perjantai 21. toukokuuta 2010

Keskustelua homojen kanssa

Kävin ranneliike.net-nimisellä homojen keskustelupalstalla esittämässä samat mielipiteeni, jotka olin aiemmin julkaissut tässä blogissa kirjoituksissani Homohössötyksestä ja Homosexuality for dummies.

Tästä syntyi tällaista keskustelua:

Keskustelu > Yhteiskunta & politiikka > Mitä homous oikeasti on?

Krister
21.05.2010, 16:43 Mikko, kokeile itse joskus homoseksiä (yhdyntä on vain yksi mahdollisuus monista); ennen sitä et tiedä mistä puhut. Vai luuletko, että jumalat muuttavat sinut suolapatsaaksi.

Itse vähän säälin heteromiehiä, koska useimmat heistä eivät ole koskaan uskaltaneet edes kokeilla anaaliyhdyntää eivätkä tiedä mitä menettävät. Monia uskiksia toki säälin vielä enemmän, koska heillä on niin vaikeaa seksin kanssa, mutta minkäs teet paimentolaiskulttuurin perillisille. No, täytyyhän heitäkin suvaita.


arkadas
21.05.2010, 17:10
Viestiä on muokattu
"Miten he voivat väittää sellaista, jos he eivät ole koskaan edes kokeilleet heteroseksuaalista yhdyntää?"

Otapas Mikko-poika ne läpät pois silmiltäsi ja katsele muitakin sävyjä maailmassa. Suodattimesi taitaa olla kotikasvatuksen ja sukurasitteiden takia kovin mustavalkoinen. Mitä näihin esittämiisi ja yleistämiisi väittämiin tulee. Sinun kannattaisi hankkia itsekin seksuaalista kokemusta oman sukupuolen kanssa, jotta voisit saisit "katu-uskottavuutta" teeseihisi. Tekstisi on naurettavan yksioikoista - mustavalkoista. Huoh - teksissä huokuu perivanhoellinen "kristillis-siveellinen" näkemys. Tuollaisesta tekstistä voisi suorastaan loukkaantua - väitetään päin naamaa asioita, yleistäen, perehtymättä sen tarkemmin/syvemmin aiheeseen.

"Seksi tarkoittaa sitä, että nainen saa vaginaansa miehen peniksen. Jos nainen ei saa penistä, silloin nainen ei harrasta seksiä. Vastaavasti, jos mies ei saa pillua, silloin mies ei harrasta seksiä."

Siis mies ei saa vaginaa vaan nimen omaan pillua? Mutta nainen ei saa pilluunsa täytettä vaan vaginaansa peniksen? Auh... Onhan se tuokin tietysti yksi seksin määritelmä. Hyvin, hyvin suppea tosin. Jo tällä perusteella voisin sanoa vanhan kansanviisauden sanoin: "Suutari pysyköön lesteissään..."
Miten perustelet heterosanastossakin tutun määritelmän suuseksistä, jos seksiä tapahtuu ainoastaa vagina-penis yhdynnöissä?

"Homoseksuaalinen kanssakäyminen on nimenomaan pelkkää pelleilyä, koska naisten ja miesten sukupuolielimet on selvästi tarkoitettu nimenomaan heteroseksuaaliseen yhdyntään"

Samaa voisi sanoa heteroseksistä ;) Ellilä ei ole huomioinut, että heteromiehen työkalupakista löytyviä työkaluja, samoin kuin monia muitakin esineitä, voi käyttää varsin moneen muuhun toimintaan, kuin siihen, mihin ne on alunperin tarkoitettu. Sama koskee myös sukupuolielimiä. Vain äärimmäisen mustavalkoisesti ajattelevat ihmiset
rajoittuvat / sortuvat tällaiseen yksioikoiseen päättelyyn, jossa yhdellä asialla/esineellä on vain yksi käyttötarkoitus - juuri se mihin ne on tehty.

Haaste Ellilälle: Mietihän "tutkijana" mahdollisimman monta eri käyttötarkoitusta hakaneulalle, kuitenkin siten, ettei kahden osan yhdistäminen (johon hakaneula on tehty) sisälly luetteloon. Vinkkinä voin sanoa, että paras kuulemani luettelo sisälsi 29 eri käyttötarkoitusta. Perusteluineen.


Mistä näitä ellilöitä oikein sikiää?


Statisti
21.05.2010, 17:43 Kiitos Ellilä, kun muistuttelet seikkaperäisesti miten miehen ja naisen sukuelimet toimivat lisääntymisen varmistamiseksi. Kuitenkin jo Bill Clintonin sihteerisekoilujen aikana amerikkalaisetkin joutuivat miettimään mitä seksi itse asiassa on. Bill väitti, että hameen siemennestetahroista huolimatta hän ei harrastanut seksiä Valkoisen talon sihteeriharjoittelijan kanssa. Hänen käsityksissään suuseksi (oral sex) ei olekaan seksiä. Minä taas olen aina ymmärtänyt, että seksuaalisuuden toteuttaminen tavalla tai toisella sukuelimien avulla on aina seksiä. Näin jopa itsetyydytys yksin pimeässä makuuhuoneessa sängyssä peiton alla hiljaa naapureiden kuulematta on yksi seksin muoto.

Sitten pitäisi vielä erottaa kaksi asiaa toisistaan: Lapsenteko ja seksi mielenvirkeydeksi. Homokin saa lapsen aikaiseksi perinteisin menetelmin, jos sitä haluaa. Samoin lesbo. Tarvitaan vain toivottavasti vapaaehtoinen vastakkaisen sukupuolen edustaja. Ja ei sitten muuta kuin vaatteet pois ja nylkyttämään. Kyllä se siitä irtoaa ja runsaan yhdeksän kuukauden kuluttua syntyy lapsi. Mutta kun halutaan harrastaa seksiä intiimin kanssakäymisen ja siihen liittyvän mielenvirkeyden vuoksi, siihen kelpaa sellainen henkilö, joka seksuaalisesti kiinnostaa. Homoseksuaaleilla siis omaa sukupuolta oleva henkilö. Itselleen keinotekoiset seksuaaliset estot rakentaneilla katolisilla papeilla tarpeet voivat sitten näköjään purkautua lapsiin, mikä lapsensuojelullisesta näkökulmasta on perin tuhma asia. Eikä eläimiin pidä myöskään sekaantua, kun ei tuosta eläimen henkisestä tasapainosta ole varmuutta, jos ihminen päättää vähän puuhastella eläimen kanssa. Puhumattakaan siitä mitä ihmettä eri lajien sukusolujen sotkuista saattaakaan vahingossa syntyä. Onneksi luonto on mukautunut ajan saatossa niin, että esim. ihmisen ja sian välisestä siitoksesta ei pitäisi syntyä mitään sikamaista ihmistä, vaikka joskus tätä tuleekin epäillyksi.

Olen toki itse miettinyt vuosien saatossa sitä mikä tarkoitus homoseksuaalisuudella onkaan? Miksi syntymän lottoarvonnassa homoseksuaaleille on syntynyt mielenkiinnottomuus vastakkaista sukupuolta kohtaan? Ja voimakas kiinnostus oman sukupuolen edustajia kohtaan? Ja hyvin useilla jotain tältä väliltä? Ja joillekin vielä niin, että henkinen ja fyysinen sukupuoli on mennyt ristiin? Olen päätellyt, että ehkä homoseksuaalien tapauksessa kyse onkin luonnon omasta kauniista tavasta säädellä erityisesti ihmiskunnan lisääntymistä maapallon kantokyvyn ylläpitämiseksi? Lapsia ei synny niin paljon, mutta kaikilla olisi mahdollisuus tasapainoiseen mieltä virkistävään seksielämään? Ja jos joku nyt ajattelee, että ei luonto tällaista järjestä, vaan kaikki on Luojan aikaansaannosta, miksi ei sitten tunnusteta, että Luoja loi myös homoseksuaalit, joilla on omat seksuaaliset tarpeensa?

Mikko Ellilä
21.05.2010, 18:13 Olen samaa mieltä kuin Bill Clinton: suihinotto ei ole varsinaista seksiä. Suihinotto on esileikkiä. Vain paneminen on seksiä. Jokainen normaali mies haluaa pillua. Suihinotto ei tunnu yhtä hyvältä kuin pillun saaminen. Jokainen normaali nainen haluaa munaa pilluun. Nainen voi psyykkisesti kiihottua imiessään munaa, mutta nauttii fyysisesti vain saadessaan munaa pilluun. Näin ollen fellaatio ei ole oikeaa seksiä, vaan vasta lämmittelyä eli esileikkiä. Vain normaali sukupuoliyhdyntä eli penis-vagina-yhdyntä on varsinaista seksiä.

Myöskään anaaliyhdyntä ei ole oikeaa seksiä. Kyrpä on tarkoitettu vittuun, ei perseeseen. Anaaliyhdyntä on anatomisesti epämukava. Se aiheuttaa usein haavoja ja infektioita. Tämä osoittaa, että anus on väärä reikä. Vagina on ainoa oikea reikä. Väärään reikään eli "kakkoseen" kyrpää työntävät heterot ovat samalla tavalla hölmöjä kuin homot. Oikeastaan useimmilla heteroilla homovastaisuus johtuu nimenomaan anaaliyhdynnän inhoamisesta, ei niinkään samaa sukupuolta olevien ihmisten keskinäisen eroottisen kiinnostuksen inhoamisesta an sich. Useimmat heterothan inhoavat anaaliyhdyntää ja pitävät anaaliyhdyntää harrastavia heteroitakin typerinä pelleinä. Homoja ei inhota siksi, että heteroiden mielestä olisi jotenkin vastenmielistä kuulla jonkun rakastuneen samaa sukupuolta olevaan henkilöön. Negatiivinen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen johtuu yleensä nimenomaan sitä, että samaa sukupuolta olevien ihmisten keskinäinen fyysinen puuhastelu nähdään vastenmielisenä ja omituisena touhuna.



arkadas
21.05.2010, 18:18
Viestiä on muokattu
"Negatiivinen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen johtuu yleensä nimenomaan sitä, että samaa sukupuolta olevien ihmisten keskinäinen fyysinen puuhastelu nähdään vastenmielisenä ja omituisena touhuna."

Kovin on pienet piirit Mikolla - en tunne yhtään raavasta heteromiestä, joka ei kuola suupielistä valuen katselisi kahden naisen - siis kahden samaa sukupuolta olevan ihmisen - fyysistä puuhastelua ja pitäisi sitä vastenmielisen ja omituisena touhuna.

Mikko - Oscar Wilde on joskus lausunut: "Ei ole itsekästä elää niin kuin tahtoo, itsekästä on vaatia muita elämään niin kuin tahtoisit heidän elävän."



Mikko Ellilä
21.05.2010, 18:22 "Olen toki itse miettinyt vuosien saatossa sitä mikä tarkoitus homoseksuaalisuudella onkaan?"

Miesten homoseksuaalisuus johtuu tietynlaisesta geeniperimästä, joka aiheuttaa naisten hedelmällisyyden lisääntymistä ja miesten homoseksuaalista suuntautumista. Homomiesten sisarilla on enemmän lapsia kuin muilla naisilla. Tämä johtuu siitä, että he ovat perineet äidiltään saman geeniperimän. Saman äidin poikien homoseksuaalisuuden aiheuttama poikien lapsiluvun väheneminen kompensoituu saman äidin tyttärien lapsiluvun lisääntymisellä. Tällöin ko. geeniperimä ei karsiudu pois väestöstä.



"Ja joillekin vielä niin, että henkinen ja fyysinen sukupuoli on mennyt ristiin?"

Transsukupuolisuus on paljon harvinaisempaa kuin homoseksuaalisuus. Homoja lienee 1-2 % väestöstä, transsuja 0,01 % väestöstä eli 1 ihminen 10.000:sta. En ymmärrä, miksi homot ja transsut pitäisi jotenkin yhdistää toisiinsa. En näe näillä ilmiöillä mitään tekemistä keskenään.

En osaa sanoa mitään syytä transseksuaalisuuteen. Kirjoitin kuitenkin siitä äskettäin:
http://sain-et-sauf.blogspot.com/2010/05/vihreat-mies-on-oikeasti-nainen.html



"Olen päätellyt, että ehkä homoseksuaalien tapauksessa kyse onkin luonnon omasta kauniista tavasta säädellä erityisesti ihmiskunnan lisääntymistä maapallon kantokyvyn ylläpitämiseksi?"

Tuo on irrationaalista ja epätieteellistä huuhaata.



"Ja jos joku nyt ajattelee, että ei luonto tällaista järjestä, vaan kaikki on Luojan aikaansaannosta, miksi ei sitten tunnusteta, että Luoja loi myös homoseksuaalit, joilla on omat seksuaaliset tarpeensa?"

En usko mihinkään luojaan, olen ateisti.


deli
21.05.2010, 18:24 Joo. Nyt hoksasinkin, että tuo Ellilä on tietty tunnettu blogisti, jolla on intohomona homoudesta kirjoittaminen. Tuli heti tarve ymmärtää, mistä puristaa, ja ymmärrykseni lisäämiseksi minulla on taipumus tehdä jonkinlainen analyyttinen kartoitus, jotta en tipahda sentimentaaliseen ymmärtämisen ojaan. Joten:

Ellilä mainitsee sukupuoliyhdynnän tai vastaavsan ko. tilannetta koskevan sanan tuossa kommentiksi pitkähkössä mutta elämän kannalta lyhyessä vuodatuksessaan yhteensä 29 kertaa. Miehen sukuelimet tulevat mainituksi nimeltä 5 kertaa ja naisen myös 5. Yleisellä ja yhteisellä ternillä molemmat värkit mainitaan 4 kertaa. Heteroseksi tavalla tai toisella ilmaistaan 17 kertaa ja homoseksi 12 kertaa. Pidättäytyminen pääsee esille 5 kertaa.

Ja sitten minun ymmärrykseeni asiasta: ...Äitii!!!... Äidin lempihokema oli, että "siitä puhe mistä puute". Hän oli aina hyvin estynyt näissä asioissa, mitä Ellilä ei selvästikään ole. Mutta ehkä äiti oli hyvinkin oikeassa tuon puutteen suhteen...

Yleensäkin olen elämänkokemuksen myötä havahtunut huomaamaan, että monissa tiuhaan viljellyissä hokemissa on vinha perä. Ehkä tässä yheydessä tulee mieleen vielä eräs: Pakonomainen yhden asian ajattelu on usein merkki paniikinomaisesta asian kieltämisestä. Tuota epävirallista tilastoa kun katselee, niin tulee mieleen, että ei taida mies olla ainakaan hetero...


Mikko Ellilä
21.05.2010, 18:34 "Kovin on pienet piirit Mikolla - en tunne yhtään raavasta heteromiestä, joka ei kuola suupielistä valuen katselisi kahden naisen - siis kahden samaa sukupuolta olevan ihmisen - fyysistä puuhastelua ja pitäisi sitä vastenmielisen ja omituisena touhuna."

Itse asiassa minä tunnen useita heteromiehiä, jotka eivät pidä lesbopornosta. Kovin on pienet piirit sinulla, jos luulet kaikkien heteromiesten katselevan lesbopornoa kuola valuen. Sinulla on ehkä pari-kolme heteromieskaveria, jotka ovat sanoneet pitävänsä siitä. Kuitenkin useimpien heteromiesten mielestä on kivempaa katsella normaaleja heteropanokohtauksia kuin lesbojen keskinäisiä nuolemiskohtauksia.

Tarkoitin kuitenkin aiemmin lähinnä sitä, että heteromiesten "homofobia" liittyy nimenomaan MIESTEN keskinäisen fyysisen puuhastelun inhoamiseen, ei niinkään miesten keskinäiseen emotionaaliseen ihastumiseen.

"Mikko - Oscar Wilde on joskus lausunut: "Ei ole itsekästä elää niin kuin tahtoo, itsekästä on vaatia muita elämään niin kuin tahtoisit heidän elävän.""

En minä vaadi homoja elämään heteroina. Sanoin vain, että en pysty ymmärtämään homoseksuaalisuutta. Tänäänkin olen puistoissa ja rannoilla nähnyt paljon kauniita nuoria naisia, joita olisin halunnut panna. En ymmärrä, miten joku mies ei muka haluaisi panna kauniita nuoria naisia. Kuten sanoin, mielestäni homoseksuaalisuus on vähän sama asia kuin anoreksia tai kasvissyönti. En ymmärrä, miten joku ei muka halua syödä lihaa. Käsite "lihaasyövä heteromies" ei ole pelkkä vitsi. Se viittaa siihen, että normaali ihminen haluaa syödä lihaa ja harrastaa seksiä vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa. Homoseksuaalisuus on samanlainen poikkeus kuin kasvissyönti. En halua kieltää kumpaakaan, mutta ihmettelen molempia.


Mikko Ellilä
21.05.2010, 18:44 "Joo. Nyt hoksasinkin, että tuo Ellilä on tietty tunnettu blogisti, jolla on intohomona homoudesta kirjoittaminen."

Useimmat blogejani lukeneet tietävät, että kirjoitan yleensä lähinnä maahanmuuttopolitiikasta.



"Ellilä mainitsee sukupuoliyhdynnän tai vastaavsan ko. tilannetta koskevan sanan tuossa kommentiksi pitkähkössä mutta elämän kannalta lyhyessä vuodatuksessaan yhteensä 29 kertaa. Miehen sukuelimet tulevat mainituksi nimeltä 5 kertaa ja naisen myös 5. Yleisellä ja yhteisellä ternillä molemmat värkit mainitaan 4 kertaa. Heteroseksi tavalla tai toisella ilmaistaan 17 kertaa ja homoseksi 12 kertaa. Pidättäytyminen pääsee esille 5 kertaa."

Jos kirjoittaa seksuaalisuudesta, tulee käyttäneeksi seksuaalisuuteen liittyviä termejä. Pidättäytyminen mainittiin siksi, että totesin homojen olevan kuin selibaatissa elävät katolisen kirkon papit; hehän pidättäytyvät heteroseksistä.



"Ja sitten minun ymmärrykseeni asiasta: ...Äitii!!!... Äidin lempihokema oli, että "siitä puhe mistä puute". Hän oli aina hyvin estynyt näissä asioissa, mitä Ellilä ei selvästikään ole. Mutta ehkä äiti oli hyvinkin oikeassa tuon puutteen suhteen..."

Minulla on kyllä vakituinen tyttöystävä, joten ad hominem-solvausyritykset menevät ohitse.



"Pakonomainen yhden asian ajattelu on usein merkki paniikinomaisesta asian kieltämisestä."

Mielestäni en ajattele homoseksuaalisuutta pakonomaisesti, jos olen kirjoittanut siitä pari blogipostausta viiden vuoden sisällä. Joku voisi tietysti sanoa, että kirjoitan pakonomaisesti maahanmuuttopolitiikasta. Olen nimittäin kirjoittanut siitä satoja blogipostauksia. Tämä ei kuitenkaan oikein sovi teoriaasi, että olisin obsessiivis-kompulsiivisesti kirjoittanut nimenomaan homoista.



"Tuota epävirallista tilastoa kun katselee, niin tulee mieleen, että ei taida mies olla ainakaan hetero..."

On jokseenkin surkuhupaisaa, että homot haukkuvat homoksi heidän kanssaan eri mieltä olevia ihmisiä.

Se on täysin epätieteellinen freudilainen tulkinta, että homoseksuaalisuuteen kriittisesti suhtautuvat ihmiset ovat itse kaappihomoja. Samalla logiikalla esim. islam-kriitikot ovat itse kaappimuslimeja.



smo
21.05.2010, 18:56 Mikko Ellilän puheenvuorot ovat pääosin moneen kertaan kuultujen päätelmien ja stereotypioiden toistoa. Ja sekalaisista ajatuksista johdettuja päätelmiä.

Mikko Ellilä julisti, että "ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi. Ihmisten sukupuolielimet ovat sellaisia, että ne on tarkoitettu miehen ja naisen väliseen sukupuoliyhdyntään". Mikko Ellilä sanoi toisessa puheenvuorossaan kommentoidessaan Statistin ajatusta "luonnon tavasta säädellä ihmisen lisääntymistä maapallon kantokyvyn ylläpitämiseksi" näin: "Tuo on irrationaalista ja epätieteellistä huuhaata". Mikko Ellilä totesi Statistin ajatukseen luojan luomista homoista, että "En usko mihinkään luojaan, olen ateisti".

Minä puen asian hieman eri tavoin sanoiksi kuin Statisti. Minä ymmärrän asian olevan niin, että luonnolla ei ole sinänsä tapoja, tahtoa, tarkoitusta, pyrkimystä tai vaikkapa tavoitteita. Luonto vain on, se on historian summa ja suuri jatkumo. Nainen tulee raskaaksi kun miehestä lähtöisin oleva siittiö hedelmöittää naisen munasolun. Tarkoituksella ei kuitenkaan ole tässä osaa eikä arpaa, vaan paremminkin sillä, että tietynlainen miehen ja naisen välinen yhtyminen voi johtaa raskauteen. Ja homoseksuaalisuus on osa luonnonvaihtelua.

Minusta on aika ristiriitaista, että Mikko Ellilän mukaan ihminen olisi LUOTU ja että ihmisen sukupuolielimet olisi TARKOITETTU johonkin. Myöhemmässä vaiheessa samainen henkilö puhuu jotain "irrationaalisesta ja epätieteellisestä huuhaasta". Onko tuossa jokin heikko kohta?

PS. Minä voin väittää helposti, etten halua harrastaa seksiä "vastakkaisen sukupuolen" kanssa. Mitenkö? Kertomalla yksinkertaisesti sen, mitä en halua.


Mikko Ellilä
21.05.2010, 19:14 "Ja homoseksuaalisuus on osa luonnonvaihtelua."

Se johtuu edellä selittämästäni geneettisestä ilmiöstä.



"Minusta on aika ristiriitaista, että Mikko Ellilän mukaan ihminen olisi LUOTU ja että ihmisen sukupuolielimet olisi TARKOITETTU johonkin."

Se oli metafora. Biologiassa voidaan kuitenkin puhua tiettyjen elimien tai tiettyjen ruumiintoimintojen tarkoituksesta. Esimerkiksi ejakulaation tarkoituksena on, että jokin siittiösolu hedelmöittäisi munasolun. Tästä syystä ihmisillä on luontainen halu olla heteroseksuaalisessa yhdynnässä. Jonkun yksilön haluttomuus olla heteroseksuaalisessa yhdynnässä on samanlainen poikkeavuus kuin haluttomuus syödä lajityypillistä ravintoa, esim. lihaa, kuten selitin. Tajusitko?



"PS. Minä voin väittää helposti, etten halua harrastaa seksiä "vastakkaisen sukupuolen" kanssa. Mitenkö? Kertomalla yksinkertaisesti sen, mitä en halua."

Minä vain ihmettelen, miten joku voi olla tuntematta halua normaaliin heteroseksuaaliseen yhdyntään. Minua panettaa jatkuvasti, kun näen kaduilla, puistoissa ja rannoilla kauniita nuoria naisia vähäpukeisina. En ymmärrä, miten joku mies ei muka halua pillua. Se on yhtä käsittämätöntä kuin haluttomuus syödä normaalia ruokaa, kuten sanoin.

Pete
22.05.2010, 01:54 Itseäni eniten ihmetyttää, miten nämä patologisen negatiivisesti homoseksuaalisuuteen suhtautuvat ihmiset päivästä toiseen vaan jotenkin löytävät tiensä meidän nettisivuillemme. Jos joku asia ahdistaa niin kovasti, niin eikö siitä pitäisi pysyä mahdollisimman kaukana?

Tämä uusi elliläinen on sinänsä ihan virkistävä kokemus siinä mielessä, ettei hän yritä tarjoilla tulta ja tulikiveä, vaan edes yrittää olla jotenkin rationaalinen/tieteellinen. Valitettavasti vaan menee metsään niin pahasti, että epäilen vankasti, että joku näistä Jeesuksen pikku ystävistä on saanut kuningasidean lähestyä meitä mukamasuskonnottomalla tavalla. Kyllä se Jessekin varmaan löytyy sieltä taustalta ennemmin tai myöhemmin.

deli
23.05.2010, 10:46 Mikko, ei se miehestä heteroa tee, että on tyttöystävä tai vaimo ja perhe. Kun nyt olet ainakin jossain määrin politiikasta kiinnostunut, niin arvaa, mikä mahtaa olla heteroelämän normaaliutta julistavan ja homojen oikeuksia vastustavan poliitikon ylivoimaisesti yleisin yksityiselämään liittyvä julkisen skandaalin aihe? Eikä se ole sitä vain Yhdysvalloissa, vaan myös Euroopassa ja Australiassa ja vähän joka puolella, missä vain on tilaisuuksia käyttää homoille tarkoitettuja palveluita joutumatta luopumaan uran lisäksi hengestään.

Tosin ajoittain pistää epäilemään, että hommalaisilla on pääsääntöisesti kyse siitä, että homoista löytyy se ainoa ryhmä maahanmuuttajien lisäksi, jota saattaa koittaa kynsin hampain pitää sosiaalisesti itsensä alapuolella olevana. Että Suurella Valkoisella Päälliköllä on sentään enempi naisia kuin ruipelo-homolla. (Mamuillakaan ei hompanssien mielestä luonnostaan ole, siksi niiden täytyy raiskata Valkoisen Päällikön omistamia naisia.)

Mikko Ellilä
23.05.2010, 14:04 "Itseäni eniten ihmetyttää, miten nämä patologisen negatiivisesti homoseksuaalisuuteen suhtautuvat ihmiset päivästä toiseen vaan jotenkin löytävät tiensä meidän nettisivuillemme."

En minä suhtaudu homoseksuaalisuuteen "patologisen negatiivisesti". Pidän sitä samanlaisena mielenkiintoisena ilmiönä kuin vaikkapa autismia tai skitsofreniaa.

Olen kiinnostunut monista tieteellisistä kysymyksistä. Homoseksuaalisuus on samalla tavalla mielenkiintoinen psykologinen/neurologinen ilmiö kuin esimerkiksi autismi. Jos kävisin autistien/asperger-syndroomaisten keskustelupalstalla, minua ei varmaan syytettäisi "patologisen negatiivisesta" suhtautumisesta autismiin.

Homojen, autistien, skitsofreenikkojen ym. marginaaliryhmien pitäisi olla kiitollisia siitä, että joku valtaväestöön kuuluva on kiinnostunut heidän asioistaan. Yleensähän kaikenlaiset normaalista poikkeavat ihmiset valittavat siitä, että valtaväestö ei tiedä heistä mitään. Esimerkiksi mustalaiset urputtavat jatkuvasti, että valkolaiset eivät tunne mustalaiskulttuuria. Jotkut homot ovat tällä palstalla hysteerisesti raivonneet minulle siitä, että minä olen heterona ylipäätään tullut tälle palstalle häiritsemään homojen keskinäistä jutustelua. Tämä on aivan sama asia kuin se, että joku mustalainen kieltäisi valkolaisia tulemasta mustalaisten keskustelupalstalle. Yleensä vähemmistöt kuitenkin haluavat tiedottaa itsestään enemmistölle eivätkä siis halua ghettoutua separatistiseksi marginaaliryhmäksi.



"Jos joku asia ahdistaa niin kovasti, niin eikö siitä pitäisi pysyä mahdollisimman kaukana?"

Homoseksuaalisuuden olemassaolo ei mitenkään ahdista minua. Päinvastoin yritän ymmärtää tätä ilmiötä ja sen syitä. Jos suhtautuisin homoihin jotenkin ahdistuneesti, en kirjoittaisi tälle palstalle. Olen hieman yllättynyt negatiivisista reaktioistanne, koska en ole mitenkään tuominnut teikäläisiä moraalisesti.

Pointtini on vain se, että anatomisesti normaali ihminen ei voi olla nauttimatta heteroseksuaalisesta yhdynnästä. Koska homot ja lesbot ovat anatomisesti samanlaisia kuin heteromiehet ja -naiset, en usko heidän voivan kokea normaalia sukupuoliyhdyntää mitenkään epämiellyttäväksi. Jos väitätte päinvastaista, esittäkää jokin perustelu. Homomiehillä on samanlainen penis kuin heteromiehillä ja lesboilla samanlainen vittu kuin heteronaisilla. Fyysinen aistimus normaalissa penis-vagina-yhdynnässä ei siis "homoilla" ja "lesboilla" voi olla erilainen kuin heteromiehillä ja -naisilla. En siis usko, että anatomisesti normaali ihminen voisi olla kyvytön nauttimaan normaalista sukupuoliyhdynnästä. Mielestäni totaalinen homoseksuaalisuus on nimenomaan anatomisesti mahdotonta. En ole nähnyt kenenkään vastanneen tähän, vaikka tässä viestiketjussa on jo kymmeniä kirjoituksia.

Mikko Ellilä
23.05.2010, 14:16 "Mikko, ei se miehestä heteroa tee, että on tyttöystävä tai vaimo ja perhe. Kun nyt olet ainakin jossain määrin politiikasta kiinnostunut, niin arvaa, mikä mahtaa olla heteroelämän normaaliutta julistavan ja homojen oikeuksia vastustavan poliitikon ylivoimaisesti yleisin yksityiselämään liittyvä julkisen skandaalin aihe? Eikä se ole sitä vain Yhdysvalloissa, vaan myös Euroopassa ja Australiassa ja vähän joka puolella, missä vain on tilaisuuksia käyttää homoille tarkoitettuja palveluita joutumatta luopumaan uran lisäksi hengestään."

Muutamien heteroina esiintyvien poliitikkojen jääminen kiinni homoprostituoitujen käytöstä jossain päin Eurooppaa, Amerikkaa tai Australiaa ei ole mielestäni mitenkään relevanttia tämän keskustelun kannalta.

Homoja lienee n. 1-2 % väestöstä ja biseksuaaleja n. 10 % väestöstä. Valtaenemmistö ihmisistä on heteroseksuaalisesti suuntautuneita. Biseksuaalejakin on paljon enemmän kuin täysin homoseksuaalisesti suuntautuneita. En siis ymmärrä homojen tarvetta etsiä kaappihomoja heteroiden joukosta. Homot ovat perinteisesti vaatineet itselleen oikeuksia nimenomaan mustalaisten kaltaisena syrjittynä vähemmistönä, joten homoseksuaalisuuden väittäminen yleiseksi ja tavalliseksi ilmiöksi on ristiriidassa perinteisen seksuaalivähemmistöajattelun kanssa. Väite heteroina esiintyvien ihmisten yleisestä latentista homoseksuaalisuudesta on suunnilleen yhtä järjetön kuin sellainen väite, että mustalaisiin negatiivisesti suhtautuvat valkolaiset olisivat enimmäkseen itse kaappimustalaisia.



"Tosin ajoittain pistää epäilemään, että hommalaisilla on pääsääntöisesti kyse siitä, että homoista löytyy se ainoa ryhmä maahanmuuttajien lisäksi, jota saattaa koittaa kynsin hampain pitää sosiaalisesti itsensä alapuolella olevana. Että Suurella Valkoisella Päälliköllä on sentään enempi naisia kuin ruipelo-homolla. (Mamuillakaan ei hompanssien mielestä luonnostaan ole, siksi niiden täytyy raiskata Valkoisen Päällikön omistamia naisia.)"

Tuollainen freudilainen teoria ihmisten pyrkimyksestä asettaa toisia ihmisiä itsensä alapuolelle sosiaalisessa hierarkiassa ei ole rationaalinen argumentti keskusteltaessa seksuaalisen poikkeavuuden syistä.

Mikko Ellilä
23.05.2010, 14:35 "Mikko Ellilän lähipiiriin siis kuuluu paljon (?) anaaliseksiä ja homoja kammoksuvia ihmisiä – varmaan niin.

Kun oma elämäni pyörii painotetusti ja valtaosaltaan heterojen parissa enemmän tai vähemmän avoimesti Homona, luulen voivani tehdä joitain Ellilämäisiä yleistyksiä heterojen (miesten) suhtautumisesta homoihin.

Oman kokemukseni mukaan valtaosa heteromiehistä suhtautuu täysin mutkattomasti homoihin (miehiin), mutta välillä ehkä jopa pelonsekaisella karttamisella lesboihin; siis oikeisiin eläviin lesboihin, ei niihin, joita pornovideoissa katselevat."

Pornovideoiden lesboseksikohtauksissa näyttelevät naiset ovat todellisuudessa heteroseksuaalisia tai biseksuaalisia. Reaalimaailman lesbot todellakin ovat hyvin toisenlaisia. Pornovideoiden naisnäyttelijät ovat yleensä stereotyypillisen naisellisia, isorintaisia ja isoperseisiä, kun taas reaalimaailman lesbot ovat usein androgyynejä, epänaisellisia, rumia, kolhoja.



"Melkein poikkeuksetta niitä ”hetero”-miehiä, joiden suhtautuminen homoihin on kielteinen tai jopa hyökkäävä, yhdistävät seuraavat määreet: yksineläviä ja lapsettomia, aika usein myös ns. peräkammarin poikia siis aikuisia äitinsä nurkissa asuvia miehiä."

Hah. Taas epätoivoinen pyrkimys ad hominem-solvaamiseen. Ei sovellu minuun, koska en ole yksinelävä enkä peräkammarin poika.

Pidän tuota ad hominem-argumentointiyritystä muutenkin epäloogisena ja epärealistisena, koska useimmat heteromiehet suhtautuvat homoihin melko kielteisesti. Jotkut homot eivät tajua tätä, koska homojen läsnäollessa heterot eivät viitsi turhaan haastaa riitaa haukkumalla homoja.

Kuitenkin monet homot tälläkin palstalla valittavat heteroiden syrjivästä ja jopa vihamielisestä asenteesta homoja kohtaan. Nämä homot eivät siis allekirjoita käsitystäsi, että vain marginaalinen, sosiaalisesti syrjäytynyt vähemmistö heteromiehistä suhtautuisi negatiivisesti homoihin. Monien homojen mielestä enemmistö heteroista on homofobisia.

Itse sanoisin, että useimmat heterot suhtautuvat homoihin EVVK-asenteella. Heteroita kuitenkin yleensä ärsyttää homoparaatien ja homobaariskenen tyylinen flamboyant-homokulttuuri. Tämä on täysin mainstream-mielipide, ei minkään ahdasmielisen ääriryhmän hysteerinen asenne.

On turha väittää, että negatiivinen suhtautuminen flamboyant-homokulttuuriin olisi tyypillistä vain uskovaisille. Esimerkiksi minua on täällä epäilty uskovaiseksi, vaikka olen aina ollut ateisti. Tämä kertoo siitä, että monilla tällä palstalla kirjoittelevilla homoilla on täysin epärealistinen käsitys heteroiden suhtautumisesta homoskeneen.

Heterot ovat yleensä kyllä sitä mieltä, että aikuiset ihmiset saavat vapaasti puuhastella keskenään omissa makuuhuoneissaan ihan mitä tahansa. Tässä mielessä homofobia ei ole yleistä, vaan useimmilla heteroilla tosiaan on täysin rento, asiallinen ja mutkaton suhtautuminen homoseksuaalisuuteen. Useimmat heterot pitävät kuitenkin esim. Jorma Uotisen tyylisiä hahmoja pelleinä ja homobaarien/drag-esityksien/homoparaatien tyylisiä juttuja hölmöinä ja mauttomina. Jos luulet päinvastaista, sinulla on täysin epärealistinen käsitys valtaväestön mielipiteistä.

Irokeesi
23.05.2010, 15:22 Vaikka unohtaisimme kokonaan sellaisen inhimillisen ominaisuuden kuin kyky rakastaa, Mikko Ellilän logiikka ontuu silti.

Jos kysymys olisi vain värkkien yhteensopivuudesta, heteroiden luulisi kiinnittävän toisissaan huomiota vain vitun / munan malliin ja kokoon? Mikkokin on tosin kiinnittänyt huomiota jopa siihen, että pornovideoiden näyttelijät (naiset) ovat naisellisia, isorintaisia ja isoperseisiä.

Olen ollut huomaavanani, että myös heterot kiinnittävät huomiota sellaisiinkin asioihin kuin kasvot, muu ulkonäkö, luonne ja älykkyys (tai sen puute) pariutuessaan. Pelkkien värkkien koon ja muodon perusteella pariutuminenhan on yleisesti homoihin liitetty stereotypia. Ehkäpä Mikossa on kuitenkin hieman myös heteromaisia piirteitä.

Ei ihmisestä tee heteroa se, että kykenee harrastamaan seksiä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Aika olennaista ihmisen seksuaalisuudellekin (homo, hetero, bi) on se mihin sukupuoleen haluaa tai kykenee osoittamaan kiintymystä ja rakkautta.

Seksuaalisen suuntautumisen ääripäissä ovat sitten ne ihmiset, joilla puuttuu täysin kyky seksuaaliseen kanssakäymiseen saman tai vastakkaisen sukupuolen kanssa.

”Nämä homot eivät siis allekirjoita käsitystäsi, että vain marginaalinen, sosiaalisesti syrjäytynyt vähemmistö heteromiehistä suhtautuisi negatiivisesti homoihin.”

Enemmistö, kuten Mikkokin sanoi, suhtautuu hblt-ihmisiin EVVK –asenteella tai ovat muuten vain niin sivistyneitä tai hyvin käyttäytyviä, että pitävät mahdolliset kivikautiset asenteensa omana tietonaan, eivätkä tule laukomaan niitä esim. tällaiselle hblt-ihmisten omalla foorumille.

Vain marginaalinen ja henkisesti rajoittunut väestönosa suhtautuu homoihin avoimen ja hyökkäävän negatiivisesti.

Ennakkoluuloja ja asenteita ihmisillä on aina ja saa ollakin. Noiden ennakkoluulojen vähentämiseksi tarvitaan pride-marssien kaltaisia tapahtumia sekä ihmisiä, jotka uskaltavat elää avoimen homoa elämää.

Ehkä myös Mikon kaltaisille poikkeuksellisen rajoittuneen maailmakuvan omaaville ihmisille joskus valkenee, että homosuhteissakin 95 % ajasta täyttää aivan tavalliset arkiaskareet ja oleminen ja sitä seksiä löytyy sen 5 % ajasta aivan kuten heterosuhteissakin.


Mikko Ellilä
24.05.2010, 11:23 "Jos kysymys olisi vain värkkien yhteensopivuudesta, heteroiden luulisi kiinnittävän toisissaan huomiota vain vitun / munan malliin ja kokoon? Mikkokin on tosin kiinnittänyt huomiota jopa siihen, että pornovideoiden näyttelijät (naiset) ovat naisellisia, isorintaisia ja isoperseisiä."

Ihmisillä on tietysti evolutiivisesti kehittynyt taipumus valita sukupuolikumppaneikseen mahdollisimman terveitä yksilöitä, jotka kykenevät tuottamaan terveitä jälkeläisiä. Normaalivartaloinen eli isotissinen ja isoperseinen nainen on terveempi kuin liian laiha tai liian lihava nainen. Anorektinen nainen ei edes kykene tulemaan raskaaksi tai synnyttämään terveitä lapsia. Anorektinen nainen voi jopa kuolla synnytykseen. Liian lihava nainen taas on muuten epäterve ja voi helposti kuolla esim. sydänkohtaukseen. Jälkeläisen saamisen kannalta miehen kannattaa harrastaa seksiä nimenomaan normaalivartaloisen, normaalipainoisen naisen kanssa. Tämä on syynä siihen, että mies pitää normaalivartaloista naista seksuaalisesti kiinnostavampana kuin liian laihaa tai liian lihavaa naista.

Homoseksuaaleilla ei ole mitään vastaavaa luonnollista selitystä sille, miksi he ovat kiinnostuneet vastakkaisen sukupuolen sijasta samaa sukupuolta olevista henkilöistä.



"Vain marginaalinen ja henkisesti rajoittunut väestönosa suhtautuu homoihin avoimen ja hyökkäävän negatiivisesti."

Niin, minähän en suhtaudu homoihin avoimen ja hyökkäävän negatiivisesti. Olen vain sanonut, että en ymmärrä joidenkin ihmisten haluttomuutta harrastaa seksiä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Luulin selittäneeni tämän riittävän selvästi. Mielestäni haluttomuus olla sukupuoliyhdynnässä vastakkaisen sukupuolen kanssa on suunnilleen yhtä omituista kuin haluttomuus syödä normaalia ruokaa. Homot ovat siis verrattavissa kasvissyöjiin. En minä suhtaudu kasvissyöjiinkään "avoimen ja hyökkäävän negatiivisesti", vaikka en ymmärrä heidän haluttomuuttaan olla syömättä lihaa. Normaalien ihmisten halukkuus harrastaa seksiä vastakkaisen sukupuolen kanssa on samanlainen luonnollinen itsestäänselvyys kuin halukkuus syödä normaalia ruokaa eli lihaa, kalaa, kasviksia, maitotuotteita jne. Homojen haluttomuus harrastaa seksiä vastakkaisen sukupuolen kanssa on samanlainen poikkeavuus kuin haluttomuus syödä lihaa. Tämä toteamus ei ole mitään hyökkäävää negatiivisuutta. Poikkeavuus on poikkeavuutta. Yleensä poikkeavat ihmiset pyrkivät jotenkin selittämään, miksi he kokevat asiat eri tavalla kuin useimmat ihmiset.

En kerta kaikkiaan ymmärrä, miten joku mies ei muka haluaisi panna naisia. Vastaavasti en ymmärrä, miten joku nainen ei muka haluaisi olla miehen pantavana. Tämä haluttomuus on poikkeavuutta, joka johtuu jostain geenivirheestä. Kyseinen geenivirhe ei kuitenkaan ole hävinnyt pois väestöstä, koska sama geeniperimä aiheuttaa saman äidin pojilla homoseksuaalisuutta ja tyttärillä tavallista suurempaa hedelmällisyyttä. Jos nämä vaikutukset ovat yhtä suuria, homoseksuaalisuus ei karsiudu pois väestöstä. Jos ja kun nykyään geneettiset erot ihmisten hedelmällisyydessä vaikuttavat lapsilukuun paljon vähemmän kuin ennen - toisaalta ehkäisyn vuoksi ja toisaalta hedelmällisyyshoitojen vuoksi - homoseksuaalisuutta aiheuttava geeniperimä harvinaistuu väestössä saman geeniperimän hedelmällisyyttä lisäävän vaikutuksen merkityksen vähenemisen vuoksi. Tämä on biologinen fakta, jonka toteaminen ei ole mitään vihamielisyyttä. On irrationaalista yrittää kiistää tosiasioita leimaamalla niitä vihapuheeksi.

Pora-liike
24.05.2010, 11:35
Viestiä on muokattu
Mikko Ellilä
24.05.2010, 11:23
"Homoseksuaaleilla ei ole mitään vastaavaa luonnollista selitystä sille, miksi he ovat kiinnostuneet vastakkaisen sukupuolen sijasta samaa sukupuolta olevista henkilöistä."

Se kertoo lähinnä vain moisten evolutiivisten teorioiden tekijöiden arvovalinnoista. Ellei olisi nykyistä moraalista ryhdikkyyttä, suuri osa miehistä olisi varmasti kiinnostuneita esiteini-ikäisistä lapsista.

"en ymmärrä joidenkin ihmisten haluttomuutta harrastaa seksiä vastakkaisen sukupuolen kanssa."

Minä taas en ymmärrä, mitä halukkuudella seksin harrastamiseen on tekemistä tämän ihmisen genitaalien kanssa. Genitaalit ovat vain tekninen yksityiskohta. Minua kiinnostaisi tietää, miten reagoisit, jos henkilöllä, johon ihastut onkin toisenlaiset värkit kuin mitä ensi alkuun oletit.

"Mielestäni haluttomuus olla sukupuoliyhdynnässä vastakkaisen sukupuolen kanssa on suunnilleen yhtä omituista kuin haluttomuus syödä normaalia ruokaa. Homot ovat siis verrattavissa kasvissyöjiin."

Heterot ilmeisesti ovat sitten verrattavissa karnivoreihin ja biseksuaalit ovat sekasyöjiä.

"Normaalien ihmisten halukkuus harrastaa seksiä vastakkaisen sukupuolen kanssa on samanlainen luonnollinen itsestäänselvyys kuin halukkuus syödä normaalia ruokaa eli lihaa, kalaa, kasviksia, maitotuotteita jne."

Ei vertaudu.

"En kerta kaikkiaan ymmärrä, miten joku mies ei muka haluaisi panna naisia."

Naiset ottavat päähän, naiset ovat ilkeitä ja manipulatiivisia. Naista ei voi kohtuudella lyödä mies pataan jos keljuttaa. Nainen on kuin jokin prinsessa, joka vaatii hoviltaan kunnioitusta ja sitten tiputtaa sinut pihalle kun ei voi sinua arvostaa.

"Vastaavasti en ymmärrä, miten joku nainen ei muka haluaisi olla miehen pantavana."

Miehet löyhkäävät, ovat karvaisia ja hikisiä, miehen iho on karkeaa. Miesten jutut ovat käsittämättömiä. Miehet usein käyttäytyvät loukkaavasti ja holtittomasti, seksi tekee kipeää.

Mikko Ellilä
24.05.2010, 17:19 "Se kertoo lähinnä vain moisten evolutiivisten teorioiden tekijöiden arvovalinnoista."

Evoluutioteoria ei ole mikään arvovalinta. Kaikki biologia perustuu geneettiseen evoluutioon.



"Ellei olisi nykyistä moraalista ryhdikkyyttä, suuri osa miehistä olisi varmasti kiinnostuneita esiteini-ikäisistä lapsista."

Pedofilia on hyvin harvinaista. Tämäkin johtuu biologiasta: ihmisillä on biologinen tendenssi olla seksuaalisesti kiinnostuneita lisääntymiskykyisistä vastakkaisen sukupuolen edustajista. Tästä syystä hyvin harva aikuinen on seksuaalisesti kiinnostunut alle murrosikäisistä lapsista. Pedofilia on harvinaisempaa kuin homoseksuaalisuus, toki kuitenkin yleisempää kuin esim. transseksuaalisuus.



"Minä taas en ymmärrä, mitä halukkuudella seksin harrastamiseen on tekemistä tämän ihmisen genitaalien kanssa. Genitaalit ovat vain tekninen yksityiskohta. Minua kiinnostaisi tietää, miten reagoisit, jos henkilöllä, johon ihastut onkin toisenlaiset värkit kuin mitä ensi alkuun oletit."

Jos joku naiseksi luulemani henkilö osoittautuisi mieheksi, en panisi sitä. Ks. elokuvan Crying Game kohtaus, jossa heteromies huomaa naiseksi luulemansa ihmisen olevan mies.

Genitaalit eivät ole "vain" tekninen yksityiskohta. Tietysti joku voi sanoa, että esim. hampaat ovat ruoan syömisen kannalta "vain" tekninen yksityiskohta. Kuitenkin hampaattomana on hankala syödä ruokaa. Vastaavasti on hankala harrastaa seksiä sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ole vastakkaista sukupuolta.

Kahden miehen keskinäinen anaaliyhdyntä ei ole anatomisesti sama asia kuin miehen ja naisen keskinäinen penis-vagina-yhdyntä. Peräsuolta ei ole tarkoitettu vastaanottamaan siitintä. Anaaliyhdynnässä tulee helposti haavoja, naarmuja ja tulehduksia sekä penikseen että peräaukkoon/peräsuoleen. Tämä osoittaa, että anaaliyhdyntä on anatomisesti epänormaali, epäterve asia.

Edelleenkään en ymmärrä, miten joku mies ei muka haluaisi saada pillua. Miten joku voi vakavissaan väittää, että kyrvän tunkeminen toisen miehen peräsuoleen tuntuisi yhtä hyvältä tai paremmalta kuin naisen paneminen pilluun? Se on anatomisesti mahdoton väite.

Ymmärrän kyllä, että joku mies voi rakastua toiseen mieheen tai joku nainen toiseen naiseen. Sen sijaan en ymmärrä, miten joku muka ei halua olla heteroseksuaalisessa yhdynnässä. Joku mieshän voisi vaikka inhota naisia ja silti panna naisia saadakseen siitä fyysistä nautintoa. Vastaavasti joku nainen voisi yleisesti inhota miehiä ja silti nauttia saadessaan munaa. En siis ihmettele samaa sukupuolta olevien ihmisten välisiä romanttisia tunteita niin paljon kuin haluttomuutta olla yhdynnässä vastakkaisen sukupuolen kanssa.


smo
24.05.2010, 13:42 Mikko Ellilä sanoi ensin: "Homoseksuaaleilla ei ole mitään vastaavaa luonnollista selitystä sille, miksi he ovat kiinnostuneet vastakkaisen sukupuolen sijasta samaa sukupuolta olevista henkilöistä". Mikko ellilä sanoi myöhemmin: "En kerta kaikkiaan ymmärrä, miten joku mies ei muka haluaisi panna naisia. Vastaavasti en ymmärrä, miten joku nainen ei muka haluaisi olla miehen pantavana". Ja Mikko Ellilä jatkoi: "Tämä haluttomuus on poikkeavuutta, joka johtuu jostain geenivirheestä".

Itsehän pyörittelit vastausta ja luonnollista perinnöllisyyteen liittyvää selitystä kerrakseen, joskin voisi olla perusteltua puhua mieluummin geneettisestä piirteestä kuin "virheestä".
Olet myös vatvonut aika paljon ajatusta, että "et ymmärrä". Viittaatko tuolla nyt siihen,
- ettet henkilökohtaisesti ymmärrä "mitä mies voi nähdä toisessa miehessä" ja "miksi joku mies ei ymmärrä naisen päälle"?
- vai etkö ymmärrä, mitä mekanismeja tällaisen ilmiön taustalla on?
Olet aika lahjakkaasti pyöritellyt noita kahta ulottuvuutta päällekkäin ja limittäin.

Yhtä kaikki: Miespuolisen homon tapauksessa ihmisen suurin sukupuolielin - aivot - ei koe naista millään tavoin eroottiseksi olennoksi. Onko tässä yhtälössä jotain mikä ei käy järkeen?

Homoseksuaalisuuden vertaaminen esim. kasvissyöntiin ontuu, koska kasvissyönnin taustalla on harkittu päätös - jos tarkoitat kasvissyönnillä nimenomaan niitä jotka ovat luopuneet lihan syömisestä.

Kuten olet tuonut esiin, on olemassa teorioita, joiden mukaan (miehen) homoseksuaalisuus liittyy perinnöllisyydessä erityisesti äitien hedelmällisyyteen. On kuitenkin oletettavaa, että piirteellä on täytynyt olla myös jokin erikoinen hyöty, jotta se olisi rikastunut perinnölliseksi ominaisuudeksi, hedelmällisyyden parivaljakoksi.
Kuten jo aiemmin on kirjoiteltu, voi se olla seurausta siitä, että sukulinjan jatkuvuuden kannalta liika lisääntyminen on heikentänyt mahdollisuuksia menestyä, kun taas lähistölle tai asettuneen vanhaksipojaksi jäävän sukulaisen antamasta lisätyövoimasta on voinut olla lisääntyville suvun jäsenille hyötyä. Ja jos tämä onkin pariutunut, niin ehkä jälkeläisiä ei ole tullut mahdottoman paljon.

Homoseksuaalisuus sellaisena asiana kuin me sen arjessa näemme, on varsin tuore asia. Ihmiskunnan historian varhaisemmissa vaiheissa homoseksuaalisuuden ilmenemismuodot ovat olleet ehkäpä toisenlaiset, kuten heteropariutumisenkin. Nykyisin homojen ei ole monissa paikoissa pakko enää järjestää elämäänsä ja pariutumistaan luontonsa vastaisesti.

Mikko Ellilä
24.05.2010, 17:26 "Miespuolisen homon tapauksessa ihmisen suurin sukupuolielin - aivot - ei koe naista millään tavoin eroottiseksi olennoksi. Onko tässä yhtälössä jotain mikä ei käy järkeen?"

On. Pitäisi jotenkin selvittää, miksi jonkun miehen aivoissa on tuollainen vamma. Kyvyttömyys kiihottua vastakkaista sukupuolta olevista ihmisistä on samanlainen puute kuin kyvyttömyys syödä normaalia ruokaa.



"Homoseksuaalisuuden vertaaminen esim. kasvissyöntiin ontuu, koska kasvissyönnin taustalla on harkittu päätös - jos tarkoitat kasvissyönnillä nimenomaan niitä jotka ovat luopuneet lihan syömisestä."

No ehkä parempi vertaus olisi jokin allergia tai esim. laktoosi-intoleranssi tai diabetes.



"Kuten olet tuonut esiin, on olemassa teorioita, joiden mukaan (miehen) homoseksuaalisuus liittyy perinnöllisyydessä erityisesti äitien hedelmällisyyteen. On kuitenkin oletettavaa, että piirteellä on täytynyt olla myös jokin erikoinen hyöty, jotta se olisi rikastunut perinnölliseksi ominaisuudeksi, hedelmällisyyden parivaljakoksi."

Ei. Haitalliset ominaisuudet voivat periytyä hyödyllisten siivellä, jos ne sattuvat esiintymään samassa geeniperimässä. Esimerkiksi sirppisoluanemia periytyy yhdessä malariaimmuniteetin kanssa. Tämä ei osoita, että anemia itsessään olisi hyödyllinen ominaisuus.


Keskustelu > Yhteiskunta & politiikka > Ulkoministeri Stubb Helsinki priden suojelijana

Irokeesi
21.05.2010, 16:16 Kommentoin jo viime joulukuussa aihetta porvarillisten puolueiden edustajat priden suojelijoina, kun uutisoitiin kaupunginjohtaja Jussi Pajusen avaavan Helsinki priden. Olisi todella kiva kuulla Osmo Ijäkseltä tai joltakulta muulta aktiiviselta HeSetalaiselta ketä aiemmin on kysytty ja miten priden suojelijoiksi, kun Ijäs viime kesäisessä pride-puheessaan kertoi keskustan ja kokoomuksen silmäätekevien kieltäytyneen kunniasta.

http://ranneliike.net/teema/yle_kaupunginjohtaja_avaa_ensi_kesan_helsinki_priden?srt=2&cid=2&aid=3504


Mikko Ellilä
21.05.2010, 16:27 Mihin näitä pride-tapahtumia tarvitaan?

Kirjoitin viime vuoden Helsinki Pridesta tällaisen kommentin:

http://sain-et-sauf.blogspot.com/2009/08/homohossotyksesta.html

Miksi homot järjestävät jotain homoylpeyskulkueita ja homopuistojuhlia?

Juhlistavatko heterot omaa heteroseksuaalisuuttaan järjestämällä ryhmäseksijuhlia puistoissa tai jotain seksiparaateja kaupungin keskustassa?

Normaalien ihmisten mielestä seksuaalisuus on intiimi, kahdenvälinen asia. Seksuaalisuutta ei tarvitse juhlia tai julistaa eikä sillä tarvitse ylpeillä. Seksuaalisuus on niin itsestäänselvä asia, että sen julistaminen erikseen jossain paraatissa tai puistoseksijuhlassa on aika omituista.

Ihmettelen kaikenlaisten vähemmistöjen ja ääriryhmien tarvetta vallata julkista tilaa itselleen tukkimalla katuja, toreja ja puistoja kulkueillaan ja mielenosoituksillaan. Kadut on tarkoitettu kävelemistä ja autolla ajamista varten, puistot on tarkoitettu kävelyä, maisemienihailua, koirienulkoiluttamista, auringonottoa, piknikkejä jne. varten, torit on tarkoitettu kauppapaikoiksi. Mikä oikeus jollain marginaaliryhmällä on kaapata tällaiset veronmaksajien rahoilla kustannetut ja kaikkien kansalaisten käyttämät julkiset tilat itselleen?


deli 21.05.2010, 17:46
21.05.2010, 17:46 21.05.2010, 17:46 Mikko Ellilä kirjoitti:

"Ihmettelen kaikenlaisten vähemmistöjen ja ääriryhmien tarvetta vallata julkista tilaa itselleen tukkimalla katuja, toreja ja puistoja kulkueillaan ja mielenosoituksillaan. Kadut on tarkoitettu kävelemistä ja autolla ajamista varten, puistot on tarkoitettu kävelyä, maisemienihailua, koirienulkoiluttamista, auringonottoa, piknikkejä jne. varten, torit on tarkoitettu kauppapaikoiksi. Mikä oikeus jollain marginaaliryhmällä on kaapata tällaiset veronmaksajien rahoilla kustannetut ja kaikkien kansalaisten käyttämät julkiset tilat itselleen?"

Ja milläs oikeudella sinä määrittelet, mihin tarkoitukseen mitäkin yhteistä tilaa sopii käyttää?? Kaikilla kansalaisilla on useimpien kansalaisten mielestä oikeus käyttää katualueita vaikka Jeesus-marssiin, vappukulkueeseen, partiolaisten lippukulkueeseen tai Mannerheimin hautaan saattamiseen. Sitä varten on oikein kirjattu järjestyssääntöön säännöt ja ilmoitettu lupamenettelyn käytännöt. Pride-marssia ei järjestetä luvatta, vaan samojen sääntöjen mukaan kuin muutkin tilaisuudet.

Herra veronmaksaja kuvittelee ilmeisesti kustantavansa koko Helsingin yleisten alueiden rakentamisen, kunnossapidon, järjestyksen sekä kaikki kaupungin kansalaisten asioita hoitavien palkat, kun on otsaa vaatia itselleen isännän ääntä. Minä puolestani siis veronmaksajana voinen ilmoittaa, että koska maksan veroja, Mikko Ellilä ei ole oikeutettu kuluttamaan kotikaupunkini katuja. Hohhoijaa.

Mikko Ellilä
21.05.2010, 18:53 "Ja milläs oikeudella sinä määrittelet, mihin tarkoitukseen mitäkin yhteistä tilaa sopii käyttää?? Kaikilla kansalaisilla on useimpien kansalaisten mielestä oikeus käyttää katualueita vaikka Jeesus-marssiin, vappukulkueeseen, partiolaisten lippukulkueeseen"

En kannata katujen käyttämistä noihinkaan tarkoituksiin. Täällä Turussa oli äskettäin partiolaisten Hitler-Jugend-tyylinen paraati, joka häiritsi minua kovaäänisellä rummunpäristyksellään ja liikenteenseisottamisillaan. Suhtaudun tasapuolisen negatiivisesti kaikkiin katumarsseihin, niin Jeesus-marsseihin kuin homoparaateihinkin.



"tai Mannerheimin hautaan saattamiseen."

Mannerheim haudattiin vuonna 1951. Mannerheimille järjestettiin valtiolliset hautajaiset, koska hän oli entinen tasavallan presidentti ja puolustusvoimien ylipäällikkö. Kyseessä oli siis presidentti-instituutioon ja puolustusvoimiin liittynyt valtiollinen juhlatilaisuus, ei mikään homoparaati, huolimatta Mannerheimin homoudesta.



"Sitä varten on oikein kirjattu järjestyssääntöön säännöt ja ilmoitettu lupamenettelyn käytännöt. Pride-marssia ei järjestetä luvatta, vaan samojen sääntöjen mukaan kuin muutkin tilaisuudet."

Kyllä, mutta sen järjestäminen on silti mielestäni aivan turhaa. En minäkään järjestä mitään "Tykkään pillusta"-marsseja, joten miksi homot järjestävät jotain "Tykkään työntää kyrpää anukseen"-marsseja?





tiistai 18. toukokuuta 2010

Homosexuality for dummies


En ole koskaan ymmärtänyt, miten joku ihminen voi väittää olevansa täysin homoseksuaalisesti suuntautunut. Voin ymmärtää, että joku on vastakkaisen sukupuolen lisäksi kiinnostunut myös samaa sukupuolta olevista henkilöistä. Sen sijaan en tajua, miten joku voi olla vastakkaisen sukupuolen sijasta kiinnostunut vain samaa sukupuolta olevista ihmisistä. Miten joku voi väittää, että ei halua harrastaa seksiä vastakkaisen sukupuolen kanssa?

Ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi. Ihmisten sukupuolielimet ovat sellaisia, että ne on tarkoitettu miehen ja naisen väliseen sukupuoliyhdyntään. Penis sopii hyvin vaginaan; se on selvästi tarkoitettu sinne. Kaikki nisäkkäät parittelevat sillä tavalla, että uros työntää peniksensä naaraan vaginaan. Haluttomuus olla heteroseksuaalisessa yhdynnässä on biologisesti yhtä omituista kuin haluttomuus syödä lajityypillistä ravintoa.

Homoseksuaalisuutta voisikin verrata kasvissyöntiin. Ihmisen hampaat ja ruoansulatuselimistö ovat selvästi sellaiset, että ihmisen on tarkoitus syödä lihaa. Kieltäytyminen lihansyönnistä on perverssiä, koska terve yksilö ei määritelmän mukaan torju lajityypillistä ravintoa. Haluttomuus olla heteroseksuaalisessa sukupuoliyhdynnässä on samanlaista epänormaalia, itsetuhoista käyttäytymistä kuin lajityypillisestä ruoasta kieltäytyminen.

Homoseksuaalisesti suuntautunut ihminen ei käytä sukupuolielimiään siihen, mihin ne on tarkoitettu. Tämä on sama asia kuin jos joku ei käyttäisi hampaitaan ruoan syömiseen.

Sukupuoliyhdyntä ei toki ole samalla tavalla välttämätöntä yksilön oman eloonjäännin kannalta kuin jonkinlaisen ruoan syöminen, mutta normaalista seksistä pidättäytyminen on samalla tavalla perverssiä kuin normaalin ruoan välttely.

Useimmat ihmiset ovat sitä mieltä, että katolisen kirkon papiston selibaatti on perverssi idea. Pappien pidättäytyminen normaalista seksistä johtaa siihen, etät he raiskaavat lapsia. Vaikka joku pappi ei raiskaisi lapsia, selibaatissa olo on silti perverssiä.

Homot ja lesbot ovat sikäli samalla tavalla selibaatissa kuin katolisen kirkon papit, että hekään eivät harrasta normaalia seksiä eli naisten ja miesten välisiä sukupuoliyhdyntöjä. Homot ja lesbot ovat siis samalla tavalla epänormaaleja kuin katolisen kirkon papit.

Homot ja lesbot eivät oikeastaan harrasta seksiä, koska seksi eli sukupuolinen kanssakäyminen tarkoittaa kahden eri sukupuolta olevan yksilön keskinäistä yhdyntää. Jos yksi nainen nuolee toisen naisen vaginaa, ei se ole mitään seksiä. Sukupuoliyhdyntä on määritelmän mukaan kahden eri sukupuolen yhtyminen toisiinsa. Seksi tarkoittaa sitä, että nainen saa vaginaansa miehen peniksen. Jos nainen ei saa penistä, silloin nainen ei harrasta seksiä. Vastaavasti, jos mies ei saa pillua, silloin mies ei harrasta seksiä. Jos mies työntää peniksensä toisen miehen anukseen, ei se ole mitään seksiä. Se on kahden miehen keskinäistä pelleilyä eikä mitään seksiä.

Homoseksuaalinen kanssakäyminen on nimenomaan pelkkää pelleilyä, koska naisten ja miesten sukupuolielimet on selvästi tarkoitettu nimenomaan heteroseksuaaliseen yhdyntään.

Homoilla on samanlaiset sukupuolielimet kuin normaaleilla miehillä ja lesboilla samanlaiset kuin normaaleilla naisilla. Niinpä homot ja lesbot eivät voi olla kyvyttömiä olemaan normaalissa sukupuoliyhdynnässä. He eivät ole harrastamatta seksiä siksi, että he eivät kykenisi siihen; he pidättäytyvät siitä oma-aloitteisesti ja tietoisesti, kuten katolisen kirkon papit.

Homot ja lesbot tietysti sanovat itse, että he eivät kerta kaikkiaan halua olla sukupuoliyhdynnässä vastakkaista sukupuolta olevien ihmisten kanssa. Miten he voivat väittää sellaista, jos he eivät ole koskaan edes kokeilleet heteroseksuaalista yhdyntää?

Useimmat homot ovat sellaisia miehiä, jotka eivät ole kertaakaan elämässään olleet yhdynnässä naisen kanssa. Jos he edes kokeeksi harrastaisivat seksiä naisen kanssa, he huomaisivat pitävänsä siitä.

En ole koskaan kuullut kenestäkään miehestä, joka olisi ryhtynyt homoksi kokeiltuaan ensin seksiä naisten kanssa. Tämä viittaa siihen, että miehelle on fyysisesti mahdotonta olla nauttimatta sukupuoliyhdynnästä naisten kanssa. Kukaan mies ei sano: "Olen harrastanut seksiä naisten kanssa, mutta en pitänyt siitä." Haastan Setan ym. homoaktivistit etsimään tällaisia miehiä. Väitän, että niitä ei löydy.

Sen sijaan lesbojen keskuudessa on paljonkin sellaisia naisia, jotka ovat aiemmin harrastaneet seksiä miesten kanssa. Näiden naisten ryhtyminen lesboiksi ei kuitenkaan johdu siitä, että he olisivat aidosti homoseksuaalisesti suuntautuneita. Pikemminkin nämä lesbosuhteeseen ryhtyneet entiset heteronaiset ovat aseksuaalisia ihmisiä, jotka eivät varsinaisesti halua harrastaa seksiä lainkaan.

Heitä voisi verrata anorektikkoihin, jotka eivät halua syödä. Tällaiset aseksuaaliset naiset ovat aiemmissa heterosuhteissaan voineet harrastaa paljon seksiä lähinnä miestensä mieliksi; he siis ovat vain "antaneet" miehilleen kokematta itse halua seksiin.

Kun tällaiset naiset sitten ovat kyllästyneet antamaanmiehilleen, he ovat ryhtyneet lesbosuhteisiin välttyäkseen harrastamasta seksiä. He eivät ole halunneet elää sinkkuina, koska naisilla on valtava läheisyyden tarve. Aseksuaaliset naiset elävät usein heterosuhteissakin vain tyydyttääkseen läheisyydentarvettaan. Sen sijaan aseksuaaliset miehet elävät sinkkuina, koska eivät koe tarvetta läheisiin, intiimeihin ihmissuhteisiin.

Tämä selittää sen, että on olemassa lesboiksi ryhtyneitä entisiä heteronaisia. He ovat todellisuudessa aseksuaalisia naisia, jotka ovat olleet aiemmin heterosuhteissa vain saadakseen itselleen läheisen ihmissuhteen, tyydyttääkseen läheisyydentarvettaan, paetakseen yksinäisyyttä. Kyllästyttyään harrastamaan seksiä miestensä kanssa nämä aseksuaaliset naiset ovat ryhtyneet elämään lesboina saadakseen itselleen läheisen ihmissuhteen ilman miehiä.

Erikseen on sitten ne lesbot, jotka eivät ole koskaan harrastaneet seksiä miesten kanssa. Nämä naiset ovat neitsyitä. Heidän pitäisi menettää neitsyytensä miesten kanssa, jotta he tajuaisivat seksistä jotakin.

He luulevat, että heivät halua harrastaa seksiä. He eivät kuitenkaan voi tietää sitä, koska he eivät ole koskaan harrastaneet sitä.

Jotkut pikkulapset kieltäytyvät maistamasta jotain ruokaa sillä perusteella, että se on "yäk"; he eivät kuitenkaan voi tietää sitä ennen kuin ovat maistaneet sitä.

Muslimit ja juutalaiset kieltäytyvät syömästä sianlihaa; jos he kuitenkin tulisivat maistaneeksi sitä, he myöntäisivät sen olevan hyvää.

Vastaavasti lesbojen pitäisi menettää neitsyytensä sukupuoliyhdynnässä miesten kanssa, jotta he tajuaisivat seksistä jotain. Ihmettelen suuresti, jos lesbot, kokeiltuaan heteroseksuaalista yhdyntää, väittäisivät pitävänsä sitä fyysisesti vastenmielisenä.

Lesbot ja homot ovat ikään kuin pikkutyttöjä ja -poikia, jotka eivät ole vielä oppineet harrastamaan seksiä. Tietyssä iässä pojat inhoavat tyttöjä ja tytöt poikia. Lesbot ja homot eivät ole päässeet tämän ikävaiheen ylitse. Murrosiässä tytöt kiinnostuvat pojista ja pojat tytöistä. Lesbot ja homot eivät ole vielä yltäneet murrosikäisen tasolle, vaan ovat jääneet lapsuuden tasolle, seksuaalisuuden latenssivaiheeseen.




maanantai 17. toukokuuta 2010

Vihreät: Mies on oikeasti nainen

Kirkon toiminta Marja-Sisko Aaltoa kohtaan on epäreilua ja tekopyhää

13.5.2010 22.56 | Vesa Hack | Yleinen

13.5.2010

Niin kauan kuin Imatran entinen kirkkoherra Marja-Sisko Aalto teeskenteli olevansa mies ja piti suunsa supussa todellisesta sukupuolestaan, hänen kirkkoherruutensa ei ollut ongelma Suomen luterilaiselle kirkolle. Se ei olisi varmaankaan ollut ongelma, vaikka Marja-Sisko olisi kertonut asiasta yksityisesti kollegoilleen tai esimiehilleen. Kirkolle nimittäin tuntuu riittävän se, että julkikuva on kunnossa, vaikka todellisuus olisikin toinen. Tässä eivät edes lasten oikeudet paljon paina. Lukuisat uutiset kirkon sisällä tapahtuneista, visusti vaietuista lasten hyväksikäytöstä osoittavat tämän.

Mutta auta armias, jos joku kirkon työntekijä kertoo avoimesti olevansa nainen miehen ruumissa ja lähtee sukupuolenkorjausprosessiin. Tällöin asiasta tulee ongelma, kuten Marja-Sisko Aallon tapaus osoittaa. Hänhän joutui jättämään työnsä, jota oli pitkään hoitanut naisena miehen ruumiissa.

Mikä kirkkoa riivaa? Vanhassa lasten virressäkin lauletaan, että Jumalan kämmenellä riittää kaikille paikkoja ja kaikille on tilaa. Ilmeisesti tämä lupaus kuitenkin koskee vain niitä, jotka rajoittavat minuutensa kirkolle sopiviin raameihin. Esimerkiksi transsukupuolisuus ei mahdu niihin, naiseuskin on mahtunut vain rajoitetun ajan.

Marja-Sisko Aallon tapaus on erinomainen osoitus siitä, missä kirkko todella seisoo ja miten se suhtautuu erilaisuuteen. Vaikka kyseessä olisi niinkin harmiton erilaisuus kuin kirkkoherran transsukupuolisuus, armoa ei heru. Kämmenellä on rajoitetusti paikkoja.



Vittu joo.

Tämä on "you can't make this shit up"-osastoa.

Vihreät ovat niin pellejä, että heitä ei voi parodioida. Edes minunkaltaiseni lihaasyövä heteromies ei olisi voinut keksiä niin naurettavaa väitettä, että vihreiden mielestä mies on oikeasti nainen.

Vihreän kaikensuvaitsijan ja toiseudenihailijan Vesa Hackin mielestä Olli-Veikko Aalto "teeskenteli olevansa mies" (yleensä Olli-nimiset ja Veikko-nimiset ihmiset pruukaavat olla miehiä) ja "piti suunsa supussa todellisesta sukupuolestaan" (=nainen; Vesa Hackin mielestä Olli-Veikko Aalto oli siis "oikeasti" nainen).

Rautalankaa: ihmisen sukupuoli määräytyy hedelmöityshetkellä. Munasolussa on aina X-kromosomi ja siittiössä joko X- tai Y-kromosomi. Alkio saa toisen kromosomin munasolusta ja toisen siittiösolusta. Jos ihmisellä on X- ja Y-kromosomi, hän on m espuolinen. Jos ihmisellä on X- ja X-kromosomit, hän on naispuolinen.

Jos Olli-Veikko Aalto-nimisellä ihmisellä on syntymästä asti tai oikeastaan hedelmöityshetkestä asti ollut X- ja Y-kromosomit, hän on miespuolinen. Jos joku Vesa Hack-niminen ihminen väittää tämän ihmisen olevan "oikeasti" nainen, hän on väärässä.

Esimerkiksi minä olen mies. Jos joku Vesa Hack-niminen henkilö väittäisi minun olevan nainen, hän olisi väärässä. En näe mitään syytä olettaa, että tämä Olli-Veikko Aalto-niminen ihminen ei olisi kromosomien mukaan mies. En siis ymmärrä, miten tämä herra Hack voi väittää tämän herra Aallon olevan "oikeasti" nainen. Herra Aalto ei ole kromosomaalisesti vähemmän mies kuin minä. Herra Hackilla ei ole sen enempää syytä väittää herra Aaltoa naiseksi kuin väittää minua naiseksi.

Sukupuoli määräytyy hedelmöityshetkellä sen perusteella, onko munasolun hedelmöittävässä siittiösolussa X- vai Y-kromosomi. Jos joku mies leikkauttaa sukupuolielimensä pois, hän on silti yhä kromosomaalisesti mies. Jos nainen menettää rintansa esim. rintasyövän vuoksi, hän on silti yhtä kromosomaalisesti nainen.

Näin ollen Vesa Hack on väärässä väittäessään, että X- ja Y-kromosomit omaava Olli-Veikko Aalto-niminen henkilö olisi muuttunut naiseksi leikkauttamalla sukupuolielimensä pois.

Rautalankaa vihreille:

  • Tämä on nainen

  • Tämä on mies


Mies ei muutu naiseksi, vaikka mieheltä leikattaisiin munat pois.

On vihreille tyypillistä orwellilaista kielenkäyttöä, että Vesa Hack kutsuu miehen sukupuolielimien amputoimista "sukupuolenkorjausprosessiksi".

Vesa Hack pitää papin "transsukupuolisuutta" eli halukkuutta leikkauttaa sukupuolielimensä pois "harmittomana erilaisuutena", johon kirkon pitäisi suhtautua suvaitsevasti. Hack arvostelee jyrkästi kirkkoa siitä, että sukupuolielimensä pois leikkauttanut ja naiseksi pukeutunut mies ei voi työskennellä pappina.

Hack ei ilmeisesti tajua, että kirkko edustaa kristinuskoa. Kristinuskon mukaan Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi. Kristinuskon mukaan on jumalanpilkkaa, että joku mies on omasta mielestään "oikeasti" nainen. "Transsukupuolisuus" on puuttumista Jumalan luomistyöhön. Näin ollen kirkko ei voi pitää palkkalistoillaan pappia, joka leikkauttaa sukupuolielimensä pois "vaihtaakseen sukupuoltaan".

Hack on kuitenkin niin poliittisen korrektiuden aivopesemä, että ei tajua tällaista asiaa. Hackin mielestä kirkon pitäisi olla poliittisesti korrekti ja suvaitsevainen ja pitää kirkkoherran virassa "sukupuoltaan vaihtanutta" ihmistä kristinuskon vastaisesti.

Seuraavaksi Hack varmaan vaatii, että kirkon pitäisi suvaitsevuuden nimissä hyväksyä papeiksi muslimeja tai vaikka satanisteja. Hackin mielestähän kirkon ei tarvitse noudattaa kristinuskon oppia, että Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi; vastaavasti kirkon ei tietenkään tarvitsisi noudattaa mitään muitakaan kristinuskon periaatteita. Näin ollen ei ole mitään estettä sille, että kristinuskon vastaisia uskontoja (islam, juutalaisuus, hindulaisuus, buddhalaisuus, satanismi, skandinaavinen aasauskonto, muinaissuomalainen kansanperinne jne.) edustavat ihmiset voisivat toimia kristillisen kirkon pappeina.



torstai 6. toukokuuta 2010

Hei läskit, laihduttakaa, jos ette halua kuolla sydänkohtaukseen

Sini Terävä:

Juhlistin tänään vietettävää Älä laihduta -päivää syömällä ison pallon suklaajäätelöä. Nyt se oli helppoa. Aina ei ole ollut. Olin vuosia tilanteessa, jossa toisinaan söin hyvällä omallatunnolla mutta toisinaan iski kova syyllisyys ja itseinho. Syömisestä. Vähän liian monesta suklaapalasta tai väliinjääneestä jumpasta. Yhdestä kertyneestä kilosta.

En ole koskaan laihduttanut. Niin terve olen aina saanut olla, että olen tajunnut, että se olisi omalla kohdallani aika vihoviimeinen temppu. Kaikki eivät ole yhtä onnellisia. Syömishäiriö on sairaus. Syömishäiriössä ei ole mitään hienoa. Ei ole hienoa laihduttaa. Ei ole hienoa, kun elämä pyörii syömisen tai syömättä jättämisen ympärillä. Ei ole hienoa tuntea itsensä arvottomaksi.

Älä laihduta. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä sinun ei sitä terveytesi vuoksi tarvitse tehdä. Ja julkisen paineen vuoksi laihduttaminen - se se vasta turhaa onkin.


Kyllä lihavien ihmisten pitäisi laihduttaa. Anoreksian vastustamisesta ei mitenkään voida vetää sitä johtopäätöstä, että ylipainoiset ihmiset eivät saisi laihduttaa normaalipainoisiksi.

Itse olen aina ollut normaalipainoinen enkä ole koskaan laihduttanut. Silti suosittelen laihduttamista kaikille ylipainoisille tuttavilleni. Ylipaino on merkittävä terveysriski. Ylipaino aiheuttaa mm. diabetesta ja sydän- ja verisuonitauteja ja sitä kautta ennenaikaista kuolleisuutta.

Anoreksian vastustamisen ei pitäisi johtaa siihen, että vastustetaan lihavien ihmisten laihduttamista normaalipainoisiksi.

On typerää poliittista korrektiutta, että lihavia ihmisiä ei saisi kehottaa laihduttamaan. Se on samanlaista sairauden ihailua kuin esim. kuurouden eli kuulovammaisuuden pitäminen "ihan yhtä hyvänä" kuin normaalin kuuloaistin omaamista.

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Lesbouden ja biseksuaalisuuden syistä

Jani Kaaro Tiede-lehdessä 6/2009:

Linnuilla parinmuodostukseen näyttävät vaikuttavan eniten sukupuolihormonit ja varhainen kasvuympäristö. Jos pesäpoikaset saavat hieman liikaa estrogeenia ja kasvavat ympäristössä, jossa on vain naaraita, naaraspuoliset poikaset yrittävät aikuistuttuaan pariutua toisten naaraiden kanssa. Estrogeenin lisäksi tarvitaan siis myös kasvuympäristön vaikutus.

(lihavointi M.E.)

Lesbous siis voi johtua liiallisesta estrogeenista ja isähahmojen tms. miespuolisten esikuvien puutteesta. Tällä perusteella siis esim. lesboparien kasvattamista tyttäristä tulee helposti lesboja.

Jos naaraita sisältävistä munista taas poistetaan estrogeeni, poikasille kehittyy kivekset ja nämäkin linnut yrittävät pariutua naaraiden kanssa, vaikka ovatkin geneettisesti naaraita.

Lesbous voi siis johtua myös sikiövaiheen hormonihäiriöstä eli tyttöpuolisen sikiön kohdussa saamasta liian vähäisestä estrogeenitasosta/ liian korkeasta testosteronitasosta.

Tämä selittäisi poikatyttömäiset rekkakuskilesbot. Olisi mielenkiintoista tutkia, onko lesbojen testosteronitaso keskimäärin huomattavasti korkeampi kuin normaalien naisten.

Sen sijaan jos muuten tavalliset poikaset kasvatetaan ympäristössä, jossa ei ole lainkaan aikuisia koiraita, poikasille ei kehity minkäänlaista sukupuolimieltymystä. Toisin sanoen sekä koiraat että naaraat koettavat aikuisena pariutua kumman tahansa sukupuolen kanssa.

Ilman hormonihäiriöitä (liian korkea tai liian matala estrogeenitaso) syntyneet naisparien kasvattamat lapset siis ovat aikuisena todennäköisesti biseksuaaleja. Tämä viittaa siihen, että biseksuaalisuuskin johtuu isähahmojen tms. miespuolisten esikuvien puutteesta.

Biseksuaalit ovat siis usein yksinhuoltajaäitien, tätien, mummojen, lesboparien tms. naisten ilman miehiä kasvattamia ihmisiä, jotka eivät ole lapsuudessaan hahmottaneet nais-mies-dikotomiaa. Heidän ihmiskuvansa on jäänyt tältä osin vajavaiseksi ja epänormaaliksi.

Seurauksena on valikoimaton seksuaalisuus eli seksuaalisten halujen suuntautumattomuus: jos ihminen ei näe eroja miesten ja naisten välillä, hänen seksuaalinen kiinnostuksensa ei myöskään kohdistu joko miehiin tai naisiin.



maanantai 3. toukokuuta 2010

Vihreät: Armeija kasvisdieetille











Jukka Väisänen, kasvissyöjä









Vihreiden opiskelijajärjestön aktiivi, kunnallisvaaliehdokkaana ollut ja kunnallisissa luottamustehtävissä (tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunnan jäsen ja ammattiopetuslautakunnan varajäsen) toimiva Jukka Väisänen haluaa pakottaa suomalaiset sotilaat kasvisdieetille:

Armeija vain kasvisruokaa tarjoavaksi

3.5.2010 14.07
Jukka Väisänen

Kuinka montaa suomalaista armeija koskettaa? Jossakin vaiheessa jokainen joutuu sen kanssa jotenkin tekemisiin. Toisaalta armeija kuluttaa kaikenlaisia resursseja: niin ihmisiä kuin luontoakin.

Kun kouluihin on vaadittu (ja osittain onneksi myös saatu) kasvisruokapäivä, vaadin armeijat pelkästään kasvisruokaa tarjoaviksi. Itse asiassa voidaan harkita, olisiko vielä parempi, jos kasvisruoka olisikin kokonaan vegaanista. Näin ollen siis lihaa, kalaa tai kanaa äyriäisistä puhumattakaan ei saisi armeijassa. Samoin kahvimaidon tilalle tarjottaisiin vain kaurajuomaa, mutta mikäli maito sallittaisiin, olisi luomumaito hyväksyttävissä.

Näin ollen armeija muuttuisi houkuttelevammaksi. Samoin terveellinen kasvisruoka parantaisi armeijan käyvien terveyden tasoa.

Kasvisruokaa vaatien,

Jukka



Vihreät haluavat näännyttää nälkään vuosittain kymmeniätuhansia suomalaisia nuoria miehiä.

Armeijassa ei pärjää kasvisruoalla. Jos varusmiehet joutuisivat kasvisdieetille, he nääntyisivät nälkään.

Vihreät ovat lihaasyövien heteromiesten vihollisia, MOT.

Vihreät ovat lesbofeministivegaanien ym. anarkistihippien puolue.

Jos Suomen armeijan sotilaat söisivät pelkkää kasvisruokaa, kaikilla olisi VMTL joka päivä. Silloin Suomella ei olisi enää maanpuolustusta. Tähän Vihreät ilmeisesti pyrkivätkin.

Vihreiden mielestä armeija on inhottava valkoisten lihaasyövien heteromiesten linnake. Sinne pitää ilmeisesti saada somaleita ja vegaanilesboja. Kaikki lihaasyövät heteromiehet pitää karkottaa armeijasta. Jäljelle jää vain pilveäpolttelevia ituhippejä.

Vihreät ovat anarkistihippejä, jotka haluavat lakkauttaa Suomen armeijan. Mitenkään muuten ei voi selittää tuollaisia höyrypäisiä ehdotuksia, että vuositasolla kolmekymmentätuhatta suomalaista nuorta miestä joutuisi pakolliselle kasvisdieetille armeijan käymisen ajaksi.









Mikko Ellilä, lihaasyövä heteromies





Jatkokeskustelua Väisäsen blogin kommenttiosastosta:


Pekko Hamsterinpoika kommentoi:
3.5.2010 14.16

Kasvisruoka ja soijalitkut laskevat testosteronitasoja. Ilman lihaperäistä proteiinia sujuu huonommin sekä kuntoilu että tappaminen. Kyllä näin on!

Akateeminen pätkätyöläinen kommentoi:
3.5.2010 14.21

Tehdään samalla armeija pakolliseksi. Eihän yhdelläkään viherhippiäisellä ole enää tarvetta siviilipalvelukseen sen jälkeen kun armeijassa voi olla vegaani.


Jukka Väisänen kommentoi:
3.5.2010 14.24

Armeijasta voi kieltäytyä ideologisista syistä. Tiedän vegaaniurheilijoita, eivätkä he lihaa kaipaa.

Soijarouhe on todella edullinen proteiinilähde. Suosittelen.


Harinen kommentoi:
3.5.2010 14.39

Kuinkahan pitkälle pelkällä porkkanalla tetsaa? Kyllä armeija vaan marssii yhä vatsallaan, eikä se marssi kovin pitkälle pelkällä kasvisruualla vie. Ehkäpä sitten kun armeijan voi suorittaa sillain vihreästi eli etänä kotoa käsin simulaattoreita pelaamalla sillä sapuskan laadullakaan ei ole väliä, eikä myöskään kyllä koko armeijallakaan enää. Fyysinen suorittaminen nyt kuitenkin vaatii vähän enemmän kuin pelkkiä salaatinlehtiä.


Trapetsi kommentoi:
3.5.2010 14.39

″Soijarouhe on todella edullinen proteiinilähde. Suosittelen.”

Minä kyllä laittaisin jarruja tuolle soijan mainostamiselle.

Soija on kasviestrogeenin lähde . En tiedä, mitä se miehille tekee, mutta sen tiedän, että naisilta, joilla on hormoonipositiivinen rintasyöpä, lääkärit kieltävät usein soijan syönnin.


Tollo kommentoi:
3.5.2010 14.43

Tulee etsimättä mieleen, että ei se rannalle jättämisesi eduskuntavaaliehdokkuudesta tainnut ihan huono ratkaisu vihreiltä ollakaan.

Puhut asiasta, josta et mitään tiedä, sillä armeijassahan et ole ollut etkä koskaan mene.

Saattaisi ”ideologiset” kieltätymiset lisääntyä, jos luvassa olisi kesäkeittoa ja soijarouhepihvejä eikä hitustakaan lihaa, kanaa, kalaa tai muuta eläinperäista ravintoa.

Mukavahan se on sisätiloista, kämpän lämmöstä, olemattomalla energiankulutuksella päästellä aivopieruja.

Voisit silti hiukan harkita noita ulostulojasi.



Seppo Leskinen kommentoi:
3.5.2010 14.52

Ajatelkaahan……..maammepuolustus ja rajojemme vartiointi vihireitten hippiäisten varassa kaurajuoman ja porkkanoiden voimin - voi hyvänen aika sentään!


Jelly kommentoi:
3.5.2010 14.54

Voiko tästä typeryydessä enää ylittää. Tässä on aineksia vuoden typerimmäksi blogiksi. Jukka, sinä et liene käynyt armeijaa. Siellä tarvitaan kunnon ravintoa eikä mitään kasvisruokaa. Ituhipit ei halua armeijaan ja jos ne joutuu, niin ne hommaa itsensä nopeasti sieltä pois. Ne jäljelle jääneet muutama promille kasvisruokasotureita saa halutessaan kasvisruokaa. Eli haluat käytännössä maanpuolustusvelvollisuutta suorittaville nuorille miehille pelkkää lisävittuilua ja vihreätä propagandaa.

No, vihreäthän halusi toisaalta tiputtaa asevelvollisuutta suorittavien määrää. Näillä ideoilla se on helppo toteuttaa.








sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Murteista ja sivistyssanoista

Facebookista:

Kielletyt sanat ja sanonnat
Tälle listalle lisättyjen sanojen ja sanontojen käyttö on täten kielletty universumin säännöissä (§3.2) niiden ihmiskunnan psyykeä rappeuttavien vaikutuksiensa vuoksi.

Matias Huhtilainen

Matias Huhtilainen
De facto- ja de jure -termien käyttäminen. Jos tunnistit itsesi tästä, hyppää katuun ♥


Mikko Ellilä
Mikko Ellilä
Nehän ovat ihan järkeviä termejä, mutta valitettavasti niitä käytetään usein väärin.


Jaakko Vähälä
Jaakko Vähälä
quod erat demonstrandum = kaikki akateemiset saivartelijat vois vaikka kusaista muuntajaan


Mikko Ellilä
Mikko Ellilä
Sivistyssanojen väärinkäytöstä huomauttaminen ei ole saivartelua. Junttien, jotka eivät osaa sivistyssanoja, ei pitäisi yrittää käyttää niitä. Termiä de facto käytetään virheellisesti merkityksessä "ihan oikeasti" tai "ihan varmasti", vaikka de facto tarkoittaa "tosiasiallisesti", "käytännössä" vastakohtana käsitteelle de jure, "lain mukaan", "laillisesti".

Matias Huhtilainen
Matias Huhtilainen
Mikko Ellilän huomautus kyseisten termien väärinkäytöstä oli mielestäni täysin relevantti.

Tosin minusta termejä de facto ja de jure ei pitäisi käyttää silloinkaan, kun puhuja ymmärtää niiden merkityksen. Se osoittaa ajattelemattomuutta keskustelukumppania kohtaan. Akateemisista ihmisistäkin vain ehkä neljä kymmenestä tietää, mitä tarkoittavat termit de facto ja de jure.

Mikko Ellilä
Mikko Ellilä
Tuota en usko, koska minä olen tiennyt nuo termit jo 10-vuotiaasta asti. Tosin vanhempani ovat juristeja, mikä saattaa vaikuttaa asiaan.

Matias Huhtilainen
Matias Huhtilainen
Hienoa. Minä vasta 15-vuotiaasta. Se, että me tiedämme, mitä kyseiset termit tarkoittavat, ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että vain harva kykenee kertomaan, mitä de jure ja de facto tarkoittavat. Näin ollen kyseisten termien viljely omassa puheessaan on moukkamaista käytöstä.


Mikko Ellilä
Mikko Ellilä
Kyllä minun mielestäni voidaan olettaa, että nuo termit kuuluvat kaikkien lukion käyneiden sanavarastoon. On kuitenkin parempi olla käyttämättä niitä kuin käyttää niitä väärin.



Julia Watanen
Julia Watanen
Jos kerran puhutaan suomea, niin voi sitten sanoa "tosiasiallisesti" tai "laillisesti". Vastaavat suomenkieliset sanat kun eivät lauseen kestoa merkittävästi pidennä.

Mikko Ellilä
Mikko Ellilä
Sivistyssanat ovat yleensä lyhyitä, ytimekkäitä, hyvin täsmällisiä ilmaisuja, joiden merkitys on paljon selkeämpi kuin vastaavien tavallisten sanojen. Siksi sivistyssanojen käyttäminen ei yleensä suinkaan ole turhaa.

Esim. "kylmän sodan aikana Itä-Euroopan maat olivat de jure itsenäisiä valtioita, mutta de facto Neuvostoliiton vasalleja" on hyvin täsmällinen, yksiselitteinen ilmaisu, kun taas "Itä-Euroopan maat olivat laillisesti itsenäisiä valtioita/lain mukaan itsenäisiä valtioita" kuulostaa epäselvältä; siitä herää heti kysymys, että minkä lain mukaan, miten niin laillisesti jne.


Matias Huhtilainen
Matias Huhtilainen
Ellilä: mainitsit, että molemmat vanhempasi ovat juristeja. Oletko sukua edesmenneelle rikosoikeuden professori Reino Ellilälle?

Mikko Ellilä
Mikko Ellilä
Reino Ellilä oli isoisäni veli eli isosetäni. Hänen veljensä eli isoisäni Tauno Ellilä oli prosessioikeuden professori. Isänikin on oikeustieteen tohtori ja äitini oikeustieteen kandidaatti. Perheessämme käytetään silloin tällöin juridisia termejä arkisessa ruokapöytä-/kahvipöytäkeskustelussakin, joten minulla saattaa olla epärealistinen käsitys juridisten termien yleisestä tunnettuudesta laajan yleisön keskuudessa.

Sanon tämän siis itsekritiikkinä; minulla on usein tapana luulla yleisesti tunnetuiksi sellaisia termejä, jotka monien mielestä ovat jonkin alan erityissanastoa.


Matias Huhtilainen
Matias Huhtilainen
Aivan. Sanavaraston kehityksen lisäksi myös lapsen käyttämät murteelliset ilmaisut ovat mielestäni peruja lapsuudenkodista. Esimerkiksi minä olen Pohjois-Karjalasta, mutten osaa puhua "omalla murteellani", koska kodissani käytettiin yleissuomea (puhekieltä).

Julia Watanen
Julia Watanen
Itse käytän savoa tahallani, jargoniin tulee joskus sorruttua väärässä seurassa. Arvostan kyllä, jos ihminen pyytää suomentamaan. Pitää uskaltaa sanoa, jos ei ymmärrä. Pitäsiköhän sana jargon itsessään myös kieltää?

Matias Huhtilainen
Matias Huhtilainen
Pitää. Lisäksi kyseistä sanaa käyttävät pitäisi taluttaa montun reunalle :)


Mikko Ellilä
Mikko Ellilä
En vastusta murteita siksi, että en ymmärtäisi murresanoja. Pidän vain murteita täysin turhina. On vastenmielistä jaotella suomalaisia erilaisiin kuppikuntiin, kuten savolaisiin, karjalaisiin, turkulaisiin, helsinkiläisiin, hämäläisiin, pohjalaisiin jne. On paljon ystävällisempää ja isänmaallisempaa lähteä siitä, että me kaikki suomalaiset olemme samassa veneessä. Kirjakieli eli yleiskieli on kaikkien suomalaisten yhteinen kieli. On turhaa ja suorastaan aggressiivista korostaa alueellisia murre-eroja.