Usein unohdetaan, että yksinhuoltajaperheet ym. uusperheet ovat lähinnä hajonneiden ydinperheiden raunioille syntyneitä korvikeratkaisuja eivätkä mitään uudentyyppisen perhemallin kokeiluita. Ja vaikka hajonneidenkin perheiden lapsista tulee useimmiten aivan hyvin pärjääviä yksilöitä, se ei silti tarkoita, että sellaisessa ympäristössä kasvaminen olisi mikään ideaali.
Ydinperheen puolesta näyttäisi puhuvan sellainenkin biologinen seikka, että kun ihmisten jälkeläisten kasvuaika on varsin pitkä, lajimme soveltuu parhaiten pitkiin parisuhteisiin, joissa molemmat vanhemmat hoitavat lasta.
Liberaalien/vasemmistolaisten yhden perusväittämän mukaan ydinperhe on korkeintaan parinsadan vuoden ikäinen instituutio. Todellisuudessa tämä perhemalli on ollut olemassa läpi historian. Varhaisimmat ydinperhe-esimerkit ovat löytäneet arkeologit joistakin kivikautisista haudoista, joihin on haudattu isä ja äiti jälkikasvuineen. Tämä ei tietenkään tarkoita, että ydinperhe olisi "alkuperäisin" perhemalli, mutta kumoaa kyllä väitteen, että se olisi ilmiönä kohtalaisen tuore.
Nykyisenlainen ydinperhe on erilainen kuin aiemmin länsimaissakin vallitsevana ollut perhemalli siinä mielessä, että se on yleensä "eristetty" muusta yhteisöstä. Aiemmin perheeseen kuului enemmän tai vähemmän koko suku, tosin silloinkin laajemmasta "la famigliasta" oli eristettävissä kova ydin eli eri sukupuolta olevat vanhemmat biologisine jälkeläisineen.
Terävässä perhettä koskevassa tutkielmassaan "Haven in a heartless world" (1977) amerikkalainen historioitsija Christopher Lasch toteaa, että perheen kovan ytimen eristäminen oli eräänlainen teollisen kapitalismin tarjoama yksityinen unelma, korvike siitä että työnteko oli muuttunut teollistumisen myötä ankean rutiininomaiseksi ja yhteiskunta yhä kilpailuhenkisemmäksi. Ydinperhe näyttäytyi rauhallisena turvapaikkana ja keskinäisen luottamuksen tyyssijana epävarmassa maailmassa. Kuitenkin ydinperheen asema on koko modernina aikakautena ollut ristiriitainen: moderni markkinatalous on hajottanut sitä yhtä kiivaasti kuin rakentanutkin. Kun molempien vanhempien on pakko käydä töissä elättääkseen lapset, lapset siirtyvät yhä enemmän yhteiskunnan huollettavaksi. Lisäksi modernissa yhteiskunnassa pärjäämisen edellyttämä jatkuva kouluttautuminen katkaisee traditioiden siirtymisen sukupolvelta toiselle ja lisää erilaisten koulutettujen asiantuntijoiden (psykiatrit, sosiaaliviranomaiset, kasvatusneuvojat jne.) valtaa perheen asioihin. Ydinperhe ei siis koskaan ole pysynyt sellaisena yksityisyyden saarekkeena, jollaisena sitä on markkinoitu.
Tuo Laschin teos on ehdottoman suositeltavaa luettavaa jokaiselle aiheesta kiinnostuneelle. Se on peruskatsomukseltaan konservatiivinen, mutta murtaa paljon sekä vasemmiston että oikeiston rakentamia myyttejä perheestä.
Ydinperheen puolesta näyttäisi puhuvan sellainenkin biologinen seikka, että kun ihmisten jälkeläisten kasvuaika on varsin pitkä, lajimme soveltuu parhaiten pitkiin parisuhteisiin, joissa molemmat vanhemmat hoitavat lasta.
Liberaalien/vasemmistolaisten yhden perusväittämän mukaan ydinperhe on korkeintaan parinsadan vuoden ikäinen instituutio. Todellisuudessa tämä perhemalli on ollut olemassa läpi historian. Varhaisimmat ydinperhe-esimerkit ovat löytäneet arkeologit joistakin kivikautisista haudoista, joihin on haudattu isä ja äiti jälkikasvuineen. Tämä ei tietenkään tarkoita, että ydinperhe olisi "alkuperäisin" perhemalli, mutta kumoaa kyllä väitteen, että se olisi ilmiönä kohtalaisen tuore.
Nykyisenlainen ydinperhe on erilainen kuin aiemmin länsimaissakin vallitsevana ollut perhemalli siinä mielessä, että se on yleensä "eristetty" muusta yhteisöstä. Aiemmin perheeseen kuului enemmän tai vähemmän koko suku, tosin silloinkin laajemmasta "la famigliasta" oli eristettävissä kova ydin eli eri sukupuolta olevat vanhemmat biologisine jälkeläisineen.
Terävässä perhettä koskevassa tutkielmassaan "Haven in a heartless world" (1977) amerikkalainen historioitsija Christopher Lasch toteaa, että perheen kovan ytimen eristäminen oli eräänlainen teollisen kapitalismin tarjoama yksityinen unelma, korvike siitä että työnteko oli muuttunut teollistumisen myötä ankean rutiininomaiseksi ja yhteiskunta yhä kilpailuhenkisemmäksi. Ydinperhe näyttäytyi rauhallisena turvapaikkana ja keskinäisen luottamuksen tyyssijana epävarmassa maailmassa. Kuitenkin ydinperheen asema on koko modernina aikakautena ollut ristiriitainen: moderni markkinatalous on hajottanut sitä yhtä kiivaasti kuin rakentanutkin. Kun molempien vanhempien on pakko käydä töissä elättääkseen lapset, lapset siirtyvät yhä enemmän yhteiskunnan huollettavaksi. Lisäksi modernissa yhteiskunnassa pärjäämisen edellyttämä jatkuva kouluttautuminen katkaisee traditioiden siirtymisen sukupolvelta toiselle ja lisää erilaisten koulutettujen asiantuntijoiden (psykiatrit, sosiaaliviranomaiset, kasvatusneuvojat jne.) valtaa perheen asioihin. Ydinperhe ei siis koskaan ole pysynyt sellaisena yksityisyyden saarekkeena, jollaisena sitä on markkinoitu.
Tuo Laschin teos on ehdottoman suositeltavaa luettavaa jokaiselle aiheesta kiinnostuneelle. Se on peruskatsomukseltaan konservatiivinen, mutta murtaa paljon sekä vasemmiston että oikeiston rakentamia myyttejä perheestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti