Keskustelua Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan henkilöhahmoista erilaisten persoonallisuustyyppien edustajina:
Kumpaa fanitat ? (äänestys päättyy: 24.06.2010, 18:39:11)
Rokka 39 (76.5%)
Lammio
Äänestäjiä yhteensä: 51
« : 22.06.2010, 18:39:11 »
Selvitämme hahmojen suosiota Hommaforumilla.
« Vastaus #1 : 22.06.2010, 19:40:42 »
Aivan liian vähän vaihtoehtoja, sotamies Korpela on vain yksi suosikeistani.
Mm.
"Ei sitä ole ennenkään pyhänä sontaa ajettu."
"Pitäshän se nimi tietää kun kotoo saakka osattu hakee."
« Vastaus #3 : 22.06.2010, 19:47:36 »
Kyllä Korpelakin on hahmo, mutta Rokka on se joka tarvittaessa tappaa talossa ja puutarhassa. Saa siinä suorittaa kun parikin Suomi m/31 piippua ampuu sohloksi yksin nuupatessa venäläisen kiertoliikettä suorittavan komppanian.
Ehdottomasti ääni Tikkakosken Mannekiinille, pienviljelijälle Kannakselta , siis Rokan Antille.
« Vastaus #10 : 22.06.2010, 20:20:38 »
Rokka oli pelle.
Lammio oli enimmäkseen hyvä upseeri. Linna selvästi itse inhosi Lammion kaltaisia upseereita, mutta kuvasi kyseistä ihmistyyppiä kuitenkin melko realistisesti. Lammion kaltaisia upseereita on olemassa, mutta vastoin Linnan käsitystä Lammiot eivät ole mitään konnia. Armeija ei toimi ilman Lammioita. Armeijassa tarvitaan nimenomaan Lammioita.
Mikään armeija ei toimi, jos siellä on pelkkiä Rokkia.
« Vastaus #23 : 22.06.2010, 22:29:19 »
Mitä enemmän opin ihmisten johtamisesta ja organisatioista, sitä enemmän arvostan Lammiota ja sitä vähemmän arvostan Koskelaa. Sekä Lammio että Koskela olivat Linnan, ilmeisesti omien kokemustensa perusteella, luomia upseerien stereotypioita. Koskela oli Linnalle ilmeisesti ihannekuva, miehistön mieleinen upseeri. Lammio taas oli kuvaus ammattisotilaasta, kadettiupseerista kärjistäen johtamisen ammattilaisten rivimiehen silmissä ei-niin-mukavia piirteitä. Tahattomasti Linna tuli kuitenkin luoneeksi aika hyvän kuvauksen tehokkaasta, tavoitekeskeisestä johtajasta.
Jos minun pitäisi valita, työskentelisinkö Koskelan vai Lammion alaisena, vastaisin että Lammion. Koskelan johtama organisaatio vaipuisi vääjäämättä ennen pitkään anarkian tilaan koska johtajuustyhjiö täyttyisi erilaisten kuppikuntien mielipidejohtajien käsiin.
Ihmisten johtaminen on oikeasti pirun yksinäistä puuhaa ja johtajan on pakko ihan oman mielenterveytensäkin turvatakseen ottaa etäisyyttä alaisiinsa. Johtajan on joskus pakko tehdä raakoja ja julmiakin päätöksiä eikä liika kaveeraaminen alaisten kanssa tätä työtä helpota. Koskela pystyi joukkueenjohtajana olemaan hieman lähempänä alaisiaan, enemmän läsnä. Lammiolle tämä taas oli aika mahdotonta johtuen pelkästään hänen asemastaan armeijan hierarkiassa. On eri asia johtaa noin kolmeakymmentä kuin yli sataa alaista. Kaikkein pahin virhe mihin komppanianpäällikön tasoinen johtaja voi sortua on lähteä antamaan alaisilleen erivapauksia Koskelan tapaan. Kuri ja järjestys pitävät organisaatioita kasassa ja kurin ja järjestyksen nimissä kaikki ovat samalla viivalla, kaikilla on samat säännöt eikä erivapauksia tunneta.
Linnan sotaromaanihan kuvaa itse asiassa valtarakenteita tamperelaisessa teollisuusyhteisössä enemmän kuin sotaa käyvää joukko-osastoa. Silti, erittäin hyviä ja osuvia arkkityyppejä tuo kirja vilisee.
