torstai 19. elokuuta 2010

Alkoholismin ja peliriippuvuuden taustalla neurologinen vamma


HS:

Tutkimus: Rahapelien pelaajat usein alkoholin suurkuluttajia

19.8.2010 12:32



Rahapelien runsaalla pelaamisella näyttää olevan yhteys useisiin terveysuhkiin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksessa usein rahapelejä pelaavat polttivat enemmän tupakkaa ja joivat enemmän alkoholia kuin väestö keskimäärin.

Rahapelejä tiheästi pelaavat olivat esimerkiksi kaksi kertaa muuta väestöä yleisemmin alkoholin suurkuluttajia.

Tutkimuksessa selvitettiin noin 3 000 suomalaisen terveyskäyttäytymistä. Rahapeleihin luetaan muun muassa rahapeliautomaatit, raaputusarvat ja säännölliset arvontapelit kuten Lotto ja Keno.

Tutkimuksesta käy ilmi, että runsaasti pelaavista 35 prosenttia tupakoi, mikä on huomattavasti enemmän kuin koko väestön tupakoivien osuus. Myös humalajuominen on rahapelejä usein pelaavilla muuta väestöä yleisempää.

"Uutta tietoa on, että rahapelien kulutus oli näin selvästi yhteydessä terveydelle haitallisiin tottumuksiin", sanoo tutkija Jukka Halme THL:n tiedotteen mukaan.

THL:n mukaan erilaisten haitallisten kulutustottumusten ja riippuvuuksien taustalla voi olla yhteisiä altistavia tekijöitä. Työikäisistä suomalaisista miehistä 77 prosenttia ja naisista 62 prosenttia oli pelannut jotain rahapeliä viimeisen kuukauden aikana. Vähintään kolme kertaa viikossa pelanneita oli miehistä 11,5 prosenttia ja naisista 4,4 prosenttia.



Addiktioiden taustalla on aivojen mielihyväkeskuksen neurokemiallinen poikkeavuus.

Addiktio voi ilmetä millä tavalla tahansa. Aivojen kannalta on melko sama, onko ihminen addiktoitunut alkoholiin vai tupakkaan vai kannabikseen vai uhkapeleihin. Addiktioiden taustalla on aina sama aivokemia.

Kun ihmisellä on tämä addiktioita aiheuttava neurologinen vamma, se sama vamma voi aiheuttaa samalla ihmisellä addiktion sekä uhkapeleihin että alkoholiin ja tupakkaan.

Uhkapelaaminen ei siis aiheuta alkoholismia eikä alkoholismi uhkapelaamista, vaan sama neurologinen vamma aiheuttaa sekä uhkapelin että alkoholismin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti