Anarkismista

Steven Pinker:

Nuorena teininä ylpeästi rauhallisessa Kanadassa romanttisella 1960-luvulla uskoin vakaumuksellisesti Bakuninin anarkismiin. Nauroin vanhempieni väitteelle, että jos valtiovalta laskisi aseensa, helvetti pääsisi valloilleen.

Kilpailevat ennusteemme testattiin klo 8:00 lokakuun 17. päivänä 1969, kun Montrealin poliisi meni lakkoon. Klo 11:20 ryöstettiin ensimmäinen pankki. Puolilta päivin useimmat keskustan kaupat oli jo suljettu ryöstelyn takia. Muutama tunti myöhemmin taksikuskit polttivat lentokenttäasiakkaista kilpailevan limusiinipalvelun autotallin, sala-ampuja surmasi katolta provinssipoliisin upseerin, mellakoijat tunkeutuivat useisiin hotelleihin ja ravintoloihin ja eräs lääkäri surmasi murtovarkaan lähiöasunnossaan.

Päivän päättyessä oli ryöstetty kuusi pankkia ja sata kauppaa, sytytetty kaksikymmentäviisi tulipaloa, rikotttu neljäkymmentä autolastillista näyteikkunalasia ja aiheutettu kolmenmiljoonan dollarin vahingot kiinteistöille ennen kuin viranomaiset kutsuivat paikalle armeijan ja tietysti ratsupoliisin järjestyksen palauttamiseksi. Tämä ratkaiseva empiirinen koe murskasi vasemmistolaisen politiikkani.

(Richard Dawkins, Jumalharha s. 238)

Via Poropoliisi.

Mannerheim sanoi muistelmissaan pitävänsä bolshevismia anarkismina. Olen taipuvainen yhtymään hänen näkemykseensä sikäli, kun anarkismilla tarkoitetaan anarkokommunismia.

Anarkokommunismi on juuri sitä hobbesilaista anarkiaa, jota aina pelätään puhuttaessa anarkismista. Anarkokommunismi on juuri sitä viidakon lakia, vahvemman oikeutta, kaaosta, epäjärjestystä, kaikkien sotaa kaikkia vastaan, johon anarkian pelätään johtavan.

Useimmat anarkisteiksi itseään kutsuvat ovat anarkokommunisteja eli loputonta terroria kannattavia bolshevikkeja. Melkein mikä tahansa lainalainen yhteiskuntajärjestys on parempi kuin bolshevistinen väkivaltainen anarkia.