"Historiantutkija" Oula Silvennoinen ei ymmärrä lähdeviitteiden käyttöä

Lähetin historiantutkija Oula Silvennoiselle kommentteja karkeista nootitusvirheistä hänen toimittamassaan tänä vuonna julkaistussa teoksessa "Suomalaiset fasistit. Mustan sarastuksen airuet", jonka toisia kirjoittajia olivat Marko Tikka ja Aapo Roselius.

Jostain syystä Silvennoinen yritti epätoivoisesti vähätellä näitä virheitä, vaikka väänsin niitä hänelle rautalangasta, ja vaikka kyse oli nimenomaan teknisistä virheistä, jotka ovat verrattavissa kirjoitus- tai kielioppivirheisiin, eli kyse ei ollut mistään mielipide-eroista tai asiavirheistä.

Facebookista:

Mikko Ellilä
kirjassa suomalainen fasismi on joitakin virheitä lähdeluettelossa

Oula Silvennoinen
Ok, kriittiset huomiot aina tervetulleita.

Mikko Ellilä
yhdessä lähdeviitteessä mainitaan lähteenä hobsbawm jota ei löydy kirjallisuusluettelosta 

samaa hobsbawmia siteerataan toisessa kohdassa ilman lähdeviitettä

tässä on siis kaksi samaan ihmiseen liittyvää nootitusvirhettä
lisäksi kirjassa siteerataan yhdessä kohtaa mein kampfia suomeksi ja lähdeviitteessä lukee "hitler 1941" mikä tarkoittaa tietysti mein kampfin suomennosta mutta sitäkään ei ole kirjallisuusluettelossa

ainoa hitlerin kirja joka on mainittu kirjallisuusluettelossa on hitlers zweite buch joka on kirjallisuusluettelossa englanninnoksena 

siitä on lähdeviitteessä englanninkielinen sitaatti joka on kirjan leipätekstissä käännetty suomeksi siis tästä englanninnoksesta
tämä on metodivirhe koska tätä kirjaa olisi tietysti pitänyt siteerata alkukielellä
suomenkielisessä kirjassa voidaan toki siteerata mein kampfin suomennosta mutta koska hitlers zweite buchia ei ole suomennettu niin sitä pitäisi tietysti siteerata alkukielellä eikä englanninnoksena
siis se sitaatti olisi pitänyt suomentaa suoraan saksasta

Oula Silvennoinen
Kiitos havainnoistasi! Eipä ole ensimmäinen kerta kun jotain jää pois kirjallisuusluettelosta:) Eri mieltä olen vain lainauksista: suomenkieliseen tekstiin ei ole syytä ripotella vieraskielisiä lainauksia ilman pakottavaa syytä. Tässä sitä ei ole, ja lainaukset on suomennettu samalla kun lähdeteksti on annettu viitteessä. Kaikin puolin arvostelunkestävä ratkaisu. Kesäterveisin!

Mikko Ellilä
se on ihan oikein että sitaatti hitlers zweite buchista on esitetty leipätekstissä suomeksi mutta se olisi pitänyt suomentaa alkukielestä eikä englannista

Oula Silvennoinen
Aina parempi jos näin voi tehdä mutta tässä oli käytettävänä vain englanninkielinen käännös. Kun kysymyksessä ei ole mikään argumentin kannalta oleellinen seikka, käännöstä käyttämällä on tuskin mitään tähdellistä menetetty.

Mikko Ellilä
kuitenkin käännöksen käännös on aina huonompi kuin yksi käännös suoraan alkukielestä

tämä ei myöskään selitä sitä miksi lähdeviitteissä on mein kampfin suomennos jota ei ole kirjallisuusluettelossa

Oula Silvennoinen
No siksi että se on unohtunut laittaa kirjallisuusluetteloon. Harmi, mutta näitä sattuu.

Mikko Ellilä
ymmärrän että se on inhimillistä että sellaista sattuu mutta mainitsin tämän juuri siksi että se voitaisiin korjata uusintapainoksiin koska jos lähdeviitteessä lukee "hitler 1941" joka tarkoittaa mein kampfin suomennosta niin on helvetin tyhmää jos sitä ei löydy kirjallisuusluettelosta

eli lähdeviitteissä mainitaan teos jota ei ole kirjallisuusluettelossa
tämä on ihan tekninen virhe
sitä paitsi tämä argumentti hitlers zweite buchiin liittyen että "tässä oli käytettävänä vain englanninkielinen käännös" on huuhaata koska alkuteksti on myös julkisesti käytettävissä

Oula Silvennoinen
Minulla ei ole tapana viljellä huuhaa-argumenttejä ja soisin että olisit hieman tarkempi sananvalintojesi kanssa. Käytössäni oli englanninkielinen käännös jota käytin, koska minulla ei ollut mitään syytä epäillä käännöksen luotettavuutta. Eikä ole edelleenkään. Kiitos huomioistasi ja hyvää kesäpäivän jatkoa.

Mikko Ellilä
miksi et lukenut ko. teosta alkukielellä

on huuhaata väittää että se ei olisi ollut käytettävissä

Jos joku ei tiedä, mitä tarkoittaa edellä mainitsemani Hitlerin toinen kirja eli Hitlers Zweites Buch, lukekoon tästä:

Hitlers Zweites Buch ist ein zu Lebzeiten unveröffentlichtes Manuskript Adolf Hitlers, das 1928 entstand. Es handelt sich um einen Entwurf für eine Fortsetzung von Mein Kampf, in dem Hitler sich zum Teil mit neuen Themen befasst.

Suomeksi:

Zweites Buch (”Toinen kirja”) on nimitys Adolf Hitlerin vuonna 1928 sanelemalle kirjalle, jota ei julkaistu hänen elinaikanaan. Teoksessa Hitler täydensi ja tarkensi aiemmin Taisteluni-kirjassa esiintuomiaan näkemyksiään varsinkinSaksan ulkopolitiikasta ja tarpeellisista aluelaajennuksista. Oleellisia muutoksia hänen ajattelussaan ei kirjasta ilmene.[1]Virikkeenä kirjalle oli Saksan kansallismielisissä piireissä syntynyt paheksunta Italian fasistien pyrkimyksistä italialaistaa pääasiassa saksankielinen Etelä-Tirolin osavaltio. Hitlerin mielestä Saksan tuli olla valmis luopumaan aluevaatimuksistaan Etelä-Tiroliin, sillä liitto fasistisen Italian kanssa oli tarpeellinen. Hän katsoi tarpeelliseksi selvittää tarkemmin näkemystään, sillä keskustelu aiheesta oli noussut uudelleen ja poliittiset kilpailijat olivat syyttäneet häntä petturiksi. Teos laajeni käsittelemään muitakin kansainvälisen politiikan aiheita, muun muassa Yhdysvaltaintalousmahtia. Hitler saneli käsikirjoituksen pikaisesti kesällä 1928 puolueensa kustannusjohtaja Max Amannillevieraillessaan Obersaltzbergissa, mutta sitä ei toimitettu julkaisukuntoon. Syyt tähän saattoivat olla taloudelliset; toistaiseksi huonosti myyneelle Mein Kampfille ei ehkä haluttu kilpailijaa.[2]Käsikirjoitusta säilytettiin Hitlerin elinaikana salaisessa paikassa eikä sen olemassaolosta kerrottu julkisuuteen. Toisen maailmansodan jälkeen se päätyi yhdysvaltalaisille ja julkaistiin lopulta saksaksi vuonna 1961.

Tätä Hitlerin kirjaa siis "historiantutkija" Oula Silvennoinen siteerasi ENGLANNIKSI, koska hän yritti väittää, että tätä kirjaa ei muka olisi ollut "käytettävissä" alkukielellä eli saksaksi.

Silvennoinen ei siis yrittänyt väittää, että hän ei olisi muka osannut saksaa. Moinen väite olisi tietysti ollut järjetön, koska samassa kirjassa eli juurikin tässä Silvennoisen toimittamassa vuonna 2016 julkaistussa em. teoksessa "Suomalaiset fasistit. Mustan sarastuksen airuet" siteerataan useita saksankielisiä lähteitä.

Niinpä hänellä ei ole mitään järjellistä selitystä sille, että hänen toimittamassaan kirjassa siteraataan Hitleriä ENGLANNIKSI.

Vielä pahempi virhe on tietysti se em. virhe, että ko. kirjassa on lähdeviitteissä sellaisia teoksia, joita ei ole kirjallisuusluettelossa. Tällaisia ihmisiä pidetään Suomessa ammattimaisina "tutkijoina", vaikka tässä on kyseessä sellainen virhe, jota ei hyväksytä edes opiskelijoilta ENNEN heidän valmistumistaan.

Helvetin huono yo-aine oli YTL:n mielestä Suomen paras

Ilta-Sanomat:

Henri, 18, kirjoitti keväällä ainoana täydet pisteet äidinkielestä suomeksi – lue koko täydellinen aine sanasta sanaan

Etelä-Tapiolan lukion tuoreen ylioppilaan Henri Kaarakaisen äidinkielen yo-essee sai parhaat mahdolliset pisteet.

Tänä keväänä äidinkielen (suomi) kokeen suorittaneista ylioppilaista vain yksi kirjoitti täydet pisteet. Espoon Etelä-Tapiolan lukion Henri Kaarakainen, 18, sai esseekokeesta ja tekstitaidon kokeesta yhteensä kaikki saatavissa olevat 114 pistettä. Äidinkielestä tänä keväänä täydet pisteet kirjoitti myös Lärkanin lukion ylioppilas Joakim Kattelus, kielenä oli ruotsi.

– Se oli tosi iso yllätys. Kokeesta lähtiessä oli ihan kohtuullisen itsevarma olo, että ihan hyvin se meni, mutta täydet pisteet tulivat kyllä puun takaa, Kaarakainen kertoo.

Itse ylioppilaan ja Ylioppilaslautakunnan luvalla Ilta-Sanomat julkaisee Kaarakaisen esseekokeen, jota pisteidensä puolesta voidaan kutsua täydelliseksi. Esseekokeen arviointikohteita ovat esimerkiksi tehtävänannon noudattaminen, tekstin kieli, tyyli ja sisältöainekset sekä kokonaiskuva kirjoitustaidosta.

Taitavaa yhdistelyä

Kaarakainen päätti kirjoittaa kuusi tuntia kestävässä äidinkielen esseekokeessa otsikosta ”Yhteistyötä yli rajojen”. Esseessä tuore ylioppilas yhdistelee oppejaan lukion muilta kursseilta, kuten historiasta ja yhteiskuntaopista, sekä omia kokemuksiaan rajat ylittävästä yhteistyöstä.

– Olin viime kesänä Yhdysvaltojen Coloradossa Yhdysvaltain suurlähetystön tarjoamassa vaihto-ohjelmassa, johon haettiin muutama kymmentä nuorta Suomesta. Se oli ympäristöpainotteinen vaihto-ohjelma, kertoo Kaarakainen.

Lisäksi esseestä käy ilmi, että Kaarakainen seuraa uutisia ja ajankohtaisia yhteiskunnallisia asioita. Hän viittaa esseessään myös kirjallisuuden klassikoihin, kuten Danten Jumalaiseen näytelmään ja suomalaisen kirjallisuuden kivijalkoihin Seitsemän veljekseen ja Täällä Pohjantähden alla -romaaniin.

– Kyllä siinä kuudessa tunnissa alkoi alkujännityksen jälkeen päästä pulpahdella hauskoja juttuja, mitä esseeseen voisi laittaa, kuvailee Kaarakainen koetilanteen tunnelmia.

– Yhteistyö näinä aikoina on niin suuressa roolissa yksittäisten ihmisten elämässä, että pärjää joka päiväisessä elämässä. Kansallisella tasolla koko maailmassa kansakuntien välinen yhteistyö on ihmisten voimavara. Toisten ihmisten apuun pitäisi uskaltaa luottaa, kertoo Kaarakainen esseensä kantavasta teemasta.

...

Tässä on kokonaisuudessaan Henri Kaarakaisen äidinkielen essee:

”Yhteistyötä yli rajojen

Me suomalaiset jussit kuokkisimme suomme mieluiten itse. Tämän sanominen ääneen tuskin kuitenkaan parantaisi tilannettani juuri nyt. Minua ympäröi luokallinen entisten eurooppalaisten uudisraivaajien ylpeitä lapsenlapsenlapsia, joihin on Pampersit päällä pukeltavista taaperoista lähtien kylvetty taipumaton usko tähtilipun ja teamworkin voimaan. Vaihtoehtoja ei siis juuri jää: tämänpäiväinen – kuten edellinenkin – koulupäivän kurssityö toteutetaan sopuisasti ryhmissä. Vasta viikon mittainen elo läntisen pallonpuoliskon mahtimaassa on valaissut minulle, mistä tämä kansakunta oikein saa polttoaineensa: naapurien yhteisistä nyyttäri-illoista ja loputtomista jaetuista Google Drive -tiedostoista. Mietin säilyykö suomalainen sieluni hengissä loppukesään asti.

Nämä ajatukset valtasivat mieleni kemialliset koukerot taannoisen Yhdysvaltojen-vierailuni aikana. Huomasin, että perinteisesti itseni varsin sosiaaliseksi ja avoimeksi muuallakin kuin curriculum vitaessa luokitteleva, tunsin itseni yhtäkkiä yhteistyökyvyttömäksi Lumikin Juro-kääpiöksi. Sana yhteistyö kuulostaa merkitykseltään suorastaan suurenmoiselta – työtä tehdään yhteisesti, ja samalla sen avulla saavutetaan jotain yhteistä. Siksi hämmästelin, kuinka edes saatoin irvistellä mielessäni yhteiselle ajatuksenvaihdolle. Parhaimmillaan yhteinen tekeminen voisi jopa vapauttaa ihmiskunnan sen ikuisesta ahneuden ja itsekeskeisyyden helmasynnistä. Tästä huolimatta edes eurooppalaiset Akropolis-kukkulan demokratian soihdunkantajat eivät ole aina onnistuneet yhteisessä vastuunkannossa: äärimmillään 1900-luvun puolivälin tienoilla he olivat valmiita hylkäämään omatuntonsa ja yhteisen vastuunkannon ihanteen diktaattorin krematorioihin ja kaasukammioihin. Pelkään – en halua olla osa samanlaista kehityskaarta.

Ihmisellä on aina ollut luonnollinen tarve luokitella lajitovereitaan hyviin ja huonoihin yksilöihin. Tämä on myös alituisesti saanut homo sapiensit valikoimaan lajitovereitaan. Kaikkien kanssa ei olla haluttu saada aikaan yhteistä hyvää – tämä näkyy osin jopa mieltymyksinä parinvalinnassa. Venäläisessä yhteiskunnassa perhe on aina ollut kaiken keskinäisen luottamuksen syvin olemus. Myös naapureille ja hyville ystäville annetaan luottamuksen merkiksi melkein seinät omasta kotitalosta. Oman lauman hyväksytyt jäsenet ovat toistensa vergiliuksia, he saattavat tovereitaan läpi haasteiden. Heimon ulkopuolisilla pyrkyreillä ei kuitenkaan ole mitään väliä: he voivat hukkua keskiaikaisen kertomuksen hyytävään virtaan. Samanlainen ajattelumalli on valloillaan jopa teamworkin mallimaassa: siellä maan johtajaksi pyrkivä liikemies on kahminut mielipidemittauksien kärkisijat lupailemalla muurin – yhteistyön irvikuvan – toisen kansakunnan vastaiselle rajalle.

Yhteisen edun tavoittelun mielekkyyttä on aina määritellyt molempien osapuolisen usko yhteiseen etuun: ehkäpä ihmiselle on suotu uniikki mahdollisuus luottaa siihen, että auttamalla muita on mahdollisuus hyötyä itsekin. Renessanssin aikana kukkineesta protektionismin ja merkantilismin hengessä käydyistä kansallisvaltioiden nahisteluista on purjehdittu pullein purjein eteenpäin kohti globaalia yhteistyötä. Jopa YYA-sopimuksen sitoma Suomi sain taitavalla yhteistyöllä pidettyä Neuvostoliiton tyytyväisenä ja näin säilytettyä itsellään suvereniteetin.

Joissakin tilanteissa yhteistyön tiellä tuntuu kuitenkin olevan suunnattomia esteitä. Tällainen murtamaton muuri on historiassamme ollut esimerkiksi erilainen ideologia. Neuvostoliittolainen kolhoosi rakentui lähes sananmukaisesti yhteisen työn varaan, ja läntinen kylmän sodan supervalta on perinteisesti onnistunut sulattamaan hyvin erinäköisiä ihmisiä vannomaan uskollisuutta samoille tähdille ja raidoille. Toiveikkaista lähtökohdista huolimatta vihanpito syrjäytti yhteistyön rippeetkin aina häviäjän kukistumiseen saakka.

Synkimmät mieleni aivoitukset ovat jopa päätelleet, että liian kaukaisten lajitovereiden kanssa ei välttämättä pitäisi solmia yhteistyön sinetöiviä umpisolmuja ollenkaan. Maailmanlaajuinen finanssikriisi sai alkunsa lähes rajoittamattomasta bittirahojen ja sähköisten velkakirjojen virtauksista Amerikasta Ateenaan ja edelleen Aasiaan. Poliittistenkin kiistojen keskellä maailman luulisi olevan parempi paikka, jos kansakunnat lokeroitaisiin omia kupliaan asuttamaan.

Ihminen ei kuitenkaan koskaan ole antanut periksi valuvioilleen, vaan on etsinyt kiihkeästi parempia edellytyksiä elämään. Maailmansotien kauheuksienkin raunioille syntyi yhteisö, joka on kasvattanut eurooppalaisten uskoa kykyynsä soittaa rauhan ja harmonian säveliä mummomaanosamme ylle – jopa niin hyvin, että nuorimpien sukupolvien mielestä aseilla ammutaan vain James Bondeissa. Minullekin luodaan tällä hetkellä Erasmuksen, euron ja Oodi ilolle –hymnin keskellä eurooppalaista ja samalla maailmankansalaisen identiteettiä. Ensijärkytyksen jälkeen olen siitä ylpeä.

Suuret kansainväliset selkkaukset ovat lopulta vain kuoria, jonka taakse kätkeytyvät piiloon miljardit ihmisyksilöt, jotka ovat aina rakastaneet toisia ihmisiä: venäläiset nauttivat hilloteensä yhdessä perheen kanssa, ja Somalian kriisialueillakin äidit tekevät rakkautensa äärettömissä rajoissa kaikkensa nälkiintyneen lapsensa pelastamiseksi. Jopa suomalaiset murahtelevat miehenköntykset saattavat heittäytyä saunomisen rauhassa ja oluttuopillisen ääressä hyväksyvään kuulumisten vaihtoon. Kaikki nämä suuressa mittakaavassa hauraat, mutta silti niin voimakkaat ihmisten väliset siteet ovat kuin kivijalka ihmiskunnan yhteiselle kotitalolle eli maapallolle. En suostu uskomaan, että nämä siteet haalistuisivat olemattomiin, kun oman lapsen tai ystävän sijasta tulisi osoittaa avunantoa eriväriselle, -näköiselle tai tuiki tuntemattomalle ihmiselle. Murto-osakin kapalossa makaavan lapsen saamasta rakkaudesta riittäisi.

Eikä kaikilla luokkatovereillani kuuman Coloradon auringon alla edes tarkemmin ajatellen ole valkonahkaisia, kristittyjä esi-isiä. Vähintään yhtä paljon on eteläisen Afrikan asukkien kaukaisia sukulaisia ja ehkä jopa yksi irokeesien jälkeläinen. Diversiteetistä huolimatta ryhmätyömme on alkanut ilman mitään pelkoa eripuraisuuksista. Kannan ylpeydellä kuokkaa yksinäisen suon laidalla heiluttelevan jussin arvomaailmaa, mutta siirrän sen hetkeksi syrjään.

Opittiinhan Jukolassakin lopulta lukemaan – yhdessä.”

....


Tämä teksti oli niin täyttä paskaa, että sitä täytyy kommentoida kohta kohdalta ihan vain siksi, että YTL oli osoittanut äärimmäisen typeryytensä arvioimalla tämän tekstin koko tämän kevään ylioppilaiden parhaaksi yo-aineeksi, eli ainoaksi äidinkielen aineeksi kymmenientuhansien joukosta, jolle annettiin täydet pisteet - ei siis ainoastaan laudatur, eli paras arvosana, joka annetaan 5 prosentille kunkin aineen kirjoittajista.

"Huomasin, että perinteisesti itseni varsin sosiaaliseksi ja avoimeksi muuallakin kuin curriculum vitaessa luokitteleva, tunsin itseni yhtäkkiä yhteistyökyvyttömäksi Lumikin Juro-kääpiöksi."

Siis tämähän on kieliopillisesti ihan paskaa. Onko tuon tekstin kirjoittaneen ihmisen äidinkieli ihan oikeasti suomi?? Miten tuollaisesta tekstistä voidaan antaa ÄIDINKIELEN yo-kirjoituksissa laudatur?? Pikemminkin olisi pitänyt antaa improbatur!!!

"Synkimmät mieleni aivoitukset ovat jopa päätelleet, että liian kaukaisten lajitovereiden kanssa ei välttämättä pitäisi solmia yhteistyön sinetöiviä umpisolmuja ollenkaan."

Mitä vittua?? "Mieleni aivoitukset"?? "Yhteistyön sinetöiviä umpisolmuja"?? Improbatur!!!

"Maailmanlaajuinen finanssikriisi sai alkunsa lähes rajoittamattomasta bittirahojen ja sähköisten velkakirjojen virtauksista Amerikasta Ateenaan ja edelleen Aasiaan."

Mitä vittua?? Siis esim. Kreikan velkakriisi muka johtui siitä, että USA:sta lainattiin "bittirahaa" Kreikkaan ja Kreikasta Aasiaan?? Mitä hallusinogeenisiä aineita tämä poika on käyttänyt??

"Maailmansotien kauheuksienkin raunioille syntyi yhteisö, joka on kasvattanut eurooppalaisten uskoa kykyynsä soittaa rauhan ja harmonian säveliä mummomaanosamme ylle"

Mitä vittua?? Eurooppa on "mummomaanosa"?? Tuo on niin lapsellista kielenkäyttöä, että joku voisi ehkä pitää moista normaalina peruskoulussa, mutta ei nyt sentään lukiossa eikä ainakaan yo-kirjoituksissa.

"Suuret kansainväliset selkkaukset ovat lopulta vain kuoria, jonka taakse kätkeytyvät piiloon miljardit ihmisyksilöt, jotka ovat aina rakastaneet toisia ihmisiä: venäläiset nauttivat hilloteensä yhdessä perheen kanssa, ja Somalian kriisialueillakin äidit tekevät rakkautensa äärettömissä rajoissa kaikkensa nälkiintyneen lapsensa pelastamiseksi. Jopa suomalaiset murahtelevat miehenköntykset saattavat heittäytyä saunomisen rauhassa ja oluttuopillisen ääressä hyväksyvään kuulumisten vaihtoon. Kaikki nämä suuressa mittakaavassa hauraat, mutta silti niin voimakkaat ihmisten väliset siteet ovat kuin kivijalka ihmiskunnan yhteiselle kotitalolle eli maapallolle. En suostu uskomaan, että nämä siteet haalistuisivat olemattomiin, kun oman lapsen tai ystävän sijasta tulisi osoittaa avunantoa eriväriselle, -näköiselle tai tuiki tuntemattomalle ihmiselle. Murto-osakin kapalossa makaavan lapsen saamasta rakkaudesta riittäisi."

Saatanan naiivia lässytystä. Onko tämä ihminen ihan oikeasti edes lukiolainen?

"Eikä kaikilla luokkatovereillani kuuman Coloradon auringon alla edes tarkemmin ajatellen ole valkonahkaisia, kristittyjä esi-isiä. Vähintään yhtä paljon on eteläisen Afrikan asukkien kaukaisia sukulaisia ja ehkä jopa yksi irokeesien jälkeläinen."

Siis kun tämä suomalainen poika oli Coloradossa jossain koulussa, hänellä oli luokkatovereina "vähintään yhtä paljon" neekereitä kuin valkoisia ihmisiä, ja yksi hänen luokkatovereistaan oli intiaani. So what? Mitä tällä on tekemistä sen kanssa, mikä on koko USA:n väestön etninen jakauma?

KUKA SAATANAN IDIOOTTI ON SITÄ MIELTÄ, ETTÄ TÄLLAINEN HELVETIN IDIOOTTIMAINEN AINE ON A) LAUDATURIN ARVOINEN AINE JA B) JOPA KOKO SUOMEN PARAS YO-AINE KYMMENIENTUHANSIEN ABITURIENTTIEN KIRJOITTAMIEN AINEIDEN KESKUUDESSA?!

MITEN HELVETIN TYHMÄÄ VÄKEÄ YLIOPPILASLAUTAKUNNASSA ON??!
Ettekö te idiootit yhtään häpeä itseänne?!