylläolevan kirjoituksen asiattomaksi.

Tämä haiskahtaa vahvasti siltä, että Valkee Oy:n osakkeenomistajat, työntekijät tai muut asiassa omia henk.koht. intressejä omaavat tahot yrittävät sensuroida Valkee Oy:n toimintaa koskevaa kritiikkiä.

Joku huomautti samaa em. kommenttiosastossa:



Todennäköisesti Valkeen edustajat kommentoivat tätä blogia, koska Valkeen kyseenalaistaja näyttää niin kiinnostavalta. Jokainenhan tuosta huomasi, että toimivuudesta ja turvallisuudesta ei ole kummoistakaan näyttöä. Valkeen osakkaana olevat proffat toimivat yrityksen äänitorvena ja rahantekokoneena.

Muutenkin on naurettavaa, että parin euron ledejä myydään 185€ hintaan. Tuollaisen laitteen pystyy periaatteessa kasaamaan kuka tahansa.




Edelleen em. kommenttiosastosta:

Eniten tässä ihmetyttää miten Valvira on voinut hyväksyä korvavalon lääkintälaitteeksi. Tehoa ei ole todistettu, eikä haittavaikutuksista ole tietoa.



Joillakuilla tuossa keskustelussa on epäselvyyksiä siitä, saako yritys valehdella myymiensä tuotteiden terveysvaikutuksista:


Blogissa mainitaan määrä lakitekstiä... Ohjelmassa mainittiin että auttaa migreeniin sekä jetlagiin. Suomen kaupanlait kun ei päde ulkomailla vai olenko ymmärtäny väärin että meidän markkinalait ja kauppalait ovat voimassa esim USAssa? Tietääkseni joka maalla on olemassa omat lakinsa ja siellä saa mainostaa miten paikalliset lait periksi antavat.

http://www.valkee.com/uk/valkee-user-stories-reviews-in-media.html#navigation

tuossa on linkki sivuille missä puhutaan siitä... Siinä ei sanota missään että valkee todistaa sitä sun tätä vaan ihmiset kertovat käyttökokemuksiaan eli taas media yrittää vaan kuohuttaa. Ja tämä on edelleen UK sivuilla ei suomen sivuilla ja tämä on UK markkinointilakien sekä UK kauppalakien alla...


Onneksi joku jaksaa vääntää asioita rautalangasta:

Ei missään ole sanottu, että englanninkielinen sivusto olisi tarkoitettu pelkästään briteille. Englanninkielinen markkinointimateriaali on osa samaa sivustoa ja sitä luetaan kaikkialla Suomea myöden, koska englanti on yleiskieli. Jetlag mainokset on mainittu useasti Valkeen facebook- ja twitter-markkinointisivulla: http://fi-fi.facebook.com/ValkeeCompany, http://twitter.com/#!/humancharger

Laitteen toimivuuden ja turvallisuuden takaa yleismaailmallinen CE-merkintä. Suomen kansallinen lainsäädäntö lääkelaitteissa ja CE-merkinnöissä vain toimeenpanee yleiseurooppalaisia direktiivejä ja asetuksia. Näin yhtäläiset oikeudet toteutuvat koko EU:n alueella, johon myös britit kuuluvat. Valkeen harjoittama markkinointitapa on laiton myös muissa EU-maissa ja joiden jäsenvaltioiden viranomaiset voivat suhtautua Suomen viranomaisia paheksuemmin Valkeen katteettomiin markkinointilupauksiin.

Kuulokkeet ovat saaneet CE-merkinnän pelkästään Suomen viranomaisten (Valviran) hyväksynnällä kaamosmasennuksen hoitoon koko EU:n alueella. Niitä ei saa markkinoida mihinkään muuhun. Muiden maiden viranomaiset eivät ole tarkastelleet asiaa, koska yhden jäsenmaan hyväksyntä riittää. Jos Valvira havaitsee kuulokkeisiin liittyviä ongelmia, sillä on velvollisuus raportoida tästä yleiseurooppalaiseen tietokantaan. Väärinkäytökset on raportoitava heti kaikille mukana olevien valtioiden viranomaisille.

Laki terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista 24.6.2010/629

54 § Eurooppalainen tietokanta
"Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston on ilmoitettava eurooppalaiseen terveydenhuollon laitteiden tietokantaan seuraavat tiedot:
1) 18 §:n 1 momentin mukaiset tiedot lukuun ottamatta yksilölliseen käyttöön valmistettuja laitteita sekä terveydenhuollon toimintayksikön omana laitevalmistuksena valmistettuja terveydenhuollon laitteita koskevia tietoja;
2) ilmoitetun laitoksen antamien todistusten myöntämistä, muuttamista, täydentämistä, määräajaksi peruuttamista, peruuttamista tai epäämistä koskeviin päätöksiin liittyvät tiedot;
3) vaaratilanteiden valvontamenettelyn perusteella saadut tiedot; ja
4) kliinisiä laitetutkimuksia koskevien ilmoitusten perusteella saadut tiedot.
Tietokantaan kerättyjä tietoja saa käyttää vain viranomaisvalvontaan."
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20100629

Tuossa vielä laki CE-merkintärikkomuksesta
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20100187



Lisää rautalankaa:


Kiinnittäkää nyt huomiota olennaiseen. Jokainen saa uskoa mitä haluaa ja turvautua mihin uskomushoitoon haluaa: Uskomushoitoja saa myös markkinoida näillä kuponkiuutiset-tyylisillä käyttäjätarinoilla. Jos markkinointi pohjaa tieteelliseen näyttöön, jota ei kuitenkaan ole, niin silloin kyseessä on huijaus.

Käykää ihmeessä katsomassa Valkeen sivuilla kuinka vahvasti heidän markkinointinsa on tiedepohjaista ja arvioikaa sitten tätä otetta sitä taustaa vasten, että vertaisarvioitua näyttöä ei ole lainkaan.

Ja vielä kerran: Schulz ei esittänyt mitään subjektiivista tulkintaa tai kritiikkiä. Hänen kommenttinsa keskeinen sisältö koostui muutamasta kiistämättömästä faktasta, jonka jokainen voi itsekin tarkastaa. Huomioiko nämä faktat, se on jokaisen oma asia.

Hannu Lauerma on kirjoittanut hienon kokoelman nimeltä "Huijaus". Suosittelen. Tämänkin tapauksen analyysi helpottuu huomattavasti



Edelleen peruspointteja siitä, että väitteet terveysvaikutuksista pitää pystyä todistamaan:

Kiitoksia hyvästä ohjelmasta. Vaikka ohjelman sävy tuntuukin monesta kriittiseltä, ei ohjelman kysymykset kuitenkaan poikkea normaalista tieteen käytännöstä, jossa uudet ideat kohtaavat paljon kritiikkiä, jotta idean todenperäisyys saadaan varmistetttua (totuus ei pala tulessakaan). Kuten Valkeen edustajat itsekin toteavat he jopa odottivatkin joutuvansa vastaamaan kysymyksiin laitteen toiminnasta ja tehosta, kuten on normaalikäytäntönä kaikkille uusille väitetyille lääketieteelliselle hoitomuodoille.

Kenenkään kansallisylpeyden ei tarvinne siis loukkaantua, mikäli suomalaisenkin hoidon oletetaan täyttävän yleiset hyvän tieteen käytännöt. Pikemminkin olisi syytä huolestua mikäli suomalainen hoitomenetelmä ei vaikuta olevan hyvin perusteltu ja tieteellisesti vakaalla pohjalla. Silloinhan hoitoa voitaisiin hyvällä syyllä kutsua humpuukiksi ja jopa huijaukseksi, ja tämäpä vasta tekisikin hallaa kansallisylpeydelle.

Ohjelmassa käytiin aivan ansiokkaasti lävitse laitteeseen liitetyt ns. kliiniset tutkimukset ja kuten mm. eräs tutkimuksen suorittajista huomautti, todisteita ei ole riittävästi, jotta voitaisiin luvata hoidon tepsivän. Kyseessä oli pikemminkin kokeilu- l. pilottitutkimus, joiden tuloksia ja niiden merkitystä Valkee on yleistänyt rajulla otteella.

On tietenkin selvää, että yksittäiset käyttäjät voivat kokea laitteen käytöllä olevan vaikutuksia, mutta mikä rooli itse laitteen käytöllä ja siihen liittyvillä kokemuksilla on, verrattuna varsinaiseen korvaan annetulla valolla, jäi epäselväksi ja edelleen vaatii Valkeelta parempia selvityksiä.

Ohjelman rajoitetun ajan vuoksi jäi varmaankin myös selvittämättä, että itse laitteen vaikutusmekanismi on hyvinkin epäselvä. Ei tiedetä tarkalleen miten laite vaikuttaa itse aivoissa ja aivokudokseen. Tässä voin vain viitata toimittaja Marko Hamilon blogiin tiedelehdessä, jossa asiaa on mietitty tarkemmin.

Loppujen lopuksi kyseessä on siis todistustaakasta. Onko Valkeen väitteillä riittävästi tieteellistä tukea? Ja tämä oli mielestäni myös ohjelman pääidea.

Itse näen, että riittävästi todisteita ei ole vielä tarjolla vaan odottaisin vielä rauhassa lisäselvityksiä. Valkee voisikin mielestäni keskeyttää laitteensa markkinoinnin ja keskittyä vielä siihen perusasiaan l. tutkimukseen. Mihin laite auttaa, miten se auttaa, onko sivuvaikutuksia jne? Varmasti, jos laitteen toiminnan takana oleva idea on oikea, tällaisten tulosten saaminen on mahdollista. Tällöinhän puhutaan myös mahdollisuudesta saada laite virallisiin hoitosuosituksiin ja lääkärien työkaluksi. Myöskin KELA voisi harkita laitteelle korvattavuutta, jolloin hinta käyttäjälle olisi kohtuullisempi.

Ehkä suurin ongelma Valkeella onkin, että nautitaan nyt enempi vauhdin hurmasta ja pyritään maksimoimaan voittoja, kun sen sijaan pitäisi tehdä enempi sorvin ääressä eli sitä tylsää ja aikaavievää tieteellistä perustyötä. Tällöin voitaisiin välttää paremmin tämän tapaiset pohdiskelut laitteen ja yrityksen eettisestä toiminnasta.




Valkee Oy valehtelee asiakkailleen ja MYÖNTÄÄ TÄMÄN VIRANOMAISILLE; siitä huolimatta relevantit viranomaistahot eivät lainkaan puutu asiaan:


Suurin ongelma on siinä, että Valviran mukaan laitetta saa käyttää ainoastaan "kaamosaikana", eikä muina aikoina. Valkeella on ainoastaan tähän lupa. Näin ollen, jos käytät laitetta "kaamosajan" ulkopuolella ja saat siitä vakavan haitan, niin kukaan ei vastaa vahingosta. Näin Valkeen on ilmoittanut viranomaisille ja samalla kieltänyt tuotteensa käytön "kaamosajan" ulkopuolelle, mutta ei kerro sitä kuluttajille, ainoastaan Valviralle. Tässä piilee suoranainen petos.

Lisäksi Valkee on raportoinut ei-julkisissa asiakirjoissa Valviralle, että kaikkien lääkkeiden käyttö valohoidon rinnalla on kielletty. Tätä tietenkään ei kerrota kuluttajille, koska siihen liittyvä vaaratilanneilmoitusasiakirja on salainen.


(lihavointi & kursivointi M. Ellilä)






perjantai 9. maaliskuuta 2012

Katja Kettu haluaa leikata miehiltä peniksiä irti

Katja Kettu, militantti feministi, joka haluaa leikellä miesten peniksiä




Voima:


Pienoisgiljotiini

Katja Kettu Toisinajattelija

Jo toinen ystäväni joutui vuoden sisällä raiskauksen uhriksi. Jossain on kovasti vialla, mutta missä? Virkavallassa vai ihmiskunnassa yleensä?

Giljotiinilla töitä ois. Jo toinen ystäväni joutui vuoden sisällä raiskauksen uhriksi. Samalla ajanjaksolla kimppuuni on käyty kaksi kertaa. Jossain on kovasti vialla, mutta missä? Virkavallassa vai ihmiskunnassa yleensä?

Asenteissa ainakin on. Osaan nimittäin jo vastata tapauksiani koskeviin kysymyksiin: Ei, kumpikaan kerta ei ollut omaa syytäni. Ja kyllä, kumpikin on tapahtunut julkisella paikalla. Toisella kerralla olin humalassa, toisella en. Minä, kuten kumpikaan ystäväni, emme ole huoria, hutsuja tahi minkäänsortin lutkia. Emme käyttäydy holtittomasti ja itsetuhoisesti – ja mitä sitten vaikka käyttäytyisimmekin.

Jostain syystä raiskatun tai raiskausyrityksen kohteeksi joutuneen täytyy yhä vakuutella omaa viattomuuttaan tapahtumassa. Suomessa julkisessa keskustelussakin elää myytti, jonka mukaan humalainen nainen on itse syypää raiskaukseen. Saman logiikan mukaan vanhuksia ja vammaisia suorastaan pitää potkia, mitäs ovat niin ankean vähäväkisiä.

Naisen asema väkivaltarikoksissa on sitä paitsi surkea. Henkistä painetta lisää tieto, että raiskaaja selviää luultavasti ehdonalaisella, jos lievän raiskauksen tapauksissa saa sitäkään (L563/1998). Tilastokeskus kertoo myös karua tarinaa: esimerkiksi vuonna 1998 poliisin tietoon tulleista 456 raiskauksesta syytteeseen johti 44. Itä-Suomen hovioikeudessa pohditaan mahdollisuutta poistaa koko ikävä väkisinmakaamisen käsite lainsäädännöstä ja korvata se sanalla yllätysseksi. Siitähän ei tarvitsisi edes ehdonalaista antaa.

Sain itse marraskuussa tuta, kuinka vähäinen ruumiini autonomian suoja lain edessä on. Olin tulossa kotiin helsinkiläisestä kulttuuriravintola Manalasta. Luokseni saapasteli mies pyytämään tupakkaa. Paikalle kurvasi auto, josta loikkasi pari kaveria lisää. Minut koetettiin raahata autoon. Maihareitteni teräskärkien ansiosta vapaudenriisto jäi yritykseksi.

Sain muistoksi aivotärähdyksen ja armottoman vitutuksen. Poliisia ei tapaus kiinnostanut, silminnäkijöitä ei ollut. Kysymys palautui yhä uudestaan alkoholinkäyttööni eli siihen, olenko implisiittisesti itse syyllinen tapahtumaan. Ilmeisesti raiskaustapauksissa tilaisuus tekee edelleenkin varkaan.

Kehotankin teitä, siskot, puolustamaan itseänne. Otetaan yö takaisin! Niin kauan kun lainsäädäntöelimet suhtautuvat raiskailuun kuin mihin tahansa kansanhuviin, on naisten puolustettava itseään. Jokainen valitkoon aseensa.

Päätin hankkia pippurisumuttimen sen jälkeen, kun jouduin huhtikuussa juoksemaan pakoon metroasemalla päälle käynyttä hyypiötä. Hienoinen ongelma tietysti on, että sumutteen hallussapito ja käyttö on Suomessa laitonta. Tulee syyllistyneeksi aselain (1/1998) 11 §:n mukaan ampuma-aserikokseen, josta joutuu oikeusistuimeen – tämä siis maassa, jossa jokainen avohoitopotilas saa aseenkantoluvan.

On olematon riski jäädä kiinni hallussapidosta. Mutta hyötysuhde on ilmeinen, jos sumutteen ansiosta välttyy elinikäiseltä traumatisoitumiselta. Sumutteen voi ostaa vaikkapa Tallinnan Mustamäeltä tai Berliinin-reissullaan. Pietarista sumutetta ei kannata hankkia, sillä sanktiot salakuljetuksesta ovat kohtuuttomat.

Kannattaa myös muistaa, ettei sumutetta tule testata kehen tahansa epäkelpoon baarituttavuuteen.

Seksuaalirikoksien kohdalla Suomen lainsäädäntö on auttamattoman vanhanaikainen ja kansalaisen oikeustajun vastainen. Lainsäädännön on muututtava niin, että rikoksesta seuraava rangaistus toimii rikoksia ennaltaehkäisevästi. Lievää raiskausta ei ole, eikä itsepuolustus voi olla rikos.

Niin kauan, kun poliisi ei voi taata kansalaisten turvallisuutta ja oikeuslaitos kohtelee ketä tahansa graffitimaalaria suurempana rikollisena kuin raiskaajaa, ei voida puhua oikeusvaltiosta. Kehotankin päättäjiä astumaan keskiajalta valistuksen valoon.

Ehdotukseni on, että ottaisimme uudelleen käyttöön tohtori Joseph-Ignace Guillotinen 1700-luvulla keksimän kätevän leikkurin, tosin pienempänä versiona. Sen avulla voitaisiin ikään kuin takavarikoida rikoksentekovälineet valtion haltuun. Alkaisi se raiskaamisen ilokin laantua, kun vaarana olisi menettää se kaikkein kallein lelu.

Nips naps vain! Ja heti on kaduilla turvallisempaa.

Sivun artikkeli on julkaistu myös voiman numerossa 8/2009 s. 14a.



Jotenkin tästä tulee etsimättä mieleen Anne Moilanen:


Anne Moilanen haluaa ampua miehiä kiveksiin ja penikseen



Mistä näistä aggressiivisia, murhanhimoisia feministejä tulee?


BTW:

Helsingin Sanomien mukaan kirjailija selvittää parhaillaan poliisin kanssa, miksi sieppausyrityksestä ei ole merkintää rekistereissä.

Ylikomisario Juha Hakolan mukaan Ketun yhteydenottoa odotellaan kuitenkin edelleen.

- Hän ei ole ollut yhteydessä allekirjoittaneeseen. Olen tiedustellut hänen mahdollisesta yhteydenotostaan myös muista yksiköistä, mutta mitään ei ole kuulunut. Pidän loogisena sitä, että Kettu haluaa selvittää asian, koska tässä on myös syytetty poliisia välinpitämättömyydestä, Hakola kommentoi perjantaiaamuna Iltalehdelle.

Kettu on useassa mediassa kertonut, että hänet yritettiin siepata ravintolan edustalta Helsingin keskustassa vuonna 2008. Kirjailijan mukaan mies oli pyytänyt häneltä tupakkaa, jonka jälkeen paikalle oli kaartanut valkoinen pakettiauto.

Ketun mukaan yhteensä kolme miestä oli yrittänyt raahata häntä autoon, mutta kovan kamppailun ja huutamisen takia teko jäi yritykseksi. Julkisuudessa Kettu on ollut pahoillaan siitä, että poliisia ei ole "tapaus kiinnostanut".

- Suhtaudumme tällaisiin sieppausyrityksiin äärimmäisellä vakavuudella ja haluaisimme käynnistää kyllä tutkinnan, ylikomisario sanoo.

- Mutta poliisi ei edelleenkään tutki asiaa, koska tämä henkilö (Kettu) ei ole tehnyt asiasta ilmoitusta.



Aamulehti:


Päivitetty 8.3.2012 16:35, julkaistu 8.3.2012 16:34

”Niilinkäiset anaalikasvaimistot”, haukkuu yksi pimppikirjan kirjoittajista Katja Ketun epäilijöitä


Naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta kertovan kirjan Pimppini on valloillaan kirjoittajat ovat käyneet raivokkaaseen vastahyökkäykseen. Eilisessä Iltalehden jutussa kirjan päätoimittajan Katja Ketun kertomukset häneen kohdistuneesta sieppausyrityksestä kyseenalaistetaan. Jutun otsikko kysyy: "Sieppausyritys olikin vain mainostemppu?"

Antologian kirjoittajat tuomitsevat jutun ja puolustavat kirjailija, elokuvaohjaaja Katja Kettua.

– V***n Iltalehti. Haistakaa p**se p**kat lööppilehdet ja niiden iilimatotoimittajat. Miksi kukaan ees lukee niitä. Sopivia lähinnä lukutaidottomille. Hyi helvetti mitä p**kaa p**kaa p**kaa. V***n iiliäiset niilinkäiset anaalikasvaimistot, kirjoittaa Finlandia-ehdokkaanakin tänä vuonna ollut kirjailija Laura Gustafsson blogissaan.


Tässä näemme jälleen suomalaisten feministien sivistystason ja rehellisyyden.


Aamulehden yleisönosastokommentteja:


(Tuntematon)8.3.2012 18:29

"V***n Iltalehti. Haistakaa p**se p**kat lööppilehdet ja niiden iilimatotoimittajat. Miksi kukaan ees lukee niitä. Sopivia lähinnä lukutaidottomille. Hyi helvetti mitä p**kaa p**kaa p**kaa. V***n iiliäiset niilinkäiset anaalikasvaimistot..."

Ja tälläisen tekstin myötä Finlandia-ehdokas kehtaa krisoida jonkin muun tahon juttujen tasoa.

Jomppa


(Tuntematon)8.3.2012 19:32

Nämä lauragustafssonit ja vastaavat ovat niin valmiiksi täynnä miesvihaa, että kaikki mitä joku nainen on joskus väittänyt pitää ottaa ehdottomana totuutena. Ja jos joku vähänkin epäilee ristiriitaisiksi osoittautuneita kertomuksia, siitä seuraa tällaisia lapsellisia ja naurettavia purkauksia. Tiedoksi vain Gustafssonillekin, että on tapauksia joissa uhriksi oletettu nainen onkin sepittänyt jutun ja motiivihan voi olla vaikka taloudellinen, rasistinen tai mikä hyvänsä.


(Tuntematon)8.3.2012 19:42
"ei kukaan sellaista sano, jos se ei oo totta"

Seksuaalisen väkivallan kohdalla sepittely on ihan normaalia. Joka viides poliisille esitetty raiskausväite on täysin perätön, totesi näitä raiskausväitteitä käsittelevä naispoliisi.


(Tuntematon)9.3.2012 07:15

Jos, sanotaan vaikkapa Perussuomalaisten kansanedustaja, olisi antanut tällaisen lausunnon, niin sen idioottimaisuudella mässäilisi koko media koko viikon mällit onnesta housuissaan. Nytpä sen sanoikin älykköfeministi, jonka suusta se oli kipeän osuva sivallus rakenteellisesti patriarkaalista sortoyhteiskuntaa vastaan.



(Tuntematon)9.3.2012 10:36

Kettu valitteli että poliisi ei halua tutkia väittämäänsä sieppaus/raiskausyritystä(Siis sieppausta ja raiskausta yritettiin samanaikaisesti kolmen miehen toimesta ja ei onnistunut).
Sittemmin Ketun väittämän mukaan kavereitaankin on on yritetty siepata? (Samat asialla?)

Ketun tarina asiasta on vaihdellut ja tapauksen vuodeajastakaan ei ole oikein selvyyttä, tämä on erittäin outoa noinkin poikkeuksellisen jutun kohdalla.

Kettu valitti että poliisi ei tutki ja nyt on ilmennyt että poliisille ei ole tehty edes ilmoitusta...

Kettu kavereineen teki karhunpalveluksen todellisia raiskauksen uhreja kohtaan ja nyt vika Ketun ja kavereidensa mielestä onkin toimittajien.
Voi hyvää päivää sentään näitä "Wannabe-älyköitä".