torstai 25. maaliskuuta 2010

Katso ihmistä ja arvaa hänen ideologiansa

Eugeniikkahan on pahaa ja kamalaa ja ihan hirveää ja ihmisestä ei voi koskaan päätellä mitään hänen ulkonäkönsä perusteella.

Esimerkiksi olisi poliittisesti täysin epäkorrektia kysyä, mitä mieltä olet sennäköisestä ihmisestä kuin tuo pitkäpartainen herra viereisessä kuvassa.

Kyseessä on erään Turussa kunnallisvaaliehdokkaana olleen henkilön vaalikuva.

Jätän arvattavaksi, mitä puoluetta hän edustaa.


Seuraava kuva-arvoitus on tämä:



Katsokaa siilitukkaa, lävistyksiä, PLO-huivia ja nuhjuista vihreää samettitakkia.


Tuhopoltto tapahtui yöllä, jolloin turkisliikkeen yläpuolella olevissa kerroksissa nukkui satakunta ihmistä. Nämä noin sata ihmistä olivat siis hengenvaarassa tämän Janna Ranckenin sytyttämän tulipalon takia.

Pitäisiköhän ruveta välttelemään tuonnäköisiä ihmisiä, koska heillä on tendenssi kannattaa tuollaista militanttia fanatismia?

torstai 18. maaliskuuta 2010

Talouspolitiikkaa rautalangasta vihreille



Kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto, vihr:


Miten köyhyyttä vähennetään

Vihreä eduskuntaryhmä kuuli tänä aamuna köyhyystutkijoita, THL:n Pasi Moisiota sekä Kelan Mikko Niemelää. Kumpikin analysoi nykyhetken köyhyyden erityispiirteitä verrattuna aikaisempiin vuosikymmeniin.

Molemmissa analyyseissä tuli esiin köyhyyden suhde korkeisiin asumiskustannuksiin. Nykyään asumiskulut syövät yhä suuremman osan pienistä tuloista. Erityisen suuri ongelma on pääkaupunkiseudulla, jossa asumisen hinta on noussut eniten. Yhä useampi pienipalkkainen joutuu turvautumaan myös asumistukeen.

Asumisen hinta on siis välttämätöntä saada laskemaan, mutta kuinka - esimerkiksi asumistuen korottaminen ei ole yksiselitteinen ratkaisu, koska asumistuen noustessa vuokrantajilla on tapana nostaa vuokraa. Asumistuen korotukset valuvat vuokrankorotuksina vääriin taskuihin.

Muun muassa asumisen hinnan kasvusta johtuu, että yhä useampi toimeentulotukea saava saa sitä pysyvästi. Kun 80-luvulla toimeentulotuki oli hetkellinen ratkaisu vaikeassa elämäntilanteessa, nyt tuen käyttäjät joutuvat turvautumaan siihen yhtäjaksoisesti. Toimeentulotuella kompensoidaan syyperusteisten etuuksien jälkeenjäänyttä tasoa jota, kuten tiedämme, ei Sata-komiteassa onnistuttu parantamaan.

Pasi Moisio osoitti esityksessään, ettei tuloerojen kasvun ja talouskasvun välillä ole välttämätöntä yhteyttä, toisin kuin oikeistolla on tapana väittää. Tuloerot eivät ole talouskasvun väistämätön seuraus. Mitään tällaista kohtalonyhteyttä ei ole.

80-luvulla tuloerot olivat historiallisen matalat. Samaan aikaan talous kasvoi. 80-luku ei ollut taloudellisen laskusuhdanteen aikaa. Kyse on siis valinnoista. Verotuksen ja tulonsiirtojen avulla köyhyyttä on mahdollista vähentää.





Köyhyyden vähentäminen edellyttäisi ensisijaisesti työttömyyden vähentämistä. Sosiaalietuuksiin joutuvat turvautumaan lähinnä ne, joilla ei ole palkkatuloja.

Paras tapa vähentää köyhyyttä ja sosiaalietuusriippuvuutta on siis parantaa työllisyyttä. Tämä taas edellyttää työvoiman verotuksen keventämistä ja työmarkkinoiden vapauttamista.

Erityisesti työnantajamaksujen alentaminen on helppo keino edistää työllisyyttä, koska työnantajamaksujen alentaminen johtaa työttömyyden vaivaamilla aloilla työvoiman hinnan alentumiseen ja sitä myötä työvoiman kysynnän nousuun.

Hyvän työllisyystilanteen aloilla työnantajamaksujen alentaminen johtaa palkkojen nousuun. Tämä johtaa eri alojen välisten palkkaerojen kasvuun: työttömyyden vaivaamilla aloilla palkat jäävät pieniksi työnantajamaksujen alentamisen johtaessa työvoiman hinnan alentumiseen, kun taas hyvän työllisyystilanteen aloilla työnantajamaksujen alentaminen kasvattaa palkkoja.
Tätä palkkaerojen kasvua ei ole pidettävä ongelmana, jos ja kun seurauksena on työllisyyden paraneminen ja köyhyyden väheneminen ja sitä myötä sosiaaliturvariippuvuuden väheneminen.

torstai 11. maaliskuuta 2010

"Naisen euro on 80 senttiä" on valhe


Miehet ja naiset tekevät keskimäärin eri töitä. Ei ole mitään syytä, miksi ERI TÖISTÄ maksettaisiin samaa palkkaa.

Jos lääkärin palkka on 5000 euroa ja sairaanhoitajan palkka 2000 euroa, onko "sairaanhoitajan euro" 40 senttiä?!

Jos teet eri työtä, voit saada eri palkkaa!! Kaikista töistä ei makseta samaa palkkaa!!

Jokainen ihminen valitsee itse, mille alalle haluaa mennä!!

Ei ole mitään syytä, miksi naisten valitsemien töiden keskipalkka olisi sattumalta täsmälleen yhtä suuri kuin miesten valitsemien.

Sitäpaitsi miehet tekevät enemmän ylitöitä, pitävät vähemmän lomia, ovat vähemmän sairaana, pyrkivät myöhemmin eläkkeelle jne. Olisi todella omituista, jos naisten keskipalkka olisi tästä huolimatta täsmälleen sama kuin miesten.

Kaiken kukkuraksi monet naiset hyötyvät jatkuvasti miesten tienaamista tuloista, joten pelkkä tulojen tarkastelu antaa täysin väärän kuvan elintasosta. Naiset kuluttavat omien tulojensa lisäksi myös miesten tuloja. Sen sijaan miehet eivät tyypillisesti kuluta naisten tuloja. Niinpä kulutuksen kautta tuloerot tasoittuvat. On mahdollista, että naisten kulutustaso on keskimäärin suurempi kuin miesten.





Iltalehti:

Naisen eläke-euro on noin 78 senttiä

Keskiviikko 10.3.2010 klo 12.22

Eläkkeensaajien keskimääräinen eläke oli viime vuoden lopussa 1 344 euroa kuussa.

Vuotta aiemmin se jäi 1 263 euroon, kertovat Eläketurvakeskus ja Kela. Lakisääteisiä eläkkeitä maksettiin viime vuonna lähes 22 miljardia euroa.

Miehet saavat selvästi suurempia eläkkeitä kuin naiset. Miesten eläke oli keskimäärin 1 530 euroa kuukaudessa, naisten 1 196 euroa.

Miesten ja naisten eläkkeiden ero johtuu pääosin työurista. Eläkettä saavien naisten työurat ovat olleet lyhyempiä kuin miesten.


Naisten työurat ovat keskimäärin lyhyempiä kuin miesten, koska monet naiset ovat useita vuosia KOTIÄITEINÄ hoitamassa lapsia, ELÄEN MIEHENSÄ PALKALLA. Naisten ja miesten välisten tuloerojen vertailu on järjetöntä, koska naiset kuluttavat myös MIESTEN TIENAAMIA RAHOJA.


Vaikka hyvin harvat naiset elävät kokonaan miestensä kustannuksella, useimmissa parisuhteissa/avioliitoissa/perheissä tapahtuu jonkinasteista tulonsiirtoa mieheltä naiselle. Mies on esim. sinkkuna ollessaan ostanut yksin omilla rahoillaan auton, jota nainen sitten käyttää, maksamatta itse penniäkään ko. auton hankintahinnasta, vakuutuksista, huolloista, veroista ("autonkäyttömaksu") tai edes polttoaineesta (jotkut naiset eivät itse koskaan tankkaa miehensä autoa, vaikka käyttäisivät sitä usein).

Samoin on varsin yleistä, että nainen asuu miehen hankkimassa asunnossa maksamatta penniäkään vuokraa tai asuntolainaa. Erityisen yleistä tämä on tietysti silloin, kun mies on ostanut ko. asunnon ennen suhteen alkamista. Tällöin nainen usein muuttaa omasta asunnostaan miehen luokse, jos miehen asunto on isompi tai muuten parempi kuin naisen oma asunto. Näin nainen välttyy asumiskustannuksilta kokonaan.

Miehet joutuvat hankkimaan isompia tuloja kuin naiset, koska miehillä on isommat menot kuin naisilla. Monet naiset elävät osittain miesten kustannuksella, mutta hyvin harva mies elää edes osittain naisen kustannuksella. Tästä syystä ihmisten elämän aikana tapahtuu keskimäärin varsin paljon tulonsiirtoa miehiltä naisille. Niinpä urputtaminen naisten pienistä tuloista on aivan helvetin vittumaista ja tekopyhää.


sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Anarkismista

Steven Pinker:

Nuorena teininä ylpeästi rauhallisessa Kanadassa romanttisella 1960-luvulla uskoin vakaumuksellisesti Bakuninin anarkismiin. Nauroin vanhempieni väitteelle, että jos valtiovalta laskisi aseensa, helvetti pääsisi valloilleen.
Kilpailevat ennusteemme testattiin klo 8:00 lokakuun 17. päivänä 1969, kun Montrealin poliisi meni lakkoon. Klo 11:20 ryöstettiin ensimmäinen pankki. Puolilta päivin useimmat keskustan kaupat oli jo suljettu ryöstelyn takia. Muutama tunti myöhemmin taksikuskit polttivat lentokenttäasiakkaista kilpailevan limusiinipalvelun autotallin, sala-ampuja surmasi katolta provinssipoliisin upseerin, mellakoijat tunkeutuivat useisiin hotelleihin ja ravintoloihin ja eräs lääkäri surmasi murtovarkaan lähiöasunnossaan.
Päivän päättyessä oli ryöstetty kuusi pankkia ja sata kauppaa, sytytetty kaksikymmentäviisi tulipaloa, rikotttu neljäkymmentä autolastillista näyteikkunalasia ja aiheutettu kolmenmiljoonan dollarin vahingot kiinteistöille ennen kuin viranomaiset kutsuivat paikalle armeijan ja tietysti ratsupoliisin järjestyksen palauttamiseksi. Tämä ratkaiseva empiirinen koe murskasi vasemmistolaisen politiikkani.

(Richard Dawkins, Jumalharha s. 238)

Via Poropoliisi.

Mannerheim sanoi muistelmissaan pitävänsä bolshevismia anarkismina. Olen taipuvainen yhtymään hänen näkemykseensä sikäli, kun anarkismilla tarkoitetaan anarkokommunismia.
Anarkokommunismi on juuri sitä hobbesilaista anarkiaa, jota aina pelätään puhuttaessa anarkismista. Anarkokommunismi on juuri sitä viidakon lakia, vahvemman oikeutta, kaaosta, epäjärjestystä, kaikkien sotaa kaikkia vastaan, johon anarkian pelätään johtavan.

Useimmat anarkisteiksi itseään kutsuvat ovat anarkokommunisteja eli loputonta terroria kannattavia bolshevikkeja. Melkein mikä tahansa lainalainen yhteiskuntajärjestys on parempi kuin bolshevistinen väkivaltainen anarkia.

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Hippihörhöistä

HS:

Kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-ahon kommentti parin viikon takaiseen kasvisruokakeskusteluun oli kerrankin järjellä ymmärrettävissä. Helsingin Sanomien mukaan Halla-aho epäili, että kasvisruokapäivässä on kyse siitä, että tietty klikki yrittää pakkosyöttää sen avulla ideologiaansa.

Tietyllä klikillä Halla-aho tarkoitti urbaaneja nykyhippejä, jotka ovat omineet ideakseen sen, että välillä on kivaa syödä pinaattilettuja.

Vaikka ajatus ideologian pakkosyötöstä tässä yhteydessä on hölmö, se on aivan looginen. Yhteiskunnan pitää ohjata ihmisiä syömään järkevää ravintoa ihan samalla tavalla kuin se yrittää hillitä tupakanpolttoa, heroiininkäyttöä ja autoilua kännissä.

Ongelma on siinä, että urbaanit nykyhipit ovat kahmineet ajettavikseen kaikki hyvät asiat, kuten kasvissyönnin, ympäristön- ja eläintensuojelun sekä moniarvoisen ja vastuullisen Suomen rakentamisen. Jos kannatat mitään edellä mainituista, sinut leimataan cityhipiksi.

Ongelma se on siksi, että kaupunkilaiset elintasohipit ovat ärsyttäviä. He ovat itselleen etuja kahmivia luomukermapeffoja, jotka meikkaavat kulutustottumuksensa ympäristöteoiksi, mutta lipeävät niistä aina, kun yksilöllinen hipintahto niin vaatii.

He ovat hyväpalkkaisia, ratikkayhteyksien varrella asuvia pamflettiälykköjä, jotka tietävät paremmin, millaisia kurkkuja sinun pitäisi ostaa. He pukeutuvat kirpputorivaatteisiin vain sen vuoksi, että retrovaatteet ovat muodissa, mutta mainitsevat syyksi kierrättämisen.

He ovat istuneet vuosia baareissa harjoittelemassa retoriikkaansa, joten kun kuulostaa siltä, että he ovat huolissaan yhteiskunnan heikoista, he todellisuudessa ajavat oman kaveripiirinsä asioita.

He pitävät itseään hyvinä veronmaksajina, joten he osaavat vaatia itselleen etuja, kuten yksilöllistä palvelua synnytyksessä valaanlaulun tahtiin, kierrätetystä lähipahvista valmistettuja kahvimukeja ja enemmän runonlausuntaa terveyskeskuksen auloihin. Ja kaikki tietysti valtion piikkiin.

Ja mikä tärkeintä, heistä lähtee aivan helvetin kova ääni. Kun he antavat toimittajakaverilleen Eat&Joy Maatilatorin edessä lausuntoa siitä, kuinka jokaisen vastuullisen vanhemman pitäisi antaa lapselleen välipalaksi kuivattuja luomuomenalastuja, 6,90 €/80 g, ei tavallinen S-marketissa kävijä voi tehdä muuta kuin vaihtaa puistatuksen vallassa tv-kanavaa.

Elintasohippien ”ideologian” isoin kompastuskivi on se, että sen ei ole tarkoitus muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi. Sen tarkoitus on osoittaa, kuinka minä olen parempi ihminen kuin muut, ja kuinka minä kuulun yhteiskunnan eliittiin tyhmien massojen yläpuolelle.

Kun mikä tahansa asia yhdistetään – vaikka väärinkin perustein – tällaisen joukon ajamaksi, ei ole ihme, että muutkin kuin perussuomalaiset saavat siitä raivoihottuman.


Jaa että lihansyönti huumeidenkäyttöä?
Tuomas | 2.3.2010 10:37

Yksittäiseen kohtaan muuten hyvässä kolumnissa tarttuen. Kannattaisitko läskiveroakin koska ylipainoa vastaan pitää taistella kuten huumeiden käyttöä vastaan? Entä rumiin vaatteisiin pukeutumista? Tuossa kohdin liimaat itsesi vähintäänkin lujasti ideologian sokaisemaksi ja parjaamiisi hippeihin kuuluvaksi. Onko tässä vain arvomaailmassasi peri-inhimillinen ristiriita vai onko koko teksti vain savuverhoa jolla ohjata huomio pois itse asiasta yhden (kritiikin minunkin mielestäni kyllä hyvin ansaitsevan) ihmisryhmän niskaan?

Terveelliset elämäntavat ovat toki ihan kiva asia mutta on paljon pahempaa kuin hölmöä alkaa lokeroimaan epäterveellisiä ruokailutottumuksia yhteiskunnan vihollisiksi huumeiden rinnalle. Siinä avataan sellainen Ainoan Oikean Toiminnan suo ettei loppua ihan heti näy.


Tiedostavuudesta
Naama | 2.3.2010 10:38

Provoava kolumni, mutta sisältää jonkinlaisen totuuden siemenen. Monet ystävistäni ovat tällaisia 'tiedostavampia' nuoria. Pyrkivät syömään usein kasvisruokaa, boikotoivat tiettyjä ylikansallisia tuotteita... Paljon hienoja yksilötason ratkaisuja.

Kummasti kuitenkin näiltäkin valinnoilta, sekä eritoten muiden vastaavien valintojen arvostelusta katoaa pohja, kun kohta mennäänkin vetämään ylikansallinen rööki. Paljonkos se tupakkateollisuus tuhosi sademetsää? Entä riistää ihmisiä kolmannessa maailmassa?


Jaa-a
Proppis | 2.3.2010 10:54

Yhteiskunnan pitää ohjata ihmisiä syömään järkevää ravintoa ihan samalla tavalla kuin se yrittää hillitä tupakanpolttoa, heroiininkäyttöä ja autoilua kännissä.

Eipä tuossa muuta ongelmaa, kuin että kasvisravinto ei välttämättä ole yhtään sen järkevämpää kuin sekaravinto. Joku pinaattilettu tai juustolla gratinoitu kukkakaali on taatusti epäterveellisempää kuin vähärasvainen broileri tai kala - tai jopa sisäfilepihvi.

Ongelma piilee siis siinä, että ns. cityvihreät luulevat tietävänsä paremmin ja opastavansa kansaa, mutta tosiasiassa puhuvat (ja syövät, ehe ehe) puuta heinää. Ja sitten joku HS:n citysinkut-osasto vielä komppaa heitä.