lauantai 12. maaliskuuta 2011

Homot innoissaan: suomalainen homo homoilee amerikkalaisen homon kanssa

City-lehti:

Sauli ja Adam nähtiin siis kävelemässä pimeässä marraskuun yössä kohti Adamin hotellia. Ei ole tietoa, mitä hotellissa tapahtui tai ei tapahtunut. Kun tarinaa jäljittää eteenpäin, joudutaan Pariisiin.

Samoin kuin Helsinki ei alun perin kuulunut Adam Lambertin Glam Nation -Euroopan-kiertueen ohjelmaan, siinä ei myöskään ollut Pariisia. Kuitenkin 18.11. Adam esiintyi 700-paikkaisessa loppuunmyydyssä Le Trabendon konserttisalissa Avenue Jean Jaurèsilla. Se oli Adamin ensimmäinen käynti Pariisissa. Hän lähetti faneilleen viestin, jossa kertoi tutustuneensa Notre Dameen, Louvreen ja Crazy Horseen.

Kun Adam Lambertin Euroopan-kiertue oli päättynyt Lontoon konserttiin 29. marraskuuta, Adam matkusti yllättäen 1. joulukuuta uudelleen Pariisiin ja vietti siellä vuorokausia ennen paluutaan Yhdysvaltoihin, missä hänellä oli Club Nokia -konsertti 16. joulukuuta. Samaan aikaan Pariisiin matkusti Sauli Koskinen. Adam ja Sauli valokuvattiin yhdessä Pariisissa.

Tammikuussa Sauli lensi Los Angelesiin, missä Adam Lambert asuu. Adam ja Sauli valokuvattiin jälleen yhdessä, mm. Disneylandissa.

...

Saulin ja Adamin yhdessäolo on herättänyt suurta huomiota kaikissa ihmisissä, jotka ovat Suomessa seuranneet BB:tä. Kaikkihan olettavat, että Saulin ja Adamin välillä on suhde, vaikka asiasta ei ole minkäänlaista tietoa. Homopiireissä Saulin skuuppi on nostattanut erityisen kuhinan

Homojen matkailuneuvontaa järjestävä Ilkka Veiström kiteyttää:

"Kun Sauli hyökkäsi julkisuuteen BB:n kautta ja nyt maailmanjulkisuuteen, niin hän elää oikein sellaista prinsessatarinaa. Tämä on kuin Englannin hovissa: kansan työläisestä tulee yhtäkkiä maan valtiatar. Me voimme olla ylpeitä, että meillä on edustaja tuolla maailmalla. Tietenkin tämä herättää erityisesti homoseksuaalien piirissä huomiota ja pientä kateuttakin, mutta ei pahaa kateutta vaan sellaista että vou!"

Monet homot haluavat puhua nimettömänä. Tässä yksi kommentti:

"Tämä on Suomen mittakaavassa varmaan isoin juttu ikinä! Onhan tämä aivan jumalattoman kokoinen uutinen tälle meidän maalle, kun eihän meillä ole mitään, mihin me voisimme tätä edes verrata. Ei Renny Harlin ja Geena Davis ole tämän rinnalla mitään."


Siis on jonkun homon mielestä valtavan suuri uutinen, että joku suomalainen homo homoilee jonkun amerikkalaisen homon kanssa?

Mikä tässä on niin ihmeellistä?

Tässä on kyseessä jonkinlainen keisarin uudet vaatteet-ilmiö. Kukaan ei uskalla sanoa ääneen sitä itsestäänselvyyttä, että eihän tässä ole mitään. Homot homoilevat keskenään, so what?

Paras tapa lietsoa ns. homofobiaa eli homojen vastaisia asenteita on nimenomaan tällainen poliittisesti korrekti homohypetys, jossa tehdään suuri numero homojen keskinäisestä homoilusta.

Täsmälleen samanlaista hypetystä edusti median paskanjauhanta jonkun Mr. Gay Finlandin ja jonkun mustan homon keskinäisestä tanssimisesta presidentinlinnan itsenäisyyspäivänjuhlissa. Miksi tällaisia homojuttuja kerrotaan tiedotusvälineissä ikään kuin ne olisivat jotain uutisia?

2 kommenttia:

  1. Eikö tuossa käy ilmi ihan hyvin mistä on kyse: se on vähän sama juttu kun jos suomalainen mies vaikka heteroilisi jonkun amerikkalaisen laulajastaran tai filmitähden kanssa? Näähän on juorujuttuja. Siis, heterot heteroilevat homot homoilevat. Renny Harlin ja Geena Davis on tosi hyvä vertaus. Lambert on kuitenkin isohko tähti tällä hetkellä. Ainakin iso julkkis.

    Eli kysymys olisi ollut ihan yhtä mielekästä esittää jonkun Rennyn ja Geenan suhteesta aikanaan. Mikä uutinen se on, että mies ja nainen panee?

    VastaaPoista
  2. Porvoon valtiopäivillä järjestettiin joku tyttö tsaarin panopuuksi ja vielä 200 vuotta myöhemmin siitä tehtiin kirja tai ooppera (tai mitä nyt olikaan) ylpeinä kun kelpasi. Pieni maa niin halvalla menee.

    VastaaPoista