Joululaulujen analysointia: Cantique de Noël

Näin joulun jälkitunnelmissa aloitan pienen kirjoitussarjan, jossa analysoin muutamien tunnettujen joululaulujen sanoituksia. Olen huomannut, että useimmat ihmiset eivät kiinnitä lainkaan huomiota joululaulujen sanoituksiin. Useimmat ihmiset vain hoilaavat tai kuuntelevat joululauluja tajuamatta niiden asiasisällöstä mitään.

Tämä selittää sen, että useimmat kirkkoon kuulumattomatkin suomalaiset ihan mielellään hoilaavat tai kuuntelevat "kauniita" kristillisiä joululauluja "perinteen vuoksi". Useimmat kirkkoon kuuluvatkaan suomalaiset eivät ole erityisen uskovaisia, mutta pitävät kristillisiä joululauluja "perinteiseen joulunviettoon" kuuluvina.

Itse olen sitä mieltä, että perinne ei legitimoi järjettömän ideologian tunnustamista mantrojen hoilaamisella.

Ensimmäisenä esimerkkinä kristillisten joululaulujen edustamasta sairaasta ideologiasta analysoin 1800-lukulaista ranskalaista joululaulua Minuit chrétiens, joka tunnetaan myös nimellä Cantique de Noël eli yksinkertaisesti Joululaulu (suom. Oi jouluyö, ruots. O helga natt, engl. O Holy Night).

Tämä laulu on jostain syystä erityisen suosittu Ruotsissa ja suomenruotsalaisten ja muiden ruotsia hyvin osaavien suomalaisten keskuudessa. Tämä laulu soitetaan usein Suomen ja Ruotsin radiossa ruotsiksi Jussi Björlingin laulamana. Suomeksi tämä laulu ei ole yhtä suosittu kuin ruotsiksi, mutta myös suomenkielinen versio on monien suomalaisten mielestä yksi kauneimpia joululauluja.

Useimmat suomalaiset eivät edes tiedä, että tämä laulu on alun perin ranskankielinen. Useimmat suomalaiset ovat kuulleet tämän laulun vain suomeksi ja ruotsiksi ja luulevat laulun alkukielen olevan ruotsi. Laulu on kuitenkin ranskalaisen sosialistirunoilijan Placide Cappeaun sanoittama ja juutalaiseksi väitetyn säveltäjä Adolphe Adamin säveltämä.

Analysoin nyt tässä alkukielistä ranskankielistä tekstiä, käännän alkukielisen tekstin sanatarkasti suomeksi ja vertailen sitä vakiintuneeseen suomennokseen.

Minuit, chrétiens, c'est l'heure solennelle,

(keskiyö, oi kristityt, on se juhlallinen hetki)

Où l'Homme-Dieu descendit jusqu'à nous

(jona ihmisjumala laskeutui alas meidän keskuuteemme)

Tässä jo näkyy kristinuskon orjamoraali, jonka mukaan ihminen on yliluonnollisen jumalolennon alapuolella oleva maan matonen. Homme-Dieu eli "ihmisjumala" tarkoittaa ihmisen hahmoon inkaroitunutta jumalaa eli Jeesusta. Ajatus siitä, että jumala laskeutuu korkealta taivaalta alas ihmisten keskuuteen, korostaa ihmisten vähäpätöisyyttä ja jumalan olemista korkealla ihmisten yläpuolella.

Tästä tulee etsimättä mieleen seuraava kohta Ayn Randin romaanista We the living:

- Do you believe in God, Andrei?
- No.
- Neither do I. But that’s a favorite question of mine. An upside-down question, you know.
- What do you mean?
- Well, if I asked people whether they believed in life, they’d never understand what I meant. It's a bad question. It can mean so much that it really means nothing. So I ask them if they believe in God. And if they say they do - then, I know they don't believe in life.
- Why?
- Because, you see, God - whatever anyone chooses to call God - is one’s highest conception of the highest possible. And whoever places his highest conception above his own possibility thinks very little of himself and his life. It’s a rare gift, you know, to feel reverence for your own life and to want the best, the greatest, the highest possible, here, now, for your very own.

Tämä tulee väistämättä mieleen, kun kristityt puhuvan jumalansa laskeutumisesta maan päälle ihmisten keskuuteen. Tätä vielä korostaa alkutekstin sanamuoto descendit jusqu'à nous eli "laskeutui alas meidän luoksemme asti" (descendit = laskeutui, jusqu'à = asti, nous = me).

Tämähän viittaa nimenomaan siihen, että ihmiset, maan matoset, ovat hyvin kaukana alhaalla Jumalan alapuolella, ja Jeesus joutuu laskeutumaan kauas alas taivaasta maahan, ihmisten luokse asti.

Ihmiset ovat siis ihan vitun kaukana jumalasta, joka laskeutuu kauas alas, viheliäisten, vähäpätöisten ihmisparkojen keskuuteen. Tämä on sairasta, ihmisvihamielistä ajattelua.

Ihmisviha on yleisen psykologisen käsityksen mukaan nimenomaan mielisairasta. Ihmisvihaa edustivat mm. koulumurhaajat Pekka-Eric Auvinen ja Matti Saari. Juuri samanlaista ihmisvihaa edustaa sellainen ajattelu, että ihmiset ovat kaukana jonkun imaginaarisen kaikkivoivan olennon alapuolella. Juuri siksi Ayn Rand totesi, että yliluonnolliseen jumalhahmoon uskominen on ihmiselämän vastustamista.

Laulu jatkuu:

Pour effacer la tache originelle

(pyyhiäkseen pois perisynnin)

Et de Son Père arrêter le courroux.

(ja taltuttaakseen isänsä vihan)

Perisynnin käsite on todella vastenmielinen. Kristinuskon mukaan jokainen ihminen syntyy syntisenä Aatamin ja Eevan alkuperäisen synnin vuoksi (tache originelle; tache = synti, originelle = alkuperäinen; samoin esim. englanniksi perisynti on original sin eli nimenomaan "alkuperäinen synti") . Kun Aatami ja Eeva Raamatun mukaan n. 4000 vuotta ennen Kristusta söivät hyvän ja pahan tiedon puusta, rangaistuksena tästä kaikki heidän jälkeläisensä eli kaikki ihmiset joutuvat helvettiin. Tämähän on aivan sairasta. Greg Swann käsittelee tätä:

The Eastern roots of the Judeo-Christian faiths are exposed plainly enough in Genesis III, the story of Adam and Eve being cast out from a default state of moral perfection for having eaten of the fruit of the tree of the knowledge of good and evil. That is, Adam and Eve were incapable of sin while they were uncomprehending beasts, but they and all of humanity came to be fallen--guilty, malum in se, ab initio, inherently sinful without having committed any sin or crime--at the instant they became human beings, rational animals. This is the bedrock proscription of the East, the one that precedes and makes possible all of the many, many thousands of incomprehensible proscriptions of the East, the fundamental arbitrary limitation upon the mind that makes all those other arbitrary limitations not only possible but endurable to the illimitable human mind:

Thou Shalt Not Think.

Juutalaisuus ja kristinusko siis rankaisevat ihmisiä ajattelusta, oman järjen käytöstä, Tiedon tavoittelusta. Juuri tieto on se, mistä ihmisiä rangaistaan. Tieto on se perisynti, jonka takia ihmiset joutuvat helvettiin. Tätä kristityt julistavat laulaessaan tätä laulua ja muutenkin hokemalla uskontonsa mantroja. Tiedon takia ihmiset joutuvat helvettiin, elleivät ota Jeesusta Kristusta vastaan Herranaan ja Vapahtajanaan.

Kristinuskon mukaan Jeesus vapahtaa ihmiset perisynnistä eli tiedon tavoittelusta. Perisynti on siis se, että ihmiset haluavat ajatella omilla aivoillaan. Ihmiset vapautuvat tästä omilla aivoillaan ajattelusta vain ottamalla Jeesuksen vastaan Herranaan eli alistumalla tämän koko ihmiskunnan yläpuolella olevan absoluuttisen auktoriteetin tahtoon eli luopumalla omasta minästään ja polvistumalla ylimaallisen henkiolennon edessä.

Sivumennen sanottuna välittömästi tämän laulun julkaisemisen jälkeen monet papit pitivät laulun sanoja "et de Son Père arrêter le courroux" ("ja taltuttaakseen isänsä vihan") kerettiläisenä, koska kristinuskon mukaan Jumala rakastaa ihmisiä, ei vihaa heitä. Jumalan kolminaisuusopin mukaan Jeesuksella ei voinut olla eri tahtoa kuin Isällä, koska Isä, Poika ja Pyhä henki ovat yhtä ja samaa jumaluutta.

Tosin kolminaisuusoppi hyväksyttiin vasta 300-luvulla eikä siinä mielessä kuulu alkuperäiseen raamatulliseen kristinuskoon. Kolminaisuusoppi on kuitenkin kuulunut kristinuskon viralliseen dogmatiikkaan antiikin Rooman loppuajoista ja Bysantin ajoista asti, joten tässä laulussa esiintyvä ajatus Jeesuksen ja Isän erillisistä tahdoista (Jumalan vihasta ihmisiä kohtaan ja Jeesuksen pyrkimyksestä taltuttaa isänsä viha) on selvästi kristinuskon vakiintuneen teologian vastainen.

Tästä syystä tätä laulua pidettiin sen ilmestymisen jälkeen 1800-luvun Ranskassa epäkorrektina, harhaoppisena lauluna. Säveltäjää luultiin juutalaiseksi ja säveltäjän oletettiin kirjoittaneen nämä kristinuskon vastaiset sanat nimenomaan oman juutalaisen taustansa vuoksi, ymmärtämättä eroa juutalaisen, vanhatestamentillisen, ihmisiä vihaavan kiivasluonteisen Jahven ja kristillisen, ihmisiä rakastavan lempeän Jumalan välillä.

Kristinuskon mukaan "niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen poikansa". Tässä laulussa esitetty näkemys, että Jumala vihaa maailmaa eli ihmiskuntaa, on siis kristinuskon vastainen. Kristinuskon perusperiaate on nimenomaan se, että Jumala antaa poikansa Jeesuksen ihmisille vapahtajaksi.

Tätä ristiriitaa laulun sanojen ja kristillisen teologian välillä eivät kuitenkaan useimmat ihmiset ole huomanneet. Useimmat kristittyinä itseään pitävät ihmiset ovat pölvästejä, jotka eivät tajua oman uskontonsa perusperiaatteitakaan.

Laulun teologisesta epäjohdonmukaisuudesta ovat valittaneet lähinnä korkeakirkolliset, kirjanoppineet teologipiirit, kun taas tavallinen rahvas on ollut tähän lauluun täysin tyytyväinen, näkemättä siinä mitään teologista ongelmaa. Kristinuskon puitteissa on jyrkkä ristiriita teologien ja maallikkojen välillä. Maallikkorahvaan edustama junttikristillisyys on täysin erilaista kuin korkeakirkollisten teologien teoreettinen dogmatiikka. Esimerkiksi teologian professori Joseph Ratzingerin, nykyisen paavin, teoreettiset pohdiskelut käsitteiden eros, agape ja logos merkityksistä ovat hyvin etäällä kansankirkollisesta arjesta.

Uskonnon teoreettisen dogmatiikan etääntyminen tavallisen maallikkorahvaan uskosta on varma merkki uskonnon irrationaalisuudesta, epäloogisuudesta ja epärehellisyydestä.

Jostain syystä ateisteilla ei ole erikseen mitään norsunluutornissa elävien ylipappien sepittämää dogmatiikkaa ja erikseen kansanuskoa. Mitään yliluonnollista, kuten jumalolentoja, ei ole olemassa. Tästä ovat täysin yhtä mieltä ateisti Pikku-Kalle, 5 v., ja ateisti Richard Dawkins, evoluutiobiologi, 69 v. Rehellinen, realistinen, rationaalinen, looginen maailmankatsomus ei edellytä erillistä rahvaanversiota ja erillistä pappissäädyn määrittelemää esoteerista, elitististä versiota.

Jatkan laulun sanoitusten analysointia:

Le monde entier tressaille d'espérance

(koko maailma värisee toivosta)

En cette nuit qui lui donne un Sauveur.

(tänä yönä, joka antaa maailmalle Vapahtajan)

Tässä siis taas toistetaan kristinuskon perusajatus, jonka mukaan Jeesus "vapahtaa" ihmiset "perisynnin" kahleista.

Ensin Jumala tuomitsee kaikki ihmiset helvettiin tuhansien vuosien ajan vain siksi, että yksi mies ja nainen ovat syöneet yhden hedelmän yhdestä puusta.

Sen jälkeen Jumala päättää "rakastavansa" maailmaa niin paljon, että "antaa" poikansa ihmisille "vapahtaakseen" ihmiset tästä "synnistä" eli yhden hedelmän syömisestä.

Tämähän on aivan sairasta.

Peuple à genoux, attends ta délivrance.

(kansa, polvillenne, odottakaa vapahdustanne)

Se, että ihmisiä käsketään painumaan polvilleen, korostaa kristinuskon orjamoralistisuutta.

Polvilleen vaipuminen on merkki äärimmäisestä alistumisesta.

Tätä polvistumista ei ole tämän kohdan vakiintuneessa suomennoksessa:

Siis, kansat kaikki, te kiittäkäätte Herraa!

Tämä johtunee siitä, että Suomen ev.-lut. kirkossa polvistuminen ei ole samanlainen keskeinen rituaali kuin katolisessa kirkossa.

Laulun ruotsinnoksessa polvistuminen kuitenkin on mukana:

Folk, fall nu neder, och hälsa glatt din frihet!

Ilmaisu fall nu neder eli "vajotkaa/romahtakaa alas", "langetkaa polvillenne" kuvastaa hyvin tätä kristinuskon vaatimaa ihmisten sokeaa alistumista "vapahtajansa" tahtoon.

On malliesimerkki orwellilaisesta "sota on rauhaa, vapaus on orjuutta"-retoriikasta, että totaalista alistumista ja symbolista polvistumista vaativaa absoluuttista auktoriteettia sanotaan vapahtajaksi.

Ruotsinnoksessa sanotaan peräkkäin "langetkaa polvillenne" ja "tervehtikää ilolla vapauttanne". Harvoin näkee näin suurta ristiriitaa kahden peräkkäisen lauseen välillä.

Hitler-kortin käyttäminen on ns. väsynyttä läppää, mutta polvistumista vaativan auktoriteetin kutsuminen vapahtajaksi tuo etsimättä mieleen natsien käyttämän vapausretoriikan:

Freiheit das Ziel, Sieg das Panier!
Führer, befiehl! Wir folgen dir!

Laulun englanninnoksessa sanotaan kirjaimellisesti käskynä "Langetkaa polvillenne!":

Fall on your knees! O hear the angels' voices!

Terveellä ihmisillä tällainen vaatimus alistua herättää vastareaktion.

Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa korpraali Määttä kommentoi luutnantti Lammion turhia pokkurointivaatimuksia:

Minun lapa se ei helepolla taivu.

Miksi kristityt eivät reagoi tällä tavalla noihin polvistumisvaatimuksiin? Miksi ihmiset eivät sano, että MINÄPÄ EN POLVISTU?